Skip to content

Lähihoitajan ammatti jäi haaveeksi vain

Halusin joskus lähihoitajaksi. Se oli silloin nuorena, melko pian lukion jälkeen kun en tiennyt yhtään mitä oikeasti haluaisin. Lähihoitajaksi pystyi opiskelemaan lähellä omaa kaupunkia ja hoitoala kiinnosti jossain määrin. Aloitin tuolloin opinnot ja kävinkin kaikki perusopinnot sitten kerran keskeyttäen opinnot välissä. Sitten meistä tuli perhe, ja opinnot jäivät taas kesken.

Jatkoin lähihoitajan opintoja vanhimman lapsemme ollessa noin 2-vuotias. Kävin sairaanhoidon ja huolenpidon suuntautumisohjelmaa ilta-opintoina, ja päivisin tein markkinointialan töitä kotoa käsin yrittäjänä. Kaikki meni loistavasti ja sain kiitettäviä arvosanoja, mutta joku pisti vastaan. Halusin ammatin, mutta totesin jälleen että käytännön hoitotyö ei taida olla minun juttuni. Lopetin opinnot kesken lopulta uudelleen ihan lähellä valmistumista. Sain todistukset, joista puuttui vain viimeinen työharjoittelu ja näyttö. Päätin, että keskityn muihin töihin ja siihen alaan, jolla työskentelen.

En koskaan ole kokonaan kuopannut ajatusta siitä, ettenkö voisi jonain päivänä työskennellä myös lähihoitajana esimerkiksi jossain vastaanottotehtävissä tai vaikkapa kuntoutuspuolella tai suunterveydenhuollossa. Itse vanhusten ja sairaanhoidon puolella en voisi olla töissä, koin ne liian rankaksi jo harjoitteluissa. Sama juttu koskee varhaiskasvatusta, josta sain kokemusta paljon nuorena, enkä kokenut sitä minun paikaksi.

Elämä ohjasi kiinnostumaan ihan uudesta alasta liittyen hoivatyöhön

Olen todellakin nyt jo 4-vuotiaan erityislapsen äiti. Nuorimmaisellamme on harvinainen synnynnäinen oireyhtymä, joka aiheuttaa mm. kehitysvamman. Näin ollen vammaistyö alana on pyörinyt paljonkin mielessä muutaman vuoden, ja olen alkanut haaveilemaan siitä, että löytäisin jopa työtä vammaisalalta joku päivä. Rohkaistuinpa sitten kysymään, mitä se vaatisi jos jatkaisin lähihoitajan opintoni loppuun käymällä vammaistyön osaamisalan suuntautumisen.

Vastaus oli jotain ihan muuta mitä olin odottanut. Sain kuulla, että koulutuksestani on kulunut niin kauan aikaa, että opintosuunnitelma on muuttunut välissä. Tämä tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi suorittaa koko lähihoitajan tutkinto uusiksi ihan alusta alkaen. Tietysti joitain kursseja voisi varmasti hyväksilukea mutta ei kaikkia. Ja lisäksi kaikki jo aiemmin tekemäni näytöt tulisi suorittaa uusiksi.

Siihen kariutui hyvin nopeasti se haave. Minusta ei tule ainakaan enää lähihoitajaa, koska alusta saakka en halua aloittaa uudelleen kaikkea. Ymmärrän kyllä pointin, koska en ole tehnyt päivääkään lähihoitajan työtä ja koulutuksesta on yli 10 vuotta aikaa. Tulen siis etsimään muita mahdollisia väyliä vammaisalalle, ainakin haluan oppia siitä lisää joka tapauksessa. Olen jo omaishoitaja pojalleni, josta on hyvä aloittaa. Josko jotenkin saisin yhdistettyä joskus kaiken tietoteknisen osaamiseni vammaisalaan.

Täytyy sanoa, että hieman harmittaa nuorempana tekemäni päätös lopettaa koulutus, juuri kun valmistuminen oli niin lähellä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä tekemätöntä aina tehdyksi, täytyy vaan todeta että melko hukkaan meni se koulutus, vaikka sieltä kyllä jäi tiettyjä tietoja ja taitoja jotka säilyvät mukana koko elämän. Ja hyviä muistoja!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ajatus aiheesta “Lähihoitajan ammatti jäi haaveeksi vain”