Skip to content

4 vuotta erityislapsiperheen elämää takana

Nuorin poikamme ja erityislapsemme täytti juuri neljä vuotta. Jotenkin tuo aika tuntuu todella pitkältä, mutta toisaalta sitten tunnen, kuin pojan syntymästä olisi edelleen kulunut vasta pieni hetki. Erityisyyden hyväksyminen ja diagnoosin löytyminen olivat tässä matkan varrella niin suuresti ja kauan energiaa vieviä asioita, että ehkäpä aika on kiitänyt huomaamatta.

Kirjoitinkin jo tästä aiheesta uuteen, erityslapsiarkeen keskittyvään blogiini, mutta sanottakoon tässäkin, että elämä on opettanut viime vuosien aikana itselleni suuren läksyn. Erityisyys ja vammaisuus olivat minulle nuoruudessani ja äitiyden alkuaikoina tavallaan suuri tabu. Pelkäsin todella paljon sitä mahdollisuutta, että kenelle tahansa voi lopulta syntyä erityislapsi tai jollain tapaa sairas lapsi. Se mahdollisuus pelotti niin paljon, että olin varma, etten kestäisi jos niin kävisi meille. Olin varma, että elämäni olisi pilalla, kuin myös parisuhteeni, ja että minulla ei voisi olla enää ikinä omaa elämää tai omaa aikaa. Ja miten väärässä olinkaan ihan kaiken suhteen!

Elämä teki pelot todeksi ja opetti olemaan pelkäämättä

Kun meille sitten syntyi erityislapsi yllättäen ja varoittamatta, niin olihan se vaikeaa. Niin vaikeaa, että kielsin todellisuuden lähes pari vuotta. Lopulta totuutta ei voinut enää kieltää, koska pojan kehityksen viivettä ei voinut selittää millään muulla keinolla kuin toteamalla, että tässä on jotakin vakavampaa tai pysyvämpää taustalla. Diagnoosin saamisen hitaus tietenkin myös toisaalta pitkitytti asian käsittelyä ja sai uskomaan, että ehkäpä kaikki onkin aivan ”normaalisti”. Ehkäpä lapsemme vaan nyt oppii alkuun hitaammin asiat.

Elämä on hyvää, vaikka se on maustettu erityisillä asioilla

Viimeiseen neljään vuoteen on mahtunut niin paljon tunteita, itkua, pelkoa ja epätoivoa, mutta myös ennen kokemattoman isoa iloa, onnistumisia ja helpotusta. Erityisyyden hyväksyminen on ollut valtavan pitkä ja jatkuva prosessi, jossa olen itse nyt siinä vaiheessa että koen tämän olevan tavallaan meidän juttumme. Meillä on ihan tavallista lapsiperhearkea, ja olemme ihan samat ihmiset kuin ennenkin, mutta mielemme on todellakin avartunut ja oppinut jotain uutta.

Olen oppinut ja ymmärtänyt, miten laaja käsite vammaisuus onkaan ja oikeastaan innostunut siitä. Olen jopa haaveillut työstä vammaisalalla. Lisäksi käytännön arki on antanut sen tärkeän opetuksen, että vammaisuutta ja erilaisuutta ei tarvitse pelätä. Oikeastaan erilaisuus on mitä rikkain asia, josta oppia elämän hyviä asioita; erilaisuuden hyväksyntää, sinnikkyyttä, onnistumisia, hetkessä elämistä ja paljon muuta.

Minulle erityisarki on myös antanut sen, että mieleni on oppinut keskittymään paremmin hyvään tässä ja nyt, sekä olemaan murehtimatta turhia. Miten pienistä asioista sainkin mieleni sekaisin nuorempana! Mietin ja murehdin jatkuvasti sellaisia, mitä muut minusta ajattelevat tai mitä joku sanoi. Otin asioita melko henkilökohtaisesti. Ja pelkäsin aivan turhia, kuten juurikin tätä erityisyyttäkin.

Jollain tasolla uskon vahvasti, että elämä halusi opettaa minulle ja ehkäpä miehellenikin tärkeän läksyn, ja siksi meillä on erityislapsi. En tarkoita kuitenkaan, että tämä arki olisi jollain tavalla kosto tai rankaisu siitä, miten olen aiemmin ajatellut. Olen tyytyväinen siihen, millainen oma sielunmaisemani tällä hetkellä on, ja millainen perhe meillä on. En osaisi kuvitella toisenlaista arkea, vaikka tokihan niitä huonoja päiviäkin ja vaikeita jaksoja elämässä on välillä, kuten ihan kaikilla.

Meidän pikkumiehelle kuuluu tänään hyvää. Hän oppii kuukausi kuukaudelta uutta, ja hitaasti mutta varmasti ollaan myös matkalla kohti kävelytaitoakin. Hän on alkanut nousta itse seisomaan tuen avulla, joka tuntuu jo maailman seitsemänneltä ihmeeltä, koska luovuin jo lähes toivosta jossain vaiheessa pojan liikuttua konttaamalla jo vuoden. Mutta niin se vain menee, että kaikki on mahdollista. Kukaan ei voi sanoa, mitä kaikkea pikku mies vielä oppiikaan.

Tervetuloa seuraamaan myös meidän erityisarkea siitä kertovaan omaan blogiin: www.erityinenonni.fi.

Lue myös

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ajatus aiheesta “4 vuotta erityislapsiperheen elämää takana”