Mitä kehitysvammainen lapsi ajattelee, jos hän ei osaa puhua? Tätä pähkäilemme perheen kesken usein nykyään. Pojallamme on ikää jo 7 vuotta, mutta sanoja tai ymmärrettävää puhetta ei tule. Pienen ihmisen elämään on tuossa kohtaa jo mahtunut kuitenkin niin paljon kokemuksia, vuorovaikutusta ja elämää, niin pakkohan hänen on jotain ajatella! Ja kun täysin taidoton hän ei arjessa ole – paljonkin asioita ja leikkejä onnistuu tehdä omalla tavalla.
Voimme äännähdyksistä, ilmeistä ja touhuista päätellä useinkin, mitä hän pohtii – tai niin luulemme. Toisinaan taas kaikki on täyttä mysteeriä.
Millä tavoin ajattelee ihminen, joka ei osaa puhua tai viittoa?
Ovatko ajatukset mielikuvia, kuin unia vai jotain omaa kieltä, jotka aivot ovat kehittäneet? Vai voisiko poikamme osata ajatella suomen kielellä, vaikka hän ei osaa sitä puhua? Kukapa tietää?
Kun kerron pojallemme jotain hauskaa ja kyselen vaikkapa koulupäivästä, saatan saada takaisin leveän hymyn ja hymähdyksen, joskus jotain selitystä jota en ymmärrä – mutta reaktiosta voisi hyvin päätellä hänen ymmärtävän puheen. Sama pätee kieltoihin, eli kun häneltä jyrkästi puhein kieltää jotain, niin toisinaan se saa aikaan ärtyneen reaktion tai ääniä – ja taas voisi kuvitella hänen ymmärtäneen puheen. Niitäkin hetkiä on, jolloin taas tuntuu että mitä vaan sanot, niin vastakaikua ei tule, mutta onneksi harvemmin nykyään.
Meiltä kysytään usein, miten lapsemme kommunikoi ja ilmaisee tunteitaan tai tahtoaan. Sen selittäminen on jostain syystä aina vaikeaa.
On helppo sanoa, että ymmärrämme lastamme, mutta vaikeampi selittää – miten. Vuosien mittaan olemme koko perhe jotenkin synkronoituneet hänen kanssaan niin samalle aaltopituudelle, että kaikki hoksaavat, jos joku on huonosti, jos sattuu johonkin, kun väsyttää tai kun on hauskaa ja kaikki on hyvin. Pienen pienestä erilaisesta inahduksesta, joka kuuluu vaikka pojan leikkiessä toisessa huoneessa voidaan päätellä nopeasti, missä mennään. Ja jos tulee täysin hiljaista, sekin on merkki.
Aina ei tarvita yhteistä kieltä
Onko se sitten hermostojen ominaisuus, että voimme oppia tuntemaan toisen mielen sopukoita ja tarpeita sekä tunteita ilman puhettakin? Miten avarruttavaa onkin ollut hoksata tämä. Tottakai toivomme kovasti että jonain päivänä meillä olisi yhteinen kieli, edes joitain sanoja tai viittomia. Ne taidot tulevat jos ovat tullakseen ja jos eivät tule, sekin on ok. Jokainen poikaamme tähän saakka pidempään hoitanut henkilö on todennut oppineensa nopeasti ymmärtämään pojan mielen tiloja ja tarpeita, vaikka sanoja ei ole.
Penni ei riitä ajatuksistasi rakas pieni, maksaisin mitä vaan että saisin jonain päivänä kuulla ne!
