Kun erityislapsi ei puhu, vanhemman on opeteltava kuuntelemaan vähän toisella tavalla, koko sydämellään.
Lempeämpi tapa tehdä työtä, näkyä ja elää.
Kun erityislapsi ei puhu, vanhemman on opeteltava kuuntelemaan vähän toisella tavalla, koko sydämellään.
Kahdeksan vuotta erityisen ihanaa, omanlaista elämää häämöttää pian maalissa, tai sanotaanko välietappina. Kun katson taaksepäin, tuntuu kuin siitä olisi vain pieni hetki, kun nuorin lapsemme syntyi. Nuo kaikkien mahdollisten tunteiden sekoittamat yhteisen matkan alkuhetket eivät enää nyt tunnu niin raskaalta kokemukselta kuin joskus aiemmin. Luulen, että mieleni on osannut laittaa asiat järjestykseen ajan kuluessa, ja …
Kerron millaisia meidän yömme ovat nykyään, mistä yöheräily usein johtuu ja mitä olemme vuosien aikana oppineet.
Kun lapsella ei ole puhekykyä eikä itsenäistä kävelyä, koulun alku tuntuu vanhemmista valtavalta askeleelta. Silti ensimmäinen kouluvuosi on opettanut meille jotain tärkeää.
Kehitysvamma estää joskus kertomasta sen kaikkein tärkeimmän: mihin sattuu, kuinka paljon ja millainen olo on.
Tänään aika pysähtyi pojan sängyn äärelle. Siihen kohtaan, jossa köllöttelin suurimman osan päivästä erityisen poikamme vieressä.
Jos voisin palata ajassa taaksepäin siihen hetkeen, kun kaikki oli vielä “melkein tavallista”, sinne aikaan jolloin nuorimmaisemme ei ollut vielä syntynyt. Haluaisin todella sivistää tuon aikaista itseäni enemmän erilaisuudesta ja ennen kaikkea siitä, ettei tuntematonta tarvitse pelätä liikaa koskaan. Tiedän että mikään järkipuhe nuoremmalle minälleni ei olisi karsinut kaikkia pelkoja ja sitä hysteriaa pois, mitä …
Oli merkkejä jo vauvana, mutta en ollut valmis näkemään niitä. Kaikki näytti ulospäin melkein tavalliselta, ja niin halusinkin uskoa. Jälkikäteen ymmärrän, että kehitysvamman merkit olivat olemassa jo varhain – silloin vain sivuutin ne, sekä omat tunteeni että lääkäreiden huomiot.
Tämä teksti kertoo niistä asioista, joihin lapsen kehitysvamma piirtää rajan – ja siitä, miltä se tuntuu äidin sydämessä.
Herään arkiaamuisin nykyään noin puoli seitsemältä. Herätyskello ei soi varmaan ikinä ilosta – mutta se on hetki, jolloin talo on vielä hiljainen. Ennen pienimmän pojan koulunalkua heräsimme vasta kahdeksalta, mutta nyt taksikuljetuksen ja pidemmän koulumatkan myötä aamumme ovat aikaisempia. Ennen kuin pojan aamutoimet alkavat, ehdin rauhassa tehdä omat aamutoimet ja keittää kahvin. Jos vaan ehdin, …
7-vuotias erityislapsemme sai viime keväänä pyörätuolin. Ajatus oli hyvin käytännöllinen – pyörätuolista tulisi apu koulupäivien pidempiin siirtymiin, ulkoiluun ja tilanteisiin, joissa kävely tuettuna käy liian raskaaksi tai hitaaksi. Poikamme osaa kävellä, mutta vain tuetusti eli avustajan taluttamana tai jostain kiinni pitäen. Pyörätuolin ei ollut tarkoitus korvata kävelyä, vaan tukea arkea niissä kohdissa, joissa keho ja …
On asioita, joita ei sanota ääneen. Ei siksi, etteivät ne olisi totta, vaan siksi, että ne tuntuvat vääriltä sanoa. Erityislapsiarjessa on paljon rakkautta, sitkeyttä, ylpeyttä ja iloa. Niistä on helppo puhua ja niitä jopa odotetaan. Voin kertoa miten pieni erityisemme saa meidät nauramaan ja hymyilemään sekä tuntemaan ainutlaatuista rakkautta joka päivä. Voin kehua sitä, miten …