Äitinä minusta tuntuu toisinaan, kuin minun tulisi jakautua lapsilleni kolmeksi eri äidiksi ja olla jokaiselle yksilöllisesti räätälöity eri äiti. En kuitenkaan pysty jakautumaan moneksi, enkä olla yhtäaikaa kaikille täydellinen, tai aina edes omasta mielestäni riittävä äiti.
Äitinä oleminen on paikoin erityisen haasteellista nykyään, koska meidän lapsemme ovat keskenään niin eri ikäisiä. Heidän ikäerot ovat kolmen lapsen välillä 5 ja 6 vuotta. On siis nuori/teini, esiteini ja pikku tenava. Nuorin heistä on lisäksi erityislapsi, joka vielä lisää haastetta pakkaan. ”Onneksi” kaikki lapsemme ovat poikia, niin tiettyä samankaltaisuutta ilmenee äiti-lapsi-suhteessa heihin kaikkiin.
Toisinaan tuntuu, että ehdin keskittyä vain nuorimpaan lapseen
Tämä tunne on oikeastaan seurannut mukana aina läpi lapsiperhevuosien. Kun meillä oli yksi lapsi, kaikki energia meni häneen. Kun toinen lapsi syntyi, isoveli jäi vähemmälle huomiolle nuorimman ollessa kaiken keskipiste. Kolmannen lapsen synnyttyä kaksi vanhempaa lasta jäivät vähemmälle huomiolle molemmat. Luultavasti näin se aika usein menee väistämättäkin, kun vauva vaatii luonnollisesti enemmän hoivaa ja huomiota kuin isommat lapset.
Omatuntoni piikittelee näiden tuntemusten kautta mieltäni aika ajoin, mutta toisaalta kaksi isointa poikaamme ovat jo aika hyvin itsekin pärjääviä monissa asioissa, heitä ei tarvitse olla paapomassa koko ajan, ja he kyllä kertovat suoraan, kun tarvitsevat äitinsä huomiota ja antavat suoraa palautetta jos eivät saa sitä tarpeeksi tai toivomallaan tavalla. 🙂
Tarvitseeko kaikille lapsille jakaa samalla tavalla huomiota?
Periaatteessa varmasti kyllä, mutta ehkäpä se riittää ja minä riitän, kun lapseni saa itse tarvitsemansa määrän huomiota. Kyllähän meillä se toteutuu.
Minulla on tapana myös kysellä joka päivä lapsiltani liittyen kouluun, ajatuksiin ja huoliin muuten vaan, että onko jotain mielen päällä, vaikka he eivät sellaista mitenkään toisikaan ilmi. Usein näistä kysymyksistä kehittyy syvällisiä keskusteluja. Toisinaan mietimme mitä ihmettä opettaja puhuikaan koulussa, tai pohdimme onko avaruudessa elämää. Tai että millainen örkki tietokonepeleissä piti voittaa. Joskus ollaan keskusteltu siitä, onko metsä vihreää jos sitä ei kukaan näe. Kaikenlaisia ihme juttuja. (:
Kuten missä tahansa ihmissuhteissa, kiinnostuksen osoittaminen toista ja hänen maailmaansa kohtaan kantaa varmasti, vaikka yhteistä tekemistä ei koko ajan olisi. Vaikka oma pää olisi miten tukossa ja aikataulut painaisi, väsymyksestä puhumattakaan niin aina voi kysyä toiselta, mitäs mielessä tänään?
Onko kukaan koskaan täydellisen riittävä äiti? En tiedä, minä en ainakaan ole täydellinen, mutta uskon riittäväni. Oman tunnon tuskista en taida päästä eroon vaikka miten hokisin olevani tarpeeksi hyvä äiti.
2 ajatuksia aiheesta “Miten antaa lapsille huomiota tasapuolisesti?”
Meillä sama juttu että mua harmittaa hirveesti ku isommat jää ns pienimmän jalkoihin. Koitan aina kuitenkin olla paras äiti lapsille. Mulla auttaa kun kirjotan kans blogia.
Nämä tuntemukset taitaa olla aika yleisiä 🙂 Bloggaaminen on hyvää terapiaa. 🙂