En tarvitse naamaria – kahvi ja krooninen väsymys ajaa saman asian. Halloween on täällä taas, ja maailma tuntuu täyttyvän tekohämähäkeistä, kurpitsavaloista ja ihmisistä, jotka kerrankin vuodessa saavat luvan olla outoja. Itse olen siinä pisteessä, että en jaksa edes teeskennellä jaksavani. Naamio? Kiitos, mutta tumma silmänaluspaletti löytyy jo luonnostaan.
Ehkä joskus nuorena halusinkin olla juhlissa keskellä yötä glitterit poskilla, nyt haluan vain olla sohvalla, puhelin äänettömällä, ja joku hyvä leffa pyörimässä – ei kuitenkaan enää kauhua, kiitos. Olen aika vakuuttunut että tästä maailmasta ei enää löydy aidosti kauheaa kauhuelokuvaa. Kaikki on jo nähty tai liian ennalta arvattavaa, koska kaikenlaiset juonet on jo koettu aiemmin.
Totuus on, että monella meistä on jo omat arjen kummitukset – liian pitkät to do -listat, jatkuva kiire, ja se fiilis, että pitäisi olla koko ajan vähän enemmän kaikkea. Joten ehkä paras naamio onkin rehellisyys: näyttää siltä miltä tuntuu, eikä pyytää anteeksi.
Jos jotain, Halloween muistuttaa siitä, että kaikilla on oma roolinsa. Osa sytyttää kynttilät ja pukeutuu noidaksi. Toiset vain sytyttävät valot keittiöön ja keittävät uuden kupin kahvia. Ja kumpikin on täysin ok.
🎧 Ja jos haluat kuulla miltä tämä fiilis kuulostaa, ja vähän hytkyä hyvässä rytmissä – kuuntele vitsinä tekemäni kappale “Skipataan Halloween” Spotifyssa, alta. 👻🍬Löytyy muistakin musiikkipalveluista!
