Piha kuntoon – millainen kukkamaa kesäksi?

Päätin että nyt ei hetkeen surkutella tätä maailman menoa, vaan keskitytään johonkin ihan muuhun. Meillä on pihalla isohko kukkamaa, joka on saanut villiintyä täysin jo ainakin 2-3 vuotta. Se täytyisi nyt tulevana keväänä laittaa kuosiin jollakin tavoin, enkä yhtään tiedä mitä sen kanssa tekisi.

Tältä näytti vielä jokunen vuosi sitten. Nyt on kaikki lajit sekaisin ja metsämansikka peittänyt koko edustan.

Kukkamaassa kasvaa tällä hetkellä villinä ja sekaisin kehäkukkia, unikkoja ja kaikenlaista muuta joiden nimeä en muista. On myös monivuotisia kukkia kuten pinkit päivänkakkarat jotka pyrkivät leviämään. Kokonaisuus kaipaisi laittoa täysin uusiksi, säilyttäen monivuotiset kukat. Kukkia reunustaa vanhat harkot, jotka saa lähteä. Tilalle jotakin muuta, reunat kestopuusta vaikkapa. Ja multaa PALJON lisää!

Mitä kukkia sitten vanhojen tilalle? Ainakaan en enää jaksa yksi- tai kaksivuotisia kukkia, jotka jää leviämään siemenistä valtoimenaan. Monet yksivuotiset kukat ovat kauniita leikkokukkina, niin että niistä saa kesällä monta ihanaa kimppua kotiin, mutta ei niitä jaksa enää, ja sitä, että joka kesä suunnittelee uusiksi mitä nyt kylvettäisiin. Ja sitten se jännitys vielä että kasvaako lopulta yhtään mikään!

Kunpa sitä osaisi suunnitella ja toteuttaa kukkamaan asettelun jotenkin ”kerroksittain”, keskimmäksi näyttäviä korkeita kukkia ja reunoille matalampia. Ja niin että siitä tulisi kaunis ja järkevä kokonaisuus. Tähän asti kukkalajit ja värit on olleet kaikki sopuisasti sekaisin – järkevästä kaukana. Ehkäpä täytyy tehdä paperille joku oikea suunnitelma, sen sijaan että vain nappaa kaupasta mukaansa kasan kivan näköisiä siemenpusseja.

Yksi hauska tavoite meillä on poikien kanssa mielessä – joka ei liity tähän kukkamaahan, mutta sille raivataan oma paikka jostain päin tonttia. Se on nimittäin auringonkukkamaa. Yhtenä kesänä saimme kasvatettua kukkamaassa niin upeat jättiauringonkukat että eräs naapuri jo vitsaili, saadaanko niistä polttopuita:D

Vertaile ja löydä parhaat hinnat puutarhan ja kodin tuotteille


Kurkkaa myös:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 ajatuksia aiheesta “Piha kuntoon – millainen kukkamaa kesäksi?”

.