Erityisherkkyys – lahja vai selviytymiskeino? Olen aina ollut herkkä. Aistin ilmapiirin ennen kuin kukaan ehtii sanoa sanaakaan. Huomaan, jos äänenpaino muuttuu, jos huoneessa joku sulkeutuu tai jos joku hymyilee väkinäisesti. Tiedän usein, milloin on parempi olla hiljaa – tai milloin juuri minun sanani voisivat keventää tunnelmaa. Toki silti en aina pidä suutani kiinni, mutta se on eri tarinaa se.
Pitkään ajattelin, että olen vain tällainen. Että tämä on synnynnäistä, osa minua. Ja niin se varmasti onkin — mutta ehkä ei vain sitä.
Lapsuuden turvattomuus ja herkkyyden juuret
Viime vuosina olen alkanut ymmärtää herkkyyttäni uudella tavalla. Ehkä se ei ole pelkkä temperamenttipiirre. Ehkä se on myös tapa, jolla opin aikoinaan selviämään.
Ihan varhaislapsuudessani oli hetkiä, joita kenenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan. Vanhempieni alkoholismi, riidat, turvakotiin pakeneminen, pelko ja epävarmuus – ne loivat ympäristön, jossa piti olla varuillaan. Silloinkin kun kaikki oli hetken hyvin, piti olla valppaana. Varmuuden vuoksi.
En siis muista olleeni jatkuvasti peloissani. En edes erityisen tarkka mistään, mitä ympärillä tapahtuu. Muistan enemmän hyvät hetket – ne, jotka pitivät minut pinnalla ja joita olen muistellut lämmöllä koko aikuisikäni. Mutta kun nyt katson taaksepäin tarkemmin, ymmärrän: kehoni kyllä tiesi. Hermostoni oppi lukemaan kaiken, ja todennököisesi se oli selviytymiskeino. Minusta tuli herkkä, jotta osaisin ennakoida.
Kun keho muistaa, vaikka mieli ei
Aikuisena tuo sama herkkyys elää minussa yhä. Se saa minut väsymään helposti, mutta myös näkemään asioita, joita muut eivät aina huomaa. Se tekee minusta empaattisen, syvällisen ja turvallisen ihmisen toisille. Enää sen ei tarvitse suojella minua – se saa olla lahja.
Ehkä olen nyt siinä vaiheessa elämää, jossa saan virittää hermostoni uudelleen.
Pois varuillaan olosta, kohti turvaa. Pois selviytymisestä, kohti elämistä.
Itseymmärrys tuo rauhan erityisherkälle
Erityisherkkyys ei ole minussa sattumalta. Se on sekä synnynnäinen lahja että elämän opettama taito.
Ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni en enää yritä “parantaa” sitä – vaan kiitän. Kiitän pientä minääni, joka aikoinaan teki parhaansa, ja kiitän tätä nykyistä minää, joka saa vihdoin vain olla.
Herkkyys on voimaa
Kun alkaa ymmärtää, mistä oma herkkyys on peräisin, siihen voi suhtautua lempeämmin.
Se ei ole virheohjelmointi, vaan todiste siitä, että on osannut selviytyä, ja ehkäpä osaa suunnistaa elämässä viisaammin eteenpäin. Herkkyys on viisauden muoto – ja sen kanssa voi oppia elämään niin, että se kantaa, ei kuormita.
Lisää aiheesta
