Mitä äitienpäivälahjaksi – hyvän olon ideoita

Äitienpäivänä on aika pysähtyä muistamaan ja juhlistamaan äitiyttä sen kaikissa olomuodoissa. Äitejä ja äitiyttä on hyvin monenlaista, eikä kaikki äitiys ole samanlaista tai aina edes sukulaisuuteen sidottua.

Itselläni on ollut elämässäni monia äitejä, näin voisi kai sanoa. Syntymästäni noin 5-vuotiaaksi saakka minulla oli oma biologinen äiti, joka menehtyi kun olin vajaa 6-vuotias. Sittemmin äidin sijaisena toimi tavallaan lastenkodin omahoitaja, josta tuli minulle ja pikkuveljelleni hyvin tärkeä henkilö ja hän on sitä edelleen, vaikka emme näekään enää usein. Lastenkodista muutimme sijaiskotiin mennessäni toiselle luokalle koulussa. Tuolloin äidin rooliin elämäämme astui sijaisperheen äiti, joka myöskin on pysynyt vahvana äitinä elämässäni tähän päivään saakka.

Elämässäni on ollut myös mummuja ja isoäitejä, niin biologisia kuin muitakin. Äidit eivät silti lopu tähän! Olemassa on myös äitihahmoja, joita minullakin on ollut useita. Aina näitä vahvoja naisia elämissämme ei välttämättä tietoisesti tunnista äitihahmoiksi, mutta kun pysähtyy asiaa pohtimaan, niin heitä kyllä löytyy. Onko sinun elämässäsi ihmistä tai useampaa – ehkä itseäsi vanhempia naisia, joille uskoudut ongelmasta kuin ongelmasta helposti ja jolle jaat ilosi? Ihmistä tai ihmisiä, joiden läsnäolo tai jonka kanssa juttelu rauhoittaa ja josta saa turvaa? Minulla on näitä muutamia ainakin, ja ehkäpä juuri siksi että elämässäni on ollut aina useampi äiti. Ja se on ihanaa – äitejä saisi olla vaikka joka lähtöön tukemaan erilaisissa elämän mutkissa!

Miten muistaa äitiä?

Kaikenlaiset äidit ja äitihahmot ansaitsevat hyvää oloa äitienpäivänä. Lahjaideoiden pyörittely onkin kovaa äitienpäivän alla ja sitä tulee tuskailtua, mitä uutta ja ihmeellistä keksisi antaa, millä ilahduttaa äitiä, mummoa tai vaikkapa vaimoa. Mutta pitääkö aina keksiä toinen toistaan ihmeellisempää lahjaa, tavaraa, kippoa tai kuppia äidille? Mielestäni ei.

Omasta mielestäni riittää – kunhan minä äitinä saan tuntea olevani äitienpäivänä tärkeä. Ei sitä tarvitse näyttää erikoisilla tai isoilla lahjoilla. Itseasiassa parhaita juttuja mitä olen äitienpäivänä saanut, on lasten kouluissa, hoidossa tai isänsä kanssa askartelemat kortit, joissa on ollut herkistäviä runoja. Niitä palaan ihastelemaan uudelleen myöhemminkin. Aineelliset jutut eivät niinkään jää mieleeen, elleivät ne ole jotain yhdessä tekemistä tai muuta pysyvän muiston tai jäljen jättäviä juttuja!

Lahjaideat äidille ja mummolle hyvään oloon

Tässä ajassa tarvitaan pysähtymistä, hetkessä elämistä ja taitoa palautua. Paras lahja jää mieleen pysyvästi ja luo hyvää oloa.

Kevään hyvän olon lahjavinkkilistani lahjaksi äidille:

  1. Yhdessäoloa! Käykää yhdesä piknikillä, ravintolassa, elokuvissa.. missä tahansa, kunhan se on kiireetöntä ja aitoa yhdessäoloa.
  2. Hyvän olon lahjakortti, jolla äiti voi itse ostaa mitä haluaa vaikkapa kauneushoitolasta, joka myös myy tuotteita.
  3. Hyvinvoinnin verkkokurssi lahjaksi! Kurssi, josta äiti saa pitkäkestoista hyvää oloa ja hyvinvointia.
  4. Hyvän mielen herkkusetti. Äidin lempisuklaata, juomaa ja herkkuja pakettiin.
  5. Kotimaiset hoitavat ihonhoitotuotteet kuten vuohenmaitopohjaiset Vuohelman kosmetiikkatuotteet ovat ehdottoman ihana idea ihan kaikille äideille.

Lisäksi! Jos äiti pitää kukista ja hoitaa niitä mielellään, niin kestokukka on usein kivempi kuin leikkokukkakimppu, koska sitä voi ihaillla kauemmin – jopa aina! Voit valita kimpun sijaan huonekasvin tai terassille tai puutarhaan istutettavan ulkokukan kuten ruusun. Hyvällä tuurilla ulos istutettu äitienpäiväruusukin voi kestää monta vuotta ja tuottaa kesä kesältä suurempia ruusuja!

Lue myös

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

.