Kesä. Ei herätyskelloa. Ei kiirettä. Jostain syystä olen rakentanut mielessäni ajatuksen, että juuri tältä palautumisen kuuluu näyttää.
Lapsilla on kesäloma, joten minäkin annan itselleni luvan nukkua pitkään. Ajattelen joka kesä samalla tavalla: nyt ei tarvitse elää kello kaulassa. Nukun aamulla niin pitkään kuin väsyttää, jotta jaksaisin paremmin päivän.
Silti huomaan vuodesta toiseen miettiväni samaa asiaa.
Auttaako pitkään nukkuminen oikeasti? Vai olenko jäänyt kiinni ajatukseen, joka kuulostaa loogiselta, mutta ei tunnukaan toimivan käytännössä?
Miksi pitkään nukkuminen tuntuu niin houkuttelevalta?
Monelle kesä tarkoittaa todennäköisesti vapautta aikatauluista. Kun herätyskello jää pois, tuntuu luonnolliselta antaa kehon päättää.
Ajatus on itsellänikin hyvin yksinkertainen: ”Olen ollut koko vuoden väsynyt. Nyt nukun kaiken takaisin.” Se kuulostaa järkevältä, ja osittain siinä varmaan onkin perääkin.
Jos univelkaa on kertynyt, muutama pidempi yö voi auttaa palautumaan. Ongelmia alkaa ilmeisesti kuitenkin syntyä silloin, kun pitkistä aamuista tulee uusi normaali.
Miksi pitkään nukkuminen ei aina virkistä?
Yllätyn melkein joka loma siitä, että liika nukkuminen voi tehdä olosta entistäkin väsyneemmän. Kun unirytmi siirtyy useita tunteja myöhemmäksi, myös kehon sisäinen kello alkaa elää omaa elämäänsä. Aamulla herääminen tuntuu entistä vaikeammalta, päivän energiatasot vaihtelevat enemmän ja iltaisin uni ei ehkä enää tulekaan tavalliseen aikaan.
Lopputuloksena voi olla kummallinen noidankehä. Nukut pidempään, koska olet väsynyt, mutta olet entistä väsyneempi juuri siksi, että nukut jatkuvasti pidempään?
Kesän illuusio onnesta
Ehkä kaikkein kiinnostavin ajatus tässä ei kuitenkaan liity uneen, vaan siihen, mitä pitkään nukkuminen symboloi.
Minulle se on vuosien ajan tarkoittanut vapautta. Kun saan nukkua pitkään, ajattelen olevani levännyt, rentoutunut ja onnellinen. Ikään kuin pitkä aamu olisi merkki siitä, ettei elämässä ole stressiä.
Mutta todellisuus ei aina vastaa mielikuvaa. Voin nukkua kymmenen tuntia ja silti olla uupunut. Okei no kymmenen tuntia on itselleni vähän liioittelua mutta kuitenkin!
Voin herätä kymmeneltä ja huomata, että aamupäivä on jo melkein ohi. Päivä tuntuu jotenkin lyhyemmältä, vaikka tarkoitus oli saada enemmän energiaa.
Silloin alkaa pohtia, olenko sekoittanut kaksi asiaa? Lepo ja pitkään nukkuminen eivät ehkä olekaan sama asia.
Entä jos palautuminen näyttääkin erilaiselta?
Ehkä palautuminen ei synny siitä, että nukkuu mahdollisimman pitkään, vaan siitä, että nukkuu riittävästi – mutta herää suunnilleen samaan aikaan joka päivä.
Ehkä siihen kuuluu rauhallinen aamukahvi terassilla. Hidas kävely ilman kiirettä. Kirjan lukeminen. Hetki, jolloin ei tarvitse suorittaa mitään.
Ehkä juuri niitä asioita olen oikeastaan tavoitellut, enkä niitä ylimääräisiä tunteja peiton alla.
Tänä kesänä opin jotain
En aio väittää, että herään huomenna kuudelta. Tuskin herään.
Mutta huomaan ensimmäistä kertaa kyseenalaistavani ajatuksen, johon olen uskonut vuosia. Ehkä pitkään nukkuminen ei olekaan oikotie jaksamiseen. Ehkä se on vain yksi tapa yrittää korjata väsymystä, jonka syyt ovat paljon syvemmällä kuin liian lyhyissä yöunissa.
Ja ehkä kaikkein vapauttavin oivallus on tämä: Onnellinen ja hyvä kesäloma ei välttämättä ala siitä, että nukkuu mahdollisimman pitkään. Se voi alkaa siitä, että herää levänneenä – riippumatta siitä, mitä kello näyttää.
Mitä sinä ajattelet?
Nukutko kesällä tavallista pidempään? Huomaatko sen lisäävän energiaa vai tuntuuko olo joskus jopa tavallista väsyneemmältä?
Olisi kiinnostavaa kuulla, olenko tämän ajatuksen kanssa yksin vai tunnistatko saman ilmiön omassa arjessasi.
