Kun voitin lotossa kuusi oikein

Miltä lottovoitto tuntuisi? Siis sellainen oikein arjen pysäyttävä iso voitto? Tätä olen pohtinut monen monta kertaa ja koittanut ikään kuin manifestoida sitä voittoa itselle kuvittelemalla voiton hetken.

Jännittävä ja hengityksen salpaava tunne valtaisi mieleni ja oloni. Haukkoisin henkeäni. Siinä näkyisi kaikki lottopallot oikein itsellä tai edes melkein kaikki. Voittosummassa olisi ainakin 6 numeroa. En saisi sanaa suustani ensin ja sitten kun saisin kakistettua jotakin ulos, sieltä tulisi varmaankin painavia kirosanoja, mitähän vittua -tyyliin ensin! Sitten kiljuisin riemusta ja halaisin miestäni ja lapsiani… Sitten valvoisimme seuraavan yön suunnitellen tulevaa.

Noin sen olin ajatellut menevän. Mutta miten kaikki menikään.

Alku oli lupaavaa. Olin pelannut ihan tässä taannoin muutaman oman kestorivin lottoa ja lisäksi osallistunut lottoporukoihin. Olen kauan ajatellut, että pienempikin päävoitto on ok, ja että porukkalotoissa saa tietysti enemmän rivejä pienellä hinnalla.

Tavalliseen tyyliini avasin Veikkauksen sovelluksen ja menin omat pelit -kohtaan selaamaan pelattuja rivejä. Siinä se sitten oli! Koko lottorivi lähes keltaisena, yhtä numeroa lukuun ottamatta. Hetken, siis ihan pienen hetken tunsin kuin sydän pysähtyisi ja että tässä se olisi – arkemme muuttava hetki taloudellisesti – MUTTA! Tämä rivi oli osa porukkaa!!!

No niin, eihän se porukkapeli haittaa välttämättä, se oli ”vain” 20 hengen porukka. Siirryin katsomaan voitonjaon tietoja.

Mitä he********! Porukkamme lisäksi 82 henkilöllä oli myös 6 oikein!!! Itku siinä meinasi tulla. Miten ihmeessä voi olla tälläinen tuuri, sen kerran kun saa näin monta numeroa oikein.

Voitin siis lopulta 6 oikein rivillä hulppeat 50 euroa. JOS tuo 6 oikein olisi koskenut vain minua, voitto olisi ollut noin 100 000 euroa ja JOS voitto olisi jakaantunut vain porukalle jossa pelasin, olisimme kukin saaneet jopa 5000 euroa. Jos olisin pelannut yksin oman rivini ja ollut yksi niistä reilu 80 voittaneesta, sittenkin olisin saanut sentään 1000 euroa. Mutta näin tällä kertaa! Ihan pienen pieni pettymys seurasi mieltäni muutamat päivät!

Oppini: Lotossa on mahdollista voittaa isosti!

Sen nimittäin opin ja uskoin että itsenikin on mahdollista voittaa lopulta isosti. Tai sitten se mahdollisuus oli ja meni tässä. Opin ehkä myös sen, että porukkapelaaminen ei välttämättä kasvata mahdollisuuksia voittaa isosti. Mieheni on yrittänyt tästä valistaa minua, mutta olen pitänyt pääni ja osallistunut porukoihin ajatuksena saada helpommin jättipotti.. ja miten siinä sitten kävikään. Elämä on. Suomi on lottoivoittajien maa. Nyt olen itsekin yksi heistä?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

.