Pojallamme meni viikon alussa sääriluu poikki koululiikunnassa. Kaikki sattui jalkapalloa pelatessa, harmittoman jalkapallon päälle ”liukastumisen” takia. Meille soitettiin pian tapahtumien jälkeen kotiin, pääsemmekö hakemaan pojan koska kivut ovat niin kovat ja jalka turpoaa. Vielä ei ollut tuossa kohtaa tiedossa, miten paha tilanne on. Tämä sattui siis keskimmäiselle lapsistamme, vitosluokkalaiselle.
Kotiin tullessaan poika ei pystynyt varaamaan yhtään painoa jalalle, ja kaikki pienikin liike vaikutti sattuvan todella paljon. Saimme vaivoin nostettua tarpeeksi housujen lahjetta niin että näimme säären, joka olikin turvonnut puolikkaaksi ”palloksi” suoraan etuosastaan. Tuon turvotuksen alle alkoi kehittyä hiljalleen mustelmaa. Poika tärisi koko ajan, joten jonkinlainen shokki oli varmaankin päällä.
Totesimme miehen kanssa aika nopeasti, että eihän tämä mikään pieni venähdys tai edes revähdys ole, vaan luussa on oltava jotain vikaa turvotuksen sijainnin perusteella, joten soitin paikkakuntamme päivystykseen asiasta. Meille sanottiin puhelimessa aika tökerösti, että tänään on päivystys täynnä mutta voitte tulla vaikka kahden tunnin päästä, joka on suuntaa antava aika milloin lääkäri voisi keretä katsoa. Ok, mietimme. Ehkä poika kaksi tuntia vielä kestää kipua. Annoin hänelle buranaa ja panadolia, jotta kipu ei yltyisi sietämättömäksi.
Mies päättikin että he lähtevät pojan kanssa jo aiemmin päivystykseen odottamaan, koska jalka alkoi näyttää vain pahemmalta. Ehkä joku ottaisikin heidät nopeammin vastaan. Vaan ottiko? Ehei… meni tunti, toinen, kolmas, neljäs. Mitään ei tapahtunut. En ollut itse mukana terveyskeskuksessa mutta mies lähetti tuskaisia viestejä siitä, että jalka alkaa näyttää tosi pahalta ja että kukaan muukaan ei ole päässyt jonosta hoitoon. Joku onneton oli jopa jo toista päivää odottamassa päivystykseen pääsyä, koska hänet oli lähetetty ilman hoitoa kotiin edellisiltana päivystyksen sulkeuduttua.
Mitä ihmettä päivystystoiminnalle on tapahtunut?
Meidän kaupunkimme ei ole varmaankaan ainoa pikkukaupunki Suomessa, jossa terveydenhuolto ei ihan aina toimi. Luulisi että lapset edes otetaan nopeasti vastaan, mutta tällä kerralla ei käynyt niin. Ja kyse oli poikki menneestä luusta! Sitten yli neljän tunnin odottelun jälkeen vihdoin lääkäri katsoi pojan jalkaa, ja totesi että se on varmaankin vähintään murtunut, mutta röntgen meni jo kiinni joten kuvaaminen ei onnistu. Lääkäri oli kysynyt, että odotatteko huomiseen ja tulette uudelleen?!!! Vaihtoehtona oli lähteä päivystykseen Tampereelle 60 km päähän. Tietenkin tuo jälkimmäinen valikoitui vaihtoehdoksi, mutta lääkärin kysymys hämmentää vielä näin päivien jälkeenkin ja varmasti jatkossakin. Missä on järki kaikesta toiminnasta?
Sääriluun murtuma lapsella
Tampereella keskussairaalassa meno olikin aivan eri luokkaa, ja alle 10 minuutissa pojalla oli oma petipaikka, jalka kohoasennossa, lääkitystä ja lähtö kuvaukseen. Röntgenkuvista oli nopeasti nähtävissä, että sääriluu oli kokonaan poikki, mutta onneksi luun päät olivat suurin piirtein kohdallaan, eikä leikkausta todennäköisesti tarvittaisi. Poika ja mies jäivät yöksi sairaalaan odottamaan seuraavan aamun tapaamista lastenkirurgin kanssa, joka päättäisi hoidosta ja tutkisi kuvia vielä tarkemmin.
Jalassa kierteismurtuma, joka ei vaadi leikkausta
Aamulla lastenkirurgi päätti lopulta, että jalkaa ei tarvitse leikata ja kipsi riittää. Sääriluu oli tosiaan poikki, mutta niin hyvin paikallaan molemmat osat, että leikkaukseen ei tarvitsisi ryhtyä. Kyseessä oli lääkärin mukaan niin sanottu kierteinen murtuma, joita usein nähdään laskettelijoilla.
Kipsauksen ja uusien kuvausten jälkeen poika pääsi kyynärsauvojen kanssa kotiin. Kipsistä tehtiin lähes koko jalan peittävä, eli se ulottuu jalkapöydästä aina pitkälle reiteen saakka. Seuraavat neljä viikkoa meneekin sitten kepeillä kulkien niin, että jalalle ei saa laittaa yhtään painoa. Neljän viikon jälkeen kipsi vaihdetaan vielä, ja sen jälkeen voidaan alkaa hiljalleen laittaa painoa jalalle, jos paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Koululiikunnasta on vapautus melkein jouluun saakka.
Miten jalan olisi voinut hoitaa paremmin?
Pojan jalkaan kehittyi kaiken odottelun aikana suuri turvotus, josta kärsi lopulta myös jalkapöytä ja varpaat. Kohoasento olisi ollut ensi sijaisen tärkeää ensihoitoa alusta saakka, mutta emme itse tajunneet asiaa. Ensiavusta, jonne saavuimme ajoissa, olisi pitänyt järjen mukaan saada tämä ohje vähintäänkin heti kättelyssä, mutta emme saaneet mitään, koska kukaan ei edes katsonut jalkaa.
Tunnen, että jonkinlainen viha puskee läpi mielestäni kun tätä mietin, uudelleen ja uudelleen. Varmasti tulemme jättämään palautetta jonnekin jossain vaiheessa kaikista tapahtumista liittyen oman paikkakunnan päivystykseen.
Onni onnettomuudessa
Aikamoinen viikko on ollut tämä! Pari päivää meni pelätessä, välillä jopa itkiessä, kun en voinut auttaa itse lapseni oloa kaikkine odotteluineen. Sitten kun tieto luun poikki menemisestä tuli, olo oli hetken aivan kamala. Onneksi poika itse oli niin urhea, että lääkäritkin olivat häntä sanoneen sitkeäksi sissiksi, kun hän valittamatta jaksoi puoli päivää tuon jalan kanssa. Hiljalleen omakin olo on alkanut rauhoittumaan, kun tilanne on taas jotenkin ”omassa hallinnassa” ja poika kotona.
Onnea kaikessa oli se, että sääreen ei tullut avomurtumaa vaan luun päät jäivät yhteen. Näin vältyttiin leikkaukselta, vaikka se ei ymmärtääkseni olisi kuitenkaan pitkittänyt parantumista vaan jopa päin vastoin. Sairaalassaoloaika lyheni kuitenkin.
Kaikkea voi sattua, koska tahansa. Me olimme juuri suunnitelleet syyslomaa Lappiin ja kaikenlaista aktiviteettia yhdessä. Ainakin pojan osalta liikkuminen on nyt pois suljettu juttu kuukausien ajan, mutta ehkäpä reissuun voimme jopa kipsinkin kanssa lähteä. Aika näyttää.
Ajatus aiheesta “Lapsen jalka murtui – elämä sattui ja tapahtui”