Vertaile ja kilpailuta sähkösopimuksesi

Blogi sisältää suosittelulinkkejä.
En varmaankaan ole ainoa ihminen tässä maassa, jota kauhistuttaa kodin lämmityskulut ja niiden nouseminen? Siis oikeasti sähkön hinnan nousu viime vuosina on ollut aivan kauhua. Toisinaan olemme itsekin joutuneet oikeasti pohtimaan, onko meillä enää kohta varaa asua omakotitalossa. Ihan aikuisten oikeasti, meillä ei taida olla varaa.

Jollain ihmeen ihmeellä talvikauden sähkölaskuista aina lopulta selviämme, mutta niihin laskuihin tuhlaantuu suurin osa kaikkiin laskuihin menevistä rahoista. Toisinaan pitää nipistää muusta, että saa vain sähköt maksettua. Tuttua?

Sähkölämmityksen hinta on kova, kun ei ole muuta lämmityksen lähdettä

Kuten olen aiemminkin taivastellut, meidän omakotitalossa on vesikiertoinen sähkölämmitys. Lisänä ei ole takkaa tai muuta, joka voisi isommin auttaa sähkön kulutuksessa. Sähkölaskut ovat pilviä hiveleviä erityisesti talvisin. En huijaa yhtään, jos sanon että toisinaan ollaan lähellä 600 euroa kuukaudessa. Osansa tekee toki vanhan talon ominaisuudet, eli nurkissa vetää. Meillä on lämmitettävää pinta-alaa noin 150 neliötä, lisänä kylmä ullakko, jossa ei ole kunnon eristeitä.

Tilanne on ollut pahempikin. Ennen nykyistä sähkön myyjää hinta oli kovempikin, mutta onneksi lopulta älysimme tehdä sähkön hinnan vertailua. Jostain syystä vaan lykkäsin sen tekemistä aina, ja hieman harmittikin kun lopulta sen tehtyämme tajusimme, paljonko sähkön hinnassa olisi voinut säästää jo kauan aikaa.

Meillä on kotona nykyään sentään ilmalämpöpumppu, joka tasoittaa sisälämpötilaa ja tukee patterilämmitystä talvisin. Voin todeta, että ilmalämpöpumppu on auttanut madaltamaan sähkön kulutusta, mutta asian todistelu ja tutkiminen on ollut haastavaa, koska hinnat ovat olleet niin kovassa nousussa koko ajan.

Löydä edullisempi sähkösopimus

En tiedä voiko sanoa, että on mahdollista löytää halpa sähkösopimus, mutta edullisempi ainakin! Minusta tuntuu, että kokeilemalla ja vertailemalla saa aina vähän edullisemman tarjouksen jostakin. Sama pätee siihen tilanteeseen, kun määräaikainen sähkösopimus on päättymässä. Itse ainakin ihan luonnollisestikin emmin aina sopimuksen päättyessä, jatkaako samassa paikassa vai ei. Ja mitä kauemmin mietin, sitä parempi jatkotarjouksesta aina tulee. Ihan tosissaan siis, vertailemaan!

En tiedä miksi sähkö on niin kallista, että sen takia pitää kärsiä tavallaan. Miettiä, millä maksaa lämmitys, jonka pitäisi olla ihan päivänselvä perusoikeus ihmisellä. Tyhjästä ei kannata maksaa, vaikka hinnoissa sitä tyhjää taitaa aina ollakin, jopa edullisimmissa sähkön hinnoissa.

Kilpailuta sähkön hinta, se kannattaa!

Miksi et kokeilisi? Jos koet tyytymättömyyttä nykyistä sähkösopimustasi kohtaan ja samanlaisia tuntemuksia kuin minä, että kotia ei ole pian varaa lämmittää niin oikeasti, edullisemmallakin voi päästä! Aina sähkön siirtäjää ei voi vaihtaa, mutta myyjää voi. Vertaile sähköliittymiä tästä.

Lue myös

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

.