Pienyritykset tarvitsevat toimivia ja tehokkaita ratkaisuja kilpailukykynsä parantamiseen. Yksi tapa tukea pienten yritysten kasvua on CRM-ratkaisujen hyödyntäminen.
Vuosiarkistot: 2023
Kolikolla on kaksi puolta, sanotaan. Perheellä on sata eri puolta ja siltikään siitä ei ota selvää. Mutta tiedätkö mitä, ilman perhettäni en olisi minä. Olisitko sinä Sinä?
Äitienpäivänä on aika pysähtyä muistamaan ja juhlistamaan äitiyttä sen kaikissa olomuodoissa. Äitejä ja äitiyttä on hyvin monenlaista, eikä kaikki äitiys ole samanlaista tai aina edes sukulaisuuteen sidottua.
Mitä on hyvä vanhemmuus? Ehdottomat tiukat rajat ja säännöt, lapsi kasvaa omalla painollaan miten hän haluaa vai rajoja rakkaudella? Tapoja kasvattaa on niin monia ja kaikilla on omasta persoonastaan ja elämänkokemuksestaan ja kumpuava tapa olla vanhempi.
NO NYT SE ALKOI! Oletko vilkaissut ulos? Vuoden 2023 kevät on täällä!
Hitsi millainen maraton tämä kevättalvi on ollut! Uusien asiakkaiden ja lisääntyneiden töiden myötä päivisin ei ole ollut enää aikoihin sellaisia ”mitäs nyt tekisin” hetkiä, jolloin aiemmin saatoin oikaista sohvalle ja ottaa vaikka päiväunet…
Olen haaveillut kauan siitä, että jonain päivänä voisimme maistaa reissullamme vähän luksusta, olla top-asiakkaita jossain. Käytännössä se tarkoittaisi hulppeaa loma-asumista esim. sviitissä, joihin meillä ei ole todellakaan varaa.
Miltä lottovoitto tuntuisi? Siis sellainen oikein arjen pysäyttävä iso voitto? Tätä olen pohtinut monen monta kertaa ja koittanut ikään kuin manifestoida sitä voittoa itselle kuvittelemalla sen voiton hetken.
Oma suhteeni pilatekseen ja sen kautta myös syvävenyttelyyn alkoi kehittyä joskus vanhimman lapsemme synnyttyä, noin 15+ vuotta sitten.
Näin onnistuin itse yhdistämään työn, lapset ja kodin.
Naapurin rivitalossa oli tulipalo muutama päivä sitten.
Pääsin Me Naiset -lehden juttuu kotiäitiydestä.
Kokeile tekoälyä avuksi sisällöntuotantoon.
Kuka on virallisesti kotiäiti? Hän joka hoitaa lapsia kokopäiväisesti kotona? Vai äiti, joka on vielä äitiyslomalla tai kenties saa kotihoidontukea?
Fiiliksiä 40-vuotissynttäreiden vietosta ja hienon hieno maljapuheeni!
Vuoden alun ja lähestyvän syntymäpäivän kunniaksi päätin hemmotella itseäni kampaajakäynnillä. Viime kerrasta on aikaa jo 2 vuotta. En siis ole todellakaan kovin säännöllinen kampaamon asiakas.
Voitko sinä hyvin juuri nyt? Siinäpä sinulle kysymys kysyttäväksi, säännöllisesti uudelleen. Mieti siis oloasi tässä ja nyt ja tee havaintoja. Pohdi myös, mitä voisit tehdä – edes pieniä juttuja, jotka kohentaisivat hyvinvointiasi nyt tai hiljalleen tulevaisuudessa.
Tänään vuoden ensimmäisenä päivänä mielessäni vilisee monen monia ajatuksia siitä, mitä tänä vuonna voi tapahtua. Ajatuksiin liittyy niin mahdollisuuksia ja toivoa, kuin uhkiakin.