Tänä aamuna tajusin poikani kommentista jotain niin riemukasta. Olimme saaneet itsemme aamurutiinien jälkeen kotipihalle, johon minä jäisin pienimmän pojan kanssa odottamaan taksia ja keskimmäinen jatkaisi kävellen matkaa koulubussille. Keskimmäinen poikani sanoi ennen lähtöään ”Katso miten kirkas aamu jo on, nythän ei ole enää pimeää!”
Jäin oikein ihmettelemään tätä. Totta tosiaan – yhtäkkiä emme seiso aamun pitkinä minuutteina hytisemässä kylmästä enää pilkkopimeässä, vaan aamu oli lähes päivän kirkas, ainakin verrattuna aiempiin!
Samalla tajusin, että olen selvinnyt kaamoksesta – tänä talvena itse asiassa aiempia kevyemmin. Ei ole ollut sellaista kaikkia voimia vievää mielen sumua, vaikkakin väsymystä – sitä itselleni tavallista väsymystä onkin ollut. Myöskään tänä talvena mieltä ei ole vallannut minkäänlainen toivottomuus siitä, että eikö harmaus ja valottomuus lopu ikinä, vaan kaikki on mennyt jotenkin nopeammin ohi! Eräs tuttuni totesi tämän johtuvan kenties vanhenemisesta, että mitä enemmän ikää tulee niin sitä nopeammin aikakin kuluu, varsinkin sellaiset ajanjaksot jotka tuntui ennen ikuisuudelta. Kenties näin, enpä tiedä.
Miten siistiä on muuten olla jo ajallisesti helmikuussa ihan kohta! Kevät ei todellakaan ole kaukana enää, eikä sitä tarvi sitten niin odotellakaan, koska sen tuloa ei voi enää estää. Kunpa vaan ehtisin laskettelemaan vielä ennen kuin lumet sulaa, ettei jäisi vaan taas haaveeksi ja olisi ollut kiva -pohdinnaksi jälkikäteen!
Ihanaa, ihanaa – hyvää mieltä kaikille viikkoon ja helmikuuhun!
Oletko sinä jo selvinnyt kaamoksesta? Jos et, kokeile lenkkeilyä ulkona päiväaikaan nyt lähipäivinä. Ei ole väliä käveletkö ulkona pitkän vai lyhyen matkan tai hitaasti vai nopeasti. Tee sama lenkki parina – kolmena päivänä niin huomaat eron.. Kaamos on ohi!
PS. Ystävänpäiväkin lähestyy – katso tästä ihanat ystävänpäivän toivotukset.
