En ole aloittanut dieettiä, enkä ole kuurilla. Enkä oikeastaan laihduttamassa. Sanotaan tätä kokeiluksi joka on osa tavoitettani päästä kuntoon omin voimin. Sellaisen rauhallisen ja vähän nöyrän kokeilun, jossa päätin vihdoin kuunnella sitä, mitä kehoni on yrittänyt sanoa jo vuosia – erityisesti vatsani.
Sappivaivat arjessa – millaista on elämä ilman sappirakkoa?
Minulta poistettiin sappirakko kaksi vuotta sitten. Jo silloin sain selkeän ohjeen: siirry pysyvästi sappiruokavalioon, jos haluat välttää kipuja jatkossa. Nyökkäsin. Ymmärsin. Olin motivoitunut. Ja silti en pysynyt siinä.
Välillä söin kevyemmin ja vatsaystävällisemmin. Välillä kokeilin tarkasti rasvan rajoittamista. Mutta sitten tuli arki, tuli kiire, tuli mieliteot – ja mukana pizza, ranskalaiset, rasvaiset kastikkeet. Ei ehkä joka päivä, mutta riittävän usein.
Ja pian sen huomasi, että vaikka sappirakkoa ei enää ole, kipukohtaus voi silti tulla, sillä eihän se sappirakon puuttuminen estä sapen virtausta tai kivien syntymistä. Pahimmillaan kivut muistuttaa sappikivikohtausta: äkillinen, puristava kipu, joka pysäyttää tunneiksi. Se on kehon tapa sanoa, että tämä ei vaan toimi näin.
Sappiruokavalio – miksi en pysynyt siinä, vaikka tiesin sen auttavan?
Olen aina tiennyt, että puhtaampi ja kevyempi ruoka tekee minulle hyvää, tekee ihan kaikille. Olen nähnyt sen konkreettisesti: turvotus vähenee, olo kevenee, energia tasaantuu ja jopa kehon koostumus muuttuu hiljalleen, painokin laskee.
En ole varsinaisesti ylipainoinen, mutta olen aika lyhyt. Jokainen kilo tuntuu ja näkyy nopeasti – ainakin omasta mielestäni. Painoindeksi vihjaa ylipainon suuntaan, mutta tämä ei silti ole ensisijaisesti ulkonäkökysymys, vaan olokysymys.
Vatsani on viestinyt jo vuosikausia, ettei kaikki ole tasapainossa. Silti olen ajoittain ohittanut sen viestin, koska hetken mielihalu on tuntunut tärkeämmältä kuin pitkän aikavälin hyvinvointi.
Ozempic ja GLP-1 – mitä lääke oikeastaan tekee kehossa?
Olen seurannut mediassa käytävää keskustelua lääkkeistä, kuten Ozempic, aika uteliaana. Sisäinen amatöörijournalistini herää aina, kun jokin ilmiö nousee otsikoihin. Mitä se oikeasti tekee kehossa? Miksi niin moni kokee ruokahalun vähenevän ja painon putoavan?
Yksi keskeinen asia on GLP-1-niminen suolistohormoni. Lääke vaikuttaa tähän hormoniin, joka säätelee kylläisyyttä, verensokeria ja ruokahalua.
Ja sitten tuli oivallus. Terve keho pystyy tuottamaan samaa GLP-1-hormonia itsekin:
Ruokavaliolla. Riittävällä kuidulla.
Proteiinilla.
Tasaisella verensokerilla.
Liikkeellä.
En siis todellakaan haaveile tälläisistä lääkkeistä enkä ole niiden tarpeessa, mutta kyllähän ne laittaa miettimään kun somessa katselee langan laihoja julkkiksia joilla menee käyttö äärimmilleen. Eikö terveempiä tapoja ole voida hyvin ja näyttää siltä? Mitä jos tukisin omaa kehoani tekemään itse sen, mihin se on jo suunniteltu? Ei minään pikaratkaisuna, vaan loppuelämän yhteistyönä.
Voiko GLP-1-hormonia lisätä luonnollisesti ruokavaliolla?
Tämän ajatuksen pohjalta aloin rakentaa itselleni yksinkertaista, vatsaystävällistä ruokasuunnitelmaa. Tekoäly auttoi ja etsi tietoa sekä listasi ruoka-aineita.
Jihuu, olen ollut nyt peräti reilu puoli viikkoa ilman leipää. Viljoista olen syönyt vain kauraa. Olen vähentänyt rasvaa, joka on aiemmin laukaissut kipuja. Olen syönyt kanaa, kasviksia, marjoja, kaurapuuroa.
Tavoitteeni ei ole syödä täydellisesti, vaan syödä tavalla, joka:
- tukee herkkää vatsaa ja sappitaustaa
- pitää verensokerin tasaisempana
- lisää kylläisyyttä luonnollisesti
- auttaa kehoa toimimaan rauhallisemmin
Jo muutamassa päivässä olo on ollut kevyempi. Vatsa on ollut rauhallinen. Turvotus on vähentynyt. Tiedän – tämä on vasta pikkiriikkinen alku, mutta huomattava.
Puhtaampi ruoka ja kevyempi olo – mitä huomasin jo noin viikossa?
Vaikka aikaa on kulunut vasta vajaa viikon, huomaan jo eron. Kun syö tasaisemmin ja kevyemmin, olo ei heittele yhtä voimakkaasti. Ei tule samanlaista raskasta “ruokaväsymystä”, eikä samanlaista sisäistä levottomuutta, joka joskus liittyy sokerin ja rasvan yhdistelmään.
Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että vaikein vaihe on vasta edessä: toinen ja kolmas viikko. Se hetki, kun yhtäkkiä tekisi mieli syödä kaikkea. Kun makeanhimo tai suolainen himo iskee voimalla. Kun vanhat tottumukset yrittävät ottaa vallan.
Mutta tällä kertaa en lähde tähän kurimielessä. Lähden uteliaasti. Mitä tapahtuu, jos pysyn tässä?
Mitä tapahtuu kuukaudessa? Entä kolmessa? Jännää!
Miksi muutan ruokavaliota?
Haluan vatsan, joka ei säikähdä ruokaa. Haluan kehon, joka ei reagoi kipukohtauksella rasvaiseen ateriaan. Haluan mielen, joka ei vuoda sisäisesti enää kyyneliä kun näkee pizzaa. Haluan energian, joka kestää arkea ilman jatkuvaa turvotusta ja raskasta oloa.
Paino saattaa muuttua siinä sivussa – ehkä. Mutta se ei ole pääasia. Pääasia on se, että otan vihdoin vakavasti ne viestit, joita kehoni on lähettänyt jo pitkään.
Jos sinunkin kehosi on kuiskinut jo pitkään, että jokin ei ole tasapainossa, ehkä nyt on hyvä hetki pysähtyä. Ei kuurille tai itsekurirangaistukseen. Vaan kokeiluun, askel askeleelta itseä kuunnellen ja totutellen.
Katsotaan, mitä tuleman pitää. 💛 Haluaisitko tietää millaisia ruokalistoja sain laadittua?
