Mitä on hyvä vanhemmuus? Ehdottomat tiukat rajat ja säännöt, lapsi kasvaa omalla painollaan miten hän haluaa vai rajoja rakkaudella? Tapoja kasvattaa on niin monia ja kaikilla on omasta persoonastaan ja elämänkokemuksestaan ja kumpuava tapa olla vanhempi.
Olen ollut äiti nyt 17 vuotta ja sinä aikana luonnollisesti nähnyt ja kuullut paljon millaisia muita vanhempia on olemassa. En ole koskaan valinnut tiettyä tapaa olla äiti tai tyyliä kasvattaa lapset, mutta toki elämä on vaatinut välillä pysähtymään pohtimaan, miksi teen näin tai noin ja miksi. Uskon että tyyli kasvattaa tulee ensi sijaisesti omista kokemuksista lapsena ja siitä, millaisia omat vanhemmat olivat – mutta ei aina!
Omien vanhempien tyyli voi heijastua omaan vanhemmuuteen ainakin kahdella tavalla: Joko sitä toimii samalla tavalla osin tai täysin, kuin omat vanhemmat tai sitten tietoisesti haluaa olla täysin erilainen, esimerkiksi päinvastaisen rento ja salliva. Joskus se menee kuitenkin yli – kun rajat jätetään kokonaan pois.
Vanhemmat, joiden lapset eivät tee koskaan mitään väärää
Sellaista lasta ei ole olemassa, joka ei joskus vähän kertoisi valkoisia valheita tai jotain pientä muuta ”väärää”. Olen itsekin tehnyt, ja jättänyt kertomatta tekemisiäni, vaikka miten olenkin se Heidi, joka on niin kiltti ja tekee aina kaiken, eikä koskaan sano ei! 😀 Mutta osa aikuisista uskoo näin, tai jokin persoonan piirre sitten ehkä estää myöntämästä että oma lapsi voisi tehdä mitään väärää koskaan.
Lapsuuteen ja nuoruuteen sekä elämään yleensä kuuluu niin onnistumiset kuin takaiskutkin virheineen päivineen. Jos virheitä ei koskaan muka tee ja ne peitellään, niin mistä ihminen voi ikinä oppia, mikä on oikein tai väärin ja mitä ei saa tehdä? Tai ymmärtää, miltä toisista tuntuu?
Olen kuullut ja etäältä nähnytkin – tai sanotaan mieluummin että havainnut olevan olemassa sellaisia perheitä, joissa lapset saavat tehdä meilkeimpä mitä vaan sekä – tai perheitä, joissa lapset saavat kaiken haluamansa. Tämä huomio on monistanut itseään ehkäpä viimeisten 15 vuoden aikana. En nyt mollaa ketään vanhempina, mutta siis todellakin on oikeasti on sellainen ”tapa” kasvattaa lasta että häneltä ei oikein kielletä mitään vaan yritetään kaikin keinoin toteuttaa kaikki toiveet. Joskus näistä pumpulissa eläneistä lapsista kasvaa sitten ”lapsityranneja”, joista Jari Sinkkonenkin on puhunut.
Pohdintoja on herättänyt mielessäni elämän varrella useinkin, millainen ajatusmaailma vanhemmuudesta on heillä, joiden lapset vaikka roskaavat kylillä ja kaupungeilla ympäristöä tahallisesti ja toistuvasti, tahrivat julkisia paikkoja, häiritsevät muita ihmisiä, tuhoavat toisten omaisuutta tai hurjastelevat kaduilla mopoillaan oikeasti liikennettä vaarantaen ja toistuvasti? Kyllä – heidän joukossaan on myös nuoria, jotka ovat ehkä paenneet hyvin tiukkoja rajoja, mutta ehkä enemmän muita. Tiedän, eihän kaikkia lasten tekemisiä voi tietää ja nähdä, mutta kyllä huonon käytöksen voi estää, se on vain vanhemmista kiinni.
