Viime aikoina olen törmännyt useampaan uutiseen ja asiantuntijapuheenvuoroon, jossa toistuu sama viesti: Lihasmassa alkaa vähentyä iän myötä – ja se vaikuttaa suoraan painoon.
Jaa miten niin painoon ja miten? En ole pysähtynyt tätä viestiä tulkitsemaan aiemmin, kunnes näin otsikon jossa jälleen joku lääkäri lupasi paljastaa salaisuuden 40+ iän painon kanssa kamppailuun. Hän kuvasi asiaa niin, että monella ihmisellä keho alkaa pikkuhiljaa muuttua jo 30 ikävuoden jälkeen, vaikka elämäntavat pysyisivät ennallaan, kun lihasmassa alkaa itsellään surkastua. Mitä sitten?
Tiesitkö, että lihaksilla on iso rooli energiankulutuksessa – myös silloin kun et tee mitään?
Ja jos lihakset surkastuvat, aika loogista on että energiankulutus pienenee. Sitten sitä tässä ihmetellään, mitä teen väärin, kun syön kuten ennen, liikun tavallisesti, kuten ennen – tai en – kuten en ennenkään. Ja kiloja kasaantuu.
Moni meistä 40+ -ikäisistä ei välttämättä elä mitenkään “huonommin” kuin ennen.
Itse asiassa usein päinvastoin:
– syödään fiksummin
– liikutaan tietoisemmin
– vältetään pahimmat ylilyönnit
Ja silti keho ei vastaa samalla tavalla kuin ennen. Sama elämäntapa ei enää tuota samaa lopputulosta.
Ja siis onhan se ollut kautta aikojen selvää että liikkua pitää – kaikki niin toitottavat. Haluan kuitenkin ymmärtää, onko se välttämätöntä painonhallinnan näkökulmasta ja jos on, miksi? Periaatteessahan energiankulutus on puhdasta matematiikkaa liittyen siihen mitä syö ja kuinka paljon suhteessa omaan energiankulutukseen.
Tutkimus: Aineenvaihdunta ei hidastu ikääntyessä – keski-ikäisten lihomisen syyt muualla
Pitäisikö syödä entistä vähemmän vai alkaa nostella painoja?
Tätä olen viime aikoina pohtinut paljon. Koska jos lihasmassa on yksi avaintekijä, niin herää looginen ajatus: pitäisikö keskittyä enemmän lihasten ylläpitämiseen – tai jopa kasvattamiseen? Viittaamassani artikkelissa sanotaan lihaksen olevan energiakulutuksen moottori.. ja jos lihasta ei ole paljon – voi päätellä loput. Ehkäpä itsekin olen tosiaan vieläkin arvioinut oman energiankulutukseni liian isoksi suhteessa todellisuuteen. Luotan liikaa älykellooni, joka muka tietää jotain.
Mutta tässä kohtaa tulee vastaan myös oma todellisuus. En ole sali-ihminen, eikä mikään aika tässä arjessani tee minusta sellaista. En kaipaa tuntien treenejä tai raskaita ohjelmia, arki on jo täynnä. Mutta jo muutenkin melko pieniä aterioita en toivoisi vieläkin pienemmiksi! Jollain on kompensoitava se mitä syö, vaikka ennen eli nuorempana niin ei ole tarvinnutkaan tehdä.
Entä jos riittäisi vähempi?
Tämä on se ajatus, joka tällä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta. Ehkäpä en tarvitse “kaikki tai ei mitään” -mallia? Entä jos pienet, säännölliset lihasärsykkeet riittäisivät ja kehoa voisi herätellä aktivoitumaan ilman suurta elämänmuutosta? Koska totuus on se omalla kohdallani, että mikä tahansa tekeminen on plussaa vähäiseen liikkumiseen. Minitreenit joka päivä onnistuvat ilman itsensä kiukkuiseksi kiusaamista, ja voisivat olla oikeasti merkityksellisiä.
Koska jotain olen jo huomannut. Ruokavaliomuutokseni ohessa olen tehnyt nyt toista viikkoa pieniä, melko raskailla painoilla (itselleni raskailla, koska lihaksia ei ole!) kehoa kuuntelevia liikesarjoja, vaihdellen päivittäin lihasryhmää. En ole saanut itseäni kovinkaan jumiin tai kipeäksi kuten yleensä, mitä ihmettelen, mutta jotain pientä muutosta olen alkanut huomata.
En kirjoita tätä siksi, että tietäisin ratkaisun johonkin, vaan koska olen utelias. Haluan todella ymmärtää, mitä kehossani tapahtuu, ja mikä vaikuttaa mihinkin. Erityisesti haluan löytää elämäntavat, joilla on merkitystä pitkällä aikavälillä ja joihin voin sitoutua.
Oletko sinä huomannut saman? Että keho ei enää toimi kuten ennen – vaikka et ole muuttanut mitään?
Ja jos olet, niin mitä olet kokeillut?
