Mitä odottaa joululta 2021?

Joulu tulee aina liian nopeasti, oman kokemukseni mukaan. Ensin lokakuun lopussa viimeistään mieleen hiipii se sellainen lapsen mieli, malttamaton joulun ja joululoman odotus ”mä en jaksa kahta kuukautta!” kuten aina pienenä. Sitten kun noista haaveista taas uppoaa arkeen ja töihinsä niin humps, joulu on jo huomenna! Ja kaikki on tekemättä, mitä oli kuvitellut jouluksi tekevänsä.

Kun olin pieni, meillä – kuten monessa muussakin kodissa – tehtiin aina kovasti joulusiivousta. Perus pölyjen lisäksi siivottiin kaappeja ja laatikoita, ja sellaisiakin paikkoja siistittiin mitkä yleensä muuten sai olla vähän enemmän levällään. Tälläiset perinteet ovat sitten jollain tavalla jääneet itsellekin ”päälle”, ja aina ennen joulua koen tarpeen siivota sitä ja tätä kaappia.. mutta joudun kyllä toteamaan aina lopulta nuo hössötykset melkoisen turhaksi touhuksi. Jos jokin paikka meillä kiiltää tänään, niin huomenna näyttää jo taas kuin ei olisi siivottu vuoteen. Näin se menee kasten kanssa..

Mitä jos tänä jouluna antaisin laatikoiden ja kaappien olla..?

Varmasti annankin. En tiedä, mistä repisin sopivan ajan pikkunysväämiselle. Uskon, että meille saadaan ihan nätti joulusiivo niin sanotusti sillä, että lattiat ei ole ihan täynnä tavaraa vaikka sitten kaapit ja laatikot olisivatkin sullottu täyteen:D Jospa joulusauna olisi siisti ja hyvän tuoksuinen. Saunaan johtava kodinhoitohuone on sellainen – ehkä ainoa projekti, jonka haluaisin kuntoon jouluksi koska se on taas räjähtänyt käsiin viime aikoina ja muodostunut varaston näköiseksi. Haluaisin lisäksi jonnekin tilaa meidän juoksumatolle, ja käyttöön sen jälleen. Siinäpä ne siivoukset!

Joulun odotukset

Toivon ja tavoittelen sitä, että olisin saanut työasioissa kaikki suuremmat projektit hyvälle mallille ennen joulua, ettei niistä tarvisi huolehtia lasten joululomalla. Toivon myös, että opinnoissani saisin jollakin ihmeellä käytyä pari lisäkurssia ennen joulua. Opiskelen tällä hetkellä siis liiketalouden erikoisammattitutkintoa.

Itse jouluna haluan vain olla. En hössöttää, en kokata yötä päivää. Vain olla. Nauttia lasten ilosta ja omasta olosta. Meillä asustaa ”onneksi?” kovin pieniruokaista porukkaa, eikä joulupöydästä monikaan ruoka ole ehdoton juttu. Siispä isosti ei tarvitse kokkailla, ja ihan turhaahan se on jos suurin osa ruoasta jää aina syömättä. En tykkää itse pipareista, mutta lapset syö niitä jonkun verran. Ehkäpä leivomme muutaman ja koristelemme yhdessä.:)

Joululahja? En tiedä, tänä vuonnakaan en taida osata toivoa mitään muuta kuin omalle sielulle joulurauhaa. Jos jollain saisi hetken itselle, jolloin mitkään asiat eivät painaisi mieltä ja osaisin keskittyä vain hyvään. Onnellisin olen, jos vaan saan muiden – kuten omien lasten – lahjatoiveita jotenkin täytettyä. Aina se ei onnistu, ja välillä toiveet ovat sellaisia että ihan vanhempana on pakko sanoa EI. Mutta yleensä jotenkin onnistumme – toivottavasti tänäkin jouluna.

Lue myös

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 ajatuksia aiheesta “Mitä odottaa joululta 2021?”

.