Paras loma koostuu useista pienistä irtiotoista

Ikuinen suunnittelija ja rentouttava kesäloma ovat ehkäpä mahdoton ”täydellinen” yhdistelmä. Varsinkin yrittäjälle. Rentouttava ja suunnittelija eivät sovi sanoina yhteen. Ei ainakaan lomaan liittyen. Oma niin sanottu lomani on nyt puolessa välissä ja tuntuu kuin se ei olisi edes alkanut vielä. Meidän piti käydä siellä sun täällä ja rentoutua niin paljon.. mutta. Ei olla paljoakaan tehty. Ja olen tehnyt töitä.. taas kerran. Ei niitä voi vaan olla miettimättä.

Olin haaveillut ja suunnitellut ajoretkiä, mökkireissua sun muuta mutta ei ne asiat niin vaan aina tapahdu spontaanisti kuten itse omassa päässään kuvittelee. En tietenkään varannut mitään reissuja tai mökkejä etukäteen, koska luotin onneeni, että joku kiva paikka olisi sitten vielä vapaana kun halutaan äkkilähtöä ehkäpä tehdä. No eipä ole enää vapaana ne paikat. Eikä ole tullut eteen hetkeä, jolloin tekisi mieli lähteä mihinkään kauemmas, tai että oltaisiin yhtä mieltä kaikki siitä, mitä tekisimme.

Ihmisten erilaisuus on vaikea yhtälö lomalla

Meidän perheessä tämä ”vaikeus” tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että minä haluaisin rentoutua luonnossa, mökillä, rannalla, reissussa.. jossain muualla kuin kotona. Lapset taas ovat sen ikäisiä että heitä kiinnostaa vain pelit kavereiden kanssa, ja kavereiden näkeminen. Lomareissuilla ei ole heille juurikaan merkitystä, eikä sillä jos niitä ei ole. Mies taas viihtyisi vain kotona enimmäkseen, eikä hän lähde spontaanisti helpolla minnekään. Mitä minä voin siinä tehdä? Useimmiten varaan vaan jonkun reissun, ja ilmoitan sen ajankohdan ystävällisesti muille. Muuten mitään ei tapahdu.

Pitkä vai lyhyt lomareissu?

Olen myös jotenkin aina pitänyt täydellisenä lomana jotain sellaista, että ollaan pitkään reissussa, viikko ainakin vähintään. Sittemmin, varsinkin tämän kesän aikana onkin tullut huomattua että ehkäpä ne pitkät reissut eivät olekaan ihan meidän juttu tässä kohtaa elämää. Erityislapsen kanssa reissaaminen on kuluttavaa. Nuorin poikamme on vielä pieni ja hänellä on tavallaan vauvan tarpeet, mutta pitkät reissut kuluttavat häntäkin ja ottavat eri tavalla voimille kuin lyhyet pikaisemmat retket.

Lyhyet pikalomat sopivat meille

Lyhyitä retkiä tänä kesänä on tullutkin tehtyä, ja oikeastaan se tuntuu tosi hyvältä! Miksi stressata isosti ja kuluttaa kaikki voimansa viikon reissussa, kun voi tehdä myös useita lyhyempiä, toisistaan eroavia reissuja, jotka enemmänkin piristävät kuin kuluttavat?

Pikalomia ovat esimerkiksi meillä olleet ja tulossa

  • 24h laivaristeily
  • Hotelliyö perhehuoneessa ja kaupunkiloma
  • Kesäjuhlat (kyllä, otan nämä päivän lomana)
  • Kesäretket luontoon
  • Käynnit kotieläinpuistoissa
  • Käynti elokuvateatterissa ja syömässä
  • Puisto- ja uintiretket
  • Yhden yön mökkiretki

Lue myös

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 ajatuksia aiheesta “Paras loma koostuu useista pienistä irtiotoista”

.