Joskus elämä lisää soittolistalle biisejä ihan omin päin. Ilman lupaa. Ilman kyselyä.
Ja ilman mahdollisuutta painaa skip.
Minun soittolistalleni ilmestyi monta vuotta sitten ääni, jota en ollut valinnut. Tinnitus. Ääni, joka ei kysynyt, haluanko sen mukaan arkeen, se vain tuli ja jäi. Välillä vaimeampana, välillä selvempänä – ja erityisesti silloin, kun ympärillä on hiljaista.
Päädyin tutkimuksiin vaivasta vajaa pari vuotta sitten sen jälkeen, kun vasemman korvani kuulo aleni yhtäkkiä. Ei vähitellen, vaan kuin joku olisi säätänyt toisen kaiuttimen pienemmälle ihan yllättäen. Euroviisujen finaalia seuratessa ihmettelin, miten oudolta musiikki televisiosta kuulostaa. Samalla matalimmat massoäänet katosi samasta korvasta. Kuulo parani pikkuhiljaa myöhemmin osittain takaisin, mutta ei enää täysin entiselleen.
Samalla katosi jotain muutakin: suuntakuulo, tai ainakin osa siitä. Nykyään en aina osaa aina sanoa, mistä päin joku ääni tulee, ellen näe sen lähdettä. Ja tämä johtaa tilanteisiin, jotka ovat näin jälkikäteen jo vähän huvittavia.
Hiljaisessa kodissa mietin välillä, huriseeko jääkaappi, patteri vai koko lämmitysjärjestelmä, joka ehkä yrittää kertoa jotakin. Seison keittiössä ja kallistelen päätäni puolelta toiselle kuin koira, joka yrittää ymmärtää sanaa lenkki.
Jos ulkoa kuuluu jokin iso ääni, saatan juosta ympäri taloa kurkkimassa ikkunoista. Olen varma, että ääni tuli takapihalta – vaikka se todellisuudessa tuli tieltä täysin vastakkaisesta suunnasta. Näytän todennäköisesti siltä, että odotan jonkinlaista elokuvien toimintakohtausta alkavaksi.
Kaupassa tämä on oma lajinsa. Joku moikkaa, ja minä käännyn reippaasti väärään suuntaan. Hetken ajan näyttää siltä, etten vain halua vastata, vaikka todellisuudessa olen täysin eksyksissä äänen kanssa. Pahoittelut kaikille, jotka ovat ehtineet ajatella minun muuttuneen ylimieliseksi.
Kun keho oireilee, mutta selitystä ei löydy
Tinnituksen lisäksi mukaan tulivat myöhemmin huimauskohtaukset. Sellaiset, joissa maailma alkaa keinua tai pyöriä kovaa, vaikka itse on paikallaan. Tutkimuksia tehtiin huolellisesti: korvat, tasapaino, pään magneettikuvaus – kaikki käytiin läpi. Varsinaista selitystä ei löytynyt. Lopulta todettiin, että kyse on menière-tyyppisistä oireista. Se kuulosti diagnoosilta, mutta tuntui enemmän välitilalta. Ei täysin vastausta, ei täysin epävarmuutta – jotain siltä väliltä.
Huimaus katosi, ääni jäi
Huimauskohtaukset ovat olleet poissa jo lähes vuoden. Se on suuri helpotus, mutta samalla outo tunne. Kun jokin hankala oire hellittää, sitä ei osaa vain iloita – sitä alkaa kuunnella itseään entistä tarkemmin.
Tuleeko se vielä takaisin? Vai oliko se jo siinä? Onko minulla pitkäaikaisesti tämä vaiva tai sairaus vai ei? Sen olen oppinut, että tälläiset oireet voivat liittyä osittain myös stressiin, elämäntapoihin ja ruokavalioon, jotka toimivat ikään kuin oireiden laukaisijana. Ruokavaliota minun on helppo säädellä ja välttää mm. liikaa suolaa tässä tapauksessa mutta stressin hallinta onkin sitten haasteisempi juttu!
Erityisesti toivon, ettei huimaus enää iske kesken kauppareissun. Kun kävelee kauppahyllyjen välissä ja yhtäkkiä tuntuu siltä kuin olisi Ruotsin laivalla kymmenen metrin aallokossa. Hyllyt keinuvat, jalat yrittävät pysyä mukana ja mieli vain toivoo, ettei tarvitse istua lattialle säilyketölkkien viereen odottamaan myrskyn laantumista. Näin jälkikäteen ajatus jo hymyilyttää. Silloin joskus se ei naurattanut lainkaan. Pahin huimauskohtaukseni tähän asti iski keskellä yötä silloin, kun piti nukkua ja esti liikkumisen kokonaan, niin pahaa se teki – pystyin vain makaamaan selälläni ja tuijottaa pyörivää kattoa.
Tinnituksen oma soittolista
Nykyään tinnitus vaihtaa muotoa lähes päivittäin. Eilen se surisi matalalla, tänään vinkuu korkealta.
Toisinaan se muistuttaa vanhaa televisiota, joka on jäänyt päälle viereiseen huoneeseen. Ja joskus on päiviä, jolloin ei kuulu mitään – ja huomaan melkein odottavani, että mitäköhän huomenna soitetaan. Minä en valinnut kappaleita, mutta kuuntelen niitä silti. Antaa sen sitten soida.
Joskus ainoa tapa jatkaa eteenpäin on hyväksyä, että kaikki elämän kappaleet eivät ole omia valintoja. Jotkut vain tulevat, ja silloin voi joko jäädä taistelemaan ääntä vastaan – tai antaa sen soida ja jatkaa elämää sen rinnalla.
