Elämäntapamuutos ei yleensä näy ensimmäisenä peilissä, vaan se tuntuu. Minulla on nyt takana kuukausi ruokavaliomuutosta ja pari viikkoa kevyempää, mutta säännöllistä lihaskuntoharjoittelua kotona. Ei rääkkitreenejä, ei hikisiä HIIT-sessioita – vaan pieniä hetkiä pitkin päivää, kehon aktivointia ja lihasten herättelyä. Ja ehkä juuri siksi tämä on tuntunut… yllättävän mahdolliselta.
Vatsa rauhoittui – ja se tuntuu arjessa enemmän kuin mikään ulkoinen muutos
Yksi isoimmista muutoksista kuukauden aikana on tapahtunut vatsassa. Minulla on ollut sappivaivoja vaikka sappirakko on poistettu ja ajoittain myös selvästi ärtynyt vatsa – voisiko sitä kutsua jopa lieväksi IBS-oireiluksi. Nyt kuukauden jälkeen olo on rauhallinen. Ei kipuja, ei jatkuvaa epämukavuutta. Ja mikä ehkä tärkeintä: olen alkanut tunnistaa, mikä minulle oikeasti sopii.
Muutaman kerran olen syönyt raskaammin – vähän ranskalaisia tai pizzaa – ja vaikutus on tuntunut heti seuraavana päivänä niin, ettei ole tarvinnut arvailla mikä vatsaa vääntää. Se tekee valinnoista helpompia. Kun keho kertoo suoraan ja selvästi, mikä toimii ja mikä ei, ei tarvitse enää arvailla.
Sokerista irti ilman totaalista kieltoa
En lähtenyt tähän muutokseen kieltolistojen kautta, vaan aloitin vähentämällä vähän kerrallaan niitä ns. huonoja valintoja. Ensimmäisenä jäi pois iltaherkuttelu. Sitten pikkuhiljaa muut napostelut. Nyt huomaan, että kesken päivän ei enää automaattisesti tee mieli keksejä kaapista. Kahvi menee ilmankin herkkuja.
Se on ehkä suurin yllätys on se, että itsehillintä ei tunnu pakottamiselta, mutta silti en ole ehdoton – enkä halua olla. Pullasta en kieltäydy! En ole luomassa täydellistä ruokavaliota, vaan arkea jossa on hyvä olla pitkäkestoisesti.
Kroppa muuttuu hitaasti, mutta tuntuu jo erilaiselta
Peilistä ei vielä katso täysin uusi ihminen, mutta jotain on muuttunut. Olo on kevyempi.
Vatsa tuntuu litteämmältä. Kasvoista on lähtenyt turvotusta. Sellaisia pieniä muutoksia, joita ehkä muut eivät edes huomaa – mutta jotka itse tuntee heti. (Ja kyllä, reidet – ne saisi kaventua heti ja nopeammin… mutta ehkä tämä ei ole sprintti. Ei ne välttämättä miksikään muutu.)
Kotitreeni arjen lomassa on yllättävän toimiva tapa liikkua
En ole tehnyt isoja treenejä, mutta ne ovat silti tuntuneet. Muutama liikesarja siellä, toinen täällä. Välillä ylävartaloa, välillä alavartaloa. Välissä vähän keskivartaloa ja kehonhallintaa. Ei juurikaan hikeä, mutta toistuvaa. Ja ehkä juuri siksi tämä toimii..? Kynnys aloittaa madaltuu pois, kun tietää, että ei tarvitse “vetää täysillä”. Riittää, että tekee vähän, mutta usein.
Jaksaminen – kuvittelenko vai onko tämä oikeaa?
Tuntuuko minusta oikeasti, että jaksan paremmin – vai kuvittelenko vain? Vaikka yöunet eivät olisi täydelliset – harvoin ovat, niin päivissä on jotenkin enemmän tasaista energiaa. Ei niin jyrkkiä romahduksia kuin yleensä.
Onko se ruokavalio?
Liikkuminen?
Kevät ja lisääntynyt valo?
..Vai kaikki yhdessä?
Ehkä sillä ei edes ole väliä. Oleellista on, että olo tuntuu paremmalta.
Onko tämä ollut helppoa?
Sekä kyllä että ei. Sanoisin, että käytännössä tämä on ollut yllättävän helppoa, kun ei ole tarvinnut repiä itseäni äärirajoille. Samaan aikaan olen hyvin tietoinen siitä, miten pienestä kaikki on kiinni: Yksi huonompi viikko. Vähän lipsumista sinne tänne. Ja vanhat tavat ja olotila ovat yllättävän lähellä olla täällä taas.
Miten tästä jatketaan?
Kuukausi ei ole pitkä aika eikä “uusi elämä”, mutta ehkä se on hyvä alku. Ajattelen, että juuri nyt tärkein kysymys ei ole se, miten saan lisää tuloksia – vaan se: miten pysyn tällä tiellä?
Kevät ja kesä tuovat mukanaan rytmin muutoksia, herkkuja, juhlia, poikkeuksia. Ja silti haluaisin pitää kiinni tästä olosta: rauhallisesta vatsasta, kevyemmästä kehosta, ja siitä tunteesta, että teen itselleni hyvää.
Mieli tekee jatkossakin suklaata ja kaikenlaista muutakin.. Se ei ehkä koskaan muutu.
Ehkä riittää, että suurin osa arjesta menee vähän paremmin kuin ennen. Eikä kyse ole vain vatsasta tai kiloista – kyse on siitä, että huomaa olevansa läsnä omassa elämässään. Pienet valinnat kasaantuvat, ja päivä päivältä huomaa kantavansa itseään kevyemmin, niin kehossa kuin mielessä. Se tunne, kun huomaa oikeasti huolehtineensa itsestään – se on suurempi voitto kuin mikään peilistä näkyvä muutos.
