Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä.
Olen aina ollut sellainen ihminen ja äiti, jolle yöunet – riittävät sellaiset ovat ensisijaisen tärkeitä. Sellainen, joka stressaa jo etukäteen jos tiedossa on vähäiset yöunet tai itselle aikainen aamuherääminen. Sellainen, joka toisinaan ei saa unta VAIKKA muut perheessä nukkuisivatkin, ja joka sitten stressaa yön sitä, ettei uni tule.
Toisille vähäiset unet ovat arkipäivää ja jotkut väittävät tottuneensa siihen. Missä lienee totuus? Voiko liian vähäisiin uniin tottua? Uskon, että lyhyillä yöunillakin pärjää, jos on onnistunut nukkumaan yhteen putkeen tunteja. Kohdallani kyse ei ole kuitenkaan useimmiten siitä, että unet jäisi vaikkapa neljään tuntiin yössä yhteen menoon. Ehei..
Kuten olen aiemmin kertonutkin, pienimmän poikamme erityishaasteiden takia yöt ovat aikamoista showta välillä. Olemme saaneet lääkäriltä siunauksen kokeilla levottomien öiden vähentämiseen melatoniinia lapselle, mutta toistaiseksi siitä ei ole tullut pysyvää apua. Välillä tulee vastaan pari hyvää yötä, ja sitten voidaan taas valvoa viikon yöt putkeen.
Tänäänkin päiväni on mennyt tokkurassa, jossa aivot eivät toimi kunnolla ja olotila tuntuu lähes humalalta. Viime yönä siis nousin varmaan lähes parikymmentä kertaa ylös sängystä taputtamaan ja silittämään poikaa, kun hän heräsi itkemään kerta toisensa perään. Ja ei, hän ei ole kipeä. Päivällä kaikki on taas hyvin ja poika on yhtä hymyä ja naurua ja touhua täynnä.
Mitä vähäisille unille voi tehdä, kun keinot ovat loppu?
Tässä kohtaa elämäämme tilanne taitaa olla se, että voimme vain jatkaa erilaisten vinkkien kokeilua, joilla pojan unia voisi parantaa. Monenlaisia vinkkejä ollaan jo kokeiltu ja kiitos ihanien seuraajien, olen saanut kaikenlaisia uusia vinkkejä matkaan, mitä kokeilla. Mikään ei tunnu olevan kuitenkaan pysyvä apu. Painopeittoa lapselle emme ole vielä kokeilleet, mutta sen hankinta on haaveissa.
”Vähän väsynyt äiti”
Kun keskellä yötä nousen ties kuinka monennetta kertaa juuri nukahdettuani ylös silittämään poikaa, ei siinä paljon naurata tai elämä näytä upeimmalta, epätoivoisessa ja kiukkuisessa mielessä. Rehellisesti, toisinaan tuntuu että maailma hajoaa näihin sekunteihin. Tilanne on varmasti tuttu sellaisten pienten vauvojen vanhemmille, joiden pienokaisella on vaikkapa koliikkia. Meille tämä jatkuva yövalvotus onkin totta vasta tässä kohtaa, pienimmän lapsen kohdalla. On ollut jo kaksi vuotta.
Uudenlainen asennoituminen yövalvomiseen auttaa sietämään väsymystä
Se tunne, kun tajuat keskellä yötä että kaikki seuravan päivän sovitut ja suunnitellut työt ja tekemiset tulevat todennäköisesti siirtymään. Että tulet olemaan niin väsynyt, ettei mikään suju tai huvita. Ja varmuudella tulet olemaan hyvin ärtynyt.
Kun vaihtoehtoja ei oikeastaan ole, on asennetta korjattava ja mukauduttava. Olenkin hiljalleen saanut otettua käyttöön itselleni ns. itseni rauhoittelun menelmän, jota käytän kun epätoivoinen yö on päällä. Silloin totean, että tämä yö menee näin, ja that’s it. Selviän siitä. Huomisen työt ja hoidettavat asiat odottavat ylihuomennakin, joten voin levätä seuraavana päivänä jos siltä tuntuu. Annan siis siinä yön kriittisimpinä hetkinä, kun ”hermoromahdus” on tavallaan lähellä, itselleni luvan olla väsynyt. Luvan levätä. Luvan ottaa löysemmin. Ja se helpottaa!
Edellistä ajattelu- ja asennoitumistapaa voi varmaankin käyttää moneen muuhunkin arkielämän tilanteeseen, kun asiat vaan eivät (useinkaan) mene täydellisesti kuten odottaa tai ennalta suunnittelee. SINULLA on lupa epäonnistua. Lupa kokeilla uudelleen myöhemmin. Lupa olla epätäydellinen mutta silti tarpeeksi.
Haluaisitko paremmat unet? Tutustu Bedre Naetter -sänkykauppaan * >
Lue myös
- Melatoniini lapselle, meidän kokemuksia
- Erityisiä tunteita
- Erityisarjen ihmeitä – mikään ei ole elämässä lopulta itsestään selvää
- Virallinen diagnoosi 3,5 vuoden odotuksen jälkeen
4 ajatuksia aiheesta “Liian vähäiseen uneen totuttautumista, uudella asenteella”