“Ois viisaampi häipyy täält.”
Tämä lause on soinut päässä viime lauantaista. Ei siksi, että kotona olisi ollut mitään dramaattista. Päinvastoin. Nytkin on ihan tavallinen, rauhallinen hetki suomalaisessa keittiössä: kahvinkeitin porisee, tiskikone hurisee tasaisesti ja poika kysyy vähän hätäisenä, missä on hänen lempihupparinsa. Minä yritän kirjoittaa blogia.
Mutta samalla jossain päin maailmaa (=oikeastaan melkein joka puolella maapalloa) ohjukset lentelevät. Ja se ajatus hiipii väkisin mieleen.
Minne me lähtisimme, jos oikeasti pitäisi lähteä?
Kun maapallo tuntuu yhtäkkiä pieneltä
Viime vuosina uutisia on tullut seurattua vähän eri tavalla kuin ennen. Ennen ne olivat vain uutisia, mutta nyt ne ovat välillä… ihan liian todellisia, liian lähellä. Kun maailmalla kiristyy tilanne – oli kyse sitten Lähi-idästä, Euroopasta tai jostain muualta – mieleen hiipii kummallinen ajatus: Entä jos oikeasti pitäisi lähteä? Se on ehkä sellainen lapsiperheen hiljainen alitajuinen, pieni mielikuvitusleikki – miten pitäisimme perheemme turvassa tässä levottomassa maailmassa?
Pakosuunnitelmia keittiön pöydän ääressä
Vaihtoehtoja on tullut pyöriteltyä mielessä monenlaisia. Erämökki keskellä ei mitään. Lapin laaja erämaa. Läntiset naapurimme. Joku eteläinen aurinkoranta. Vai tyhjä saari valtamerellä?
Ajatus menee yleensä näin: “Tuolla olisi varmasti rauhallista.” Sitten seuraa seuraava ajatus. “Mutta entä jos sielläkin…” Ja siinä vaiheessa tajuan, että maapallo on oikeasti aika pieni paikka.
Kun uutisissa kerrotaan ohjuksista lomamatkoilla ja eskaloituvista, arvaamattomista tilanteista, tulee väkisinkin mieleen, kuinka nopeasti maailma voi muuttua. Nyt aidosti tuntuu siltä, että kukaan ei hallitse tilannetta eikä taida yhtään tietää mitä oikeasti on tekemässä. Isoja päätöksiä tehdään hätiköiden jossain todella kaukana tavallisen ihmisen arjesta, ja samaan aikaan täällä