Curling-vanhemmuus on lapsen tietä liikaa tasoittavaa vanhemmuutta
En ole siis ennen kuullut tai törmännyt tämän vanhemmuuteen liittyvän ilmiön oikeaan nimeen, mutta todennut monta kertaa että se on olemassa! Siksi nostin ajatuksiani esiin.
Wikipedia sanoo aiheesta näin: ”Curling-vanhemmat on nimitys, jota käytetään vanhemmista, jotka pyrkivät poistamaan esteet ja vaikeudet lastensa tieltä, palvelevat heitä, täyttävät kaikki toiveet ja haluavat suojella heitä pettymyksiltä.” Eihän se näin ilmaistuna kuulosta pahalta, mutta usein näkyy kyllä ulospäin.
Haluan uskoa, että curling-vanhemmat voivat kasvattaa myös kilttejä, lempeitä ja hyvin pärjääviä lapsia, ihan varmasti näin onkin, mutta ilmeisesti kasvatustyyliin liittyy eniten haasteita lapsilla ja nuorilla, kun rajat puuttuu.
Voisiko olla niin, että rajoja tai ei – tärkeintä on, että lapsi oppii tuntemaan olevansa rakastettu, ja että hänestä välitetään? Valitettavasti kaikki lapset eivät tunne että heistä välitetään – oli rajoja tai ei.
Minä, täydellinen vanhempi?
No kaukana siitä! Meillä on rajoja rakkaudella, ja tapauskohtaisesti rajoista voidaan joustaa aina, kun asioista keskustellaan ensin. Tai oikeastaan voisi kai sanoa, että meillä ei ole rajoja, mutta kaikista asioista päätetään yhdessä ja lapset arvostavat ja kunnioittavat meidän vanhempien sanomisia. Koskaan ei ole – ainakaan vielä – tullut konflikteja siitä, että joku ei saisi haluamaansa tai ei pääsisi jonnekin. Meillä ei lapset saa kaikkea haluamaansa, mutta oikeastaan sen suhteen ei ole koskaan tarvinnut tapella mistään – ehkäpä siksi että ollaan aina toimittu samalla tavalla. Ja meillä puhutaan tunteistakin, halataan ja sanotaan, että rakastetaan.
Uskon vahvasti, että lapset ja aikuisetkin tarvitsevat elämässään rajoja. Muistan miten ikävää oli lapsena ja nuorena, kun en itse vaikka päässyt samoihin tapahtumiin kuin kaverit tai yökylään kaverille.. ja monta muuta juttua. Silloin mietin mielessäni, että minulla on kurjimmat vanhemmat ja kaikki muut saa tehdä aina mitä haluavat, eivätkä joudu tekemään kotitöitäkään. Mutta miten väärässä olinkaan.
Elämässä tarvitaan rajoja
Nyt aikuisena olen nähnyt ja ymmärtänyt lukemattomissa tilanteissa sen, miksi minulla oli rajoja pienenä. Jos niitä ei olisi, elämä olisi haasteellisempaa monin paikoin varmasti niin lapsilla kuin meillä vanhemmilla. Ja voin vaan kuvitella, mitä se sitten olisi, jos koskaan ei olisi ollut rajoja ja sitten niitä yhtäkkiä yritettäisiin antaa vaikka nuorelle. Siitä ei tulisi mitään.
Rajoja kyllä, lempeät, rauhalliset ja kiltit, ystävälliset sekä ihan hyvin koulussa pärjäävät lapset kyllä, nämä meillä on. Mutta ei kukaan ole täydellinen, ja itsekin soimaan itseäni toisinaan monenlaisista vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Ne eivät ole niinkään virheitä, mutta ainahan sitä haluaisi antaa enemmän aikaa lapsilleen ja olla täydellä ajatuksella heidän kanssaan hetkissä. Ja muistaa kaikki mitä nyky-vanhemmilta vaaditaan – kaikenmaailman Wilma-viestit ja ilmoituksetkin…
Curling-vanhemmuuteen liittyviä linkkejä
