Näin äitienpäivän kynnyksellä mieleeni pomppasi pohdinta siitä, millainen äiti itse olen ja olenko sellainen äiti, joka haluaisin olla? Mikä on hyvän äidin määritelmä?
Hyvä äiti
Pullan tuoksuinen kodin ikuinen siivoaja. Leipoja. Äiti, joka leikkii ja ulkoilee lasten kanssa ja valmistaa monipuolista ja maittavaa ruokaa säännöllisesti? Äiti, tukija ja kannustaja ja lapsiinsa uskoja. Sellainen, joka antaa luvan aina kaikkeen ja hankkii kaiken mitä lapset tahtoo? Äiti, joka pitää kiinni rutiineista ja aikatauluista ja huolehtii että lapsilla on aina kaikki paketissa, liittyen koulun käyntiin, harrastuksiin, milloin mihinkin. Äiti, joka ei unohtele. Äiti, joka pitää kaikki lupauksensa.
Minä, ihan tavallinen äiti?
Minä en itse istu todellakaan edelliseen kuvaukseen sen kaikilta osin. En tuoksu pullalta, en leivo aktiivisesti, en laita usein kovin monipuolista ruokaa (super huono kokki). En aina jaksa panostaa säännölliseen koko perheen yhteiseen ruokailuunkaan, mutta ruokaa on aina. En jaksa siivota ihan joka päivä. Rutiineja päivissämme on, mutta tällä hetkellä lähinnä pienimmän lapsemme arjessa niistä pidetään kiinni, erityishaasteiden takia. Yritän parhaani muistaa kaiken ja koulun Wilman, pääosin onnistuen!
En myöskään hanki lapsille kaikkea mitä he toivovat. En päästä mukaan kaikkiin juttuihin ja salli kaikkea mitä he haluavat. En anna pelata vuorokauden ympäri. Se ei ole huonoa vanhemmuutta, vaan rajoja rakkaudella. Vaikka en ole täydellinen kodin hengetär ja kokki tai aikataulujen ja rutiinien noudattaja, mutta silti joiltain osin joskus aika tiukkis, niin lapsista on kasvanut tähän saakka rauhallisia, empaattisia, toiset huomioon ottavia ja sääntöjä sekä auktoriteettejä kunnioittavia lapsia. Toki he ovat siltikin lapsia, ja kaikkea sattuu ja tapahtuu, eikä kaikkea aina muista. Mutta isossa kuvassa on pakko todeta onnistuneensa?
Meillä on aina kuitenkin halattu ja paljon, oltu lähekkäin ja sanottu jopa ääneen; Rakastan. Se on varmasti ollut hyvä juttu. Lapset ovat olleet käytännön syistä pääosin kotihoidossa ja ollaan kasvettu yhdessä, niin iloissa kuin suruissa. Ollan naurettu ja itketty yhdessä. Lasten ei ole tarvinnut nähdä tai kohdata väkivaltaa tai päihteitä kotiympäristössä. Valitettavasti omassa (varhais)lapsuudessani olen joutunut niitä itse näkemään.
Toisinaan huomaan jopa, että olen kopioinut itselleni sellaisia vanhemman ja äidin käyttäytymismalleja, joita vihasin kun olin itse lapsi. Sellaisia, joista ajattelin että onpa ilkeä äiti tai isä kun hän ei nyt anna minun tehdä tätä tai tuota. Kas kummaa, nyt kun olen itse vanhempi, ajattelen ihan toisin kuin lapsena – ja ymmärrän pointin. (: Toisinaan toki pysähdyn myös miettimään, pitäisikö jossain asiassa toimia eri tavalla kuin miten minua on kohdeltu joskus. Näin se menee.
Hyvän äidin määritelmä?
Niin, mikä nyt on sen hyvän äidin määritelmä? Onko sellaista olemassa? Kertooko se jotakin äidistä, millaisia lapsista tulee isona? Ehkä kyllä, ehkä suurimmalta osalta ei. Aina kasvatus ei ole yksinomaan se, joka jotakin määrittelee. Lapsella kun on myös oma persoonallisuus ja omat aivot, joiden sisältöä ja kehittymistä ei voi toinen täysin ohjailla koskaan. Ja sitten on ulkoiset vaikutustekijät kuten ystävät.
Sanoisin, että hyvä äiti pitää lapsistaan huolta ja tarjoaa katkeamattoman perusturvan. Sellaisen, että lapsella on kaikkea mitä hän tarvitsee; ei niinkään kaikkia maailman leluja ja pelejä ja elektroniikkaa sekä muotivaatteita, vaan rakkautta, lämpöä, turvan tunnetta. Tunnetta, että joku pitää minusta huolta. Tietysti perusasiat pitää olla kunnossa, niin että sitä ravintoa, kodin lämpöä, vaatetusta ym. on ja saa!:D
Mitä olet mieltä?
4 ajatuksia aiheesta “Millainen on hyvä äiti?”