Leipä. Tuo suomalaisen arjen kulmakivi, kiireisen aamun pelastaja ja iltapalan luotettava ystävä. Jos joku olisi vielä pari kuukautta sitten vihjannut, että voisin olla yli kuukauden ilman leipää, olisin todennäköisesti nauranut, haukannut ruisleivästä palan ja jatkanut elämääni täysin vakuuttuneena siitä, että tässä nyt puhutaan aivan tarpeettomasta hömpästä.
Sillä leipä ei ole ollut minulle vain ruokaa. Se oli tapa, helppo ratkaisu. Se oli vähän kuin suomalainen perusturva – aina saatavilla, aina tuttu ja aina nopeasti valmiina, kun ei jaksanut miettiä mitään muuta. Aamulla leipää, välipalalla leipää, joskus vähän “vain jotain pientä” eli käytännössä taas leipää.
Sitten päätin kokeilla, mitä tapahtuisi, jos jättäisin sen pois osana muita ruokavalioni korjausliikkeitä. Halusin nähdä, olisiko olossani oikeasti eroa vai olinko vain kuvitellut kaiken sen pienen väsymyksen, turvotuksen ja jatkuvan napostelun täysin normaaliksi osaksi ruuhkavuosia.
Ensimmäiset päivät ilman leipää olivat rehellisesti sanottuna vähän hämmentäviä. Tajusin nopeasti, kuinka paljon syömisessäni oli kyse tottumuksesta eikä varsinaisesta nälästä. Kun aamulla ei automaattisesti ottanut leipää, tuli hetkeksi olo, että mitä ihmettä minä nyt sitten oikein syön, ja sama päivällä välipalalla.. voiko joku muu kuten hedelmä riittää?
Se oli melkein kuin olisi muuttanut huomaamattaan pienen palan omaa identiteettiään. Leipä oli ollut niin itsestäänselvä osa arkea, ettei sitä ollut koskaan edes kyseenalaistanut. Yhtäkkiä piti oikeasti miettiä vaihtoehtoja. Jogurttia, mysliä, kananmunia, smoothieita. Kävi ilmi, että maailma ei loppunutkaan siihen, vaikka en saanut sitä yhtä – kahta ruisleivän puoliskoa tasaisin väliajoin.
Turvotus väheni enemmän kuin osasin odottaa
Ehkä suurin yllätys tuli siitä, miten nopeasti oloni alkoi muuttua kevyemmäksi. En tarkoita mitään elokuvamaista transformaatiota, jossa juoksen niityllä valkoisessa pellavamekossa, mutta ihan oikeasti arkinen olo muuttui.
Olin ilmeisesti pitänyt tietynlaista turvotusta niin normaalina, etten ollut edes tajunnut kyseenalaistaa sitä. Sellaista pientä jatkuvaa pöhötystä, vatsan epämääräistä protestointia ja tunnetta, että farkut muuttuvat päivän mittaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Kun leipä ja suurin osa viljasta jäivät pois, olo on ollut tosi tasainen. Ei sellaista jatkuvaa sisäistä kaaosta ja pakko napostella jotain jatkuvasti -menoa.
En uskalla väittää, että kaikki olisi kuitenkaan leivän pois jättämisen ansiota – siis olen muokannut syömisiäni viime kuukausien aikana aika rankasti, ja jättänyt pois paljon sokeria, rasvaisia ruokia (esim. ranskikset) sun muuta. Tilalle on tullut salaattia, vihanneksia, muita kuituja.
Leipä ja nälkä – suurin oivallus liittyi kylläisyyteen
Yksi merkittävimmistä huomioista liittyi siihen, miten nälkä käyttäytyi. Aiemmin saatoin syödä leipää ja huomata melko pian miettiväni taas jotain syötävää. Kun leipä jäi pois, tilalle olen syönyt enemmän proteiinia, kasviksia ja hyviä rasvoja. Sellaisia aterioita, jotka oikeasti pitävät kylläisenä. Ja kas, en tunne tarvitsevani leipää lisäksi, ennenhän se oli vähän sellainen muka täyttävä lisä aterioiden päälle.
Painonhallinta ilman leipää – mitä oikeasti tapahtui?
Moni varmasti miettii tässä kohtaa, että no putosiko paino? Sanotaan näin: mitään taikatemppua ei tapahtunut. En herännyt viikossa uutena ihmisenä, enkä väitä, että leivän poisjättäminen yksinään olisi joku universaali ratkaisu kaikkeen. Mutta yksi asia on tässä kokonaisuudessa muuttunut selvästi – tiedostamattomat ylimääräiset kalorit vähenivät.
Kun pois jäivät ne “ihan vain yksi leipä”, “no otan vielä toisenkin” ja “tämä nyt on vain pieni välipala”, kokonaisuus alkoi muuttua huomaamatta. Kyse ei ollut vain leivästä, vaan siitä, että automaattinen syöminen väheni. Tilalle tuli enemmän tietoisuutta. Ja kyllä – housut on alkaneet vähän löystyä. Suunta on oikea!
Luovuin leivästä, mutta en ilosta
En ole ryhtynyt silti ehdottomaksi. En ajattele, että leipä olisi pahasta tai että loppuelämä pitäisi elää ilman tuoretta sämpylää. Rakastan edelleen hyvää leipää, enkä aio teeskennellä muuta. Juuri nyt olo ilman jatkuvaa leipää on ollut yksinkertaisesti parempi. Vähemmän turvonnut ja yllättävän paljon vähemmän ruokakeskeinen.
Kannattiko leivästä luopuminen?
Minun kohdallani kyllä. Vatsan toiminta ei ollut sekään mitenkään kiinni leivästä, kuten joskus kuvittelin – että kuitu tulee leivästä. No ei tule ainakaan enää, eikä tarvikaan!
