Neljänkympin kriisi vai neljäkympin villitys? Pitäisikö nelikymppisenä ylipäätään tapahtua jotakin omassa mielessä? Kehossa ainakin tapahtuu, tai yrittää tapahtua – sen voin jo kertoa tämän vuosikymmen-etapin parilla vuosilla ylitettyäni.
Tunsin aika pitkälle 40-vuotiaaksi asti, etten ole vanhentunut mieleltäni juurikaan verrattuna jonnekin vajaa 30-vuotiaaseen minään. Ihmettelinkin moneen otteeseen, että miltä se niin sanottu aikuistuminen oikein tuntuu, kun pystyin jollakin mieleni tasolla samaistumaan vielä huomattavasti nuorempien menoon – en käytännön arkitasolla, mutta mieleltäni. Nyt voin jo sanoa, että kyllä se – aikuistuminen tai vanhentuminen – miksi sitä ikinä haluaakin kutsua, sieltä lopulta tuli, mutta vasta 42-43-vuotiaana.
Mikä sitten muuttui? Vaikea sanoa, mutta yhtäkkiä huomaan katsovani television tosi-tv-ohjelmien bilettäviä nuoria kuin avaruusolentoja. Missä maailmassa he elää? Onko heillä mitään tajua todellisesta elämästä? Miten helppoa elo onkin tuossa kohtaa, kun suurin murhe on milloin seuraavat bileet on! Tai vastaavaa. Ja sitten on pakko vaihtaa kanavaa. Olen huomannut myös vähitellen isompia eroja siinä, ymmärränkö vai olenko vain ymmärtävinäni omien nuorten elämää ja menoa. Mietin olleeni itsekin nuori samoine haasteineen ja menoineen, mutta silti.. kaikki ei enää näytä ja tunnu samalta. Olen eri vuosikymmenten nuori itse (vaikkakin se villein meno oli jo 2000-lukua) mutta siltikin eron huomaa.
Mitä tulee niihin kriiseihin ja villityksiin niin huomaan jälleen kerran pohtivani, mitä uutta haluaisin vielä saavuttaa tai oppia. Mikä on minun juttuni? Mitä haluan oikeasti isona tehdä? Olen tyytyväinen elämään tässä ja nyt, mutta olisi innostavaa syventää omaa sisintä viisauttaan. Ja mihin tämä pohdinta ajoi minut – taas kerran opiskelemaan.
Tällä kerralla en kuitenkaan yritä päästä suoraa linjaa mihinkään uuteen ammattitutkintoon, vaan omassa rauhassa sivistää itseäni ja katsoa jos se vie joskus johonkin. Tämän innostuksen taustalla myös alkoi ajatus tämän blogini muutoksesta. Opinahjoksi valikoitui erilaisia avoimen ammattikorkean opintoja liittyen mm. positiiviseen psykologiaan, mentaaliseen valmennukseen, resilienssiin, stressinhallintaan. Ensimmäiset opintopisteet sain jo kerättyä kokoon, joten tämä ajatus etenee ihan oikeasti! Tulen jakamaan vinkkejä oppimastani jatkossa myös tässä blogissa.
Sinä nelikymppinen tai sitä lähestyvä – jos ikä ei vielä tunnu missään, niin kyllä se pian tuntuu. Jos ei kehossa, niin mieleen hiipii muutos. Oli se sitten aikuistuminen tai oman paikkansa löytäminen – tai hyväksyminen. Jotain ihan varmasti tapahtuu. Mutta niin kauan kuin ei tunnu missään, nauti! Ja sitten kun se muutos tapahtuu, tunnet ehkä juurtuvasi entistä enemmän omaan elämääsi.
