Täällä sitä ollaan taas! Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo niin pitkä aika, että melkein pitäisi aloittaa anteeksipyynnöllä. Anteeksi siis teille, jotka täällä aktiivisesti käytte lukemassa ja ehkä olette jo miettineet, minne katosin.
En ole kadonnut mihinkään. Olen vain ollut täällä, ihan tavallisessa elämässäni.
Työt ja syksyn arki ovat vieneet mukanaan aika totaalisesti. Eikä sillä tavalla huonosti, että olisin vain selviytynyt päivästä toiseen tai odottanut viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Päinvastoin. On ollut tekemistä, projekteja ja kaikenlaista sellaista, mikä pitää mielen aktiivisena ja päivät liikkeessä.
Silti huomaan eläväni jonkinlaisessa ruuhkavuosivaiheessa. Tiedättehän sen tunteen, kun päivät vain hujahtavat ohi ja yhtäkkiä huomaat, että ollaan jo pitkällä lokakuussa, vaikka vastahan tässä mietittiin kesää ja sen viimeisiä lämpimiä päiviä. Eilen huomasin läjäpäin joululahjakalentereita kaupassa, joka herätti todellisuuteen siitä, missä ajassa nyt ollaan.
Meidän ruuhkavuotemme tarkoittavat aika yksinkertaista arkea. Ei mitään jatkuvaa harrastuksiin kuskaamista, kalenterin täyttävää menoa tai joka ilta eri suuntaan juoksemista. Ihan vain työtä, kotia, perhettä ja niitä pieniä arkisia asioita, joita riittää silloinkin, kun elämä näyttää ulospäin varsin rauhalliselta.
Ja näköjään myös sitä, ettei blogi päivity, vaikka ajatuksia olisi välillä päässä vaikka kuinka paljon. Mutta varmaan sekin kuuluu elämään. Aina ei vaan ehdi eikä tarvikaan ehtiä kaikkea, vaikka välillä olisikin kiva olla vähän aktiivisempi monessakin asiassa.
Tänä syksynä olen sitten muodikas!
Mutta tiedättekö mitä? Jotain hyvää tässä syksyssä on myös muodin näkökulmasta. Minä nimittäin taidan olla muodikas ja ehkä sinäkin.
Muodin seuraaminen ei ole koskaan ollut erityisemmin minun juttuni. En jaksa hirveästi miettiä, mikä milloinkin on trendikästä, mitä pitäisi hankkia tai miten vaatekaappi pitäisi päivittää uuden sesongin mukaiseksi. Vaatteiden pitää tuntua omilta ja olla mukavia päällä. Mielellään sellaisia, joita voi käyttää vuodesta toiseen ilman, että joku ehtii välissä julistaa ne auttamattomasti vanhanaikaisiksi.
Nyt kuitenkin törmäsin tähän Me Naiset -juttuun syksyn tyylistä, ja kas kummaa: väsyneen näköinen ilme onkin nyt muotia. No mutta sehän sopii!
Olen tässä viime aikoina tehnyt parhaani kaikenlaisten terveellisten elämäntapojen ja muiden hyvinvointia edistävien asioiden kanssa, mutta välillä peilistä katsoo vastaan ihminen, joka näyttää siltä, että olisi ehkä tarvinnut vähän enemmän unta ja vähän vähemmän kaikkea muuta. Ja nyt se onkin sitten trendikästä.
Tässä on jotain lohdullista. Kun ei ole koskaan ollut mikään varsinainen muodin edelläkävijä, on suorastaan mukava huomata olevansa vahingossa ajan hermolla. Ei tarvitse ostaa mitään, opetella uutta tyyliä tai tehdä asialle yhtään mitään. Riittää, että elää tavallista elämäänsä. Juuri yksi päivä mietin, pitäisikö jo pitkäksi päässyt juurikasvu taas blondata, mutta tämän uuden tiedon valossa ehkä annan sen olla jopa joulun yli…
Toki olisi ehkä mukavampi olla muodikas jollain vähän hehkeämmällä tavalla, mutta ei nyt olla liian vaativia. Jos tämän syksyn muotiin kuuluu vähän väsynyt ilme, niin täältä pesee. Olen valmis edustamaan.
Kerrankin ei tarvitse edes yrittää.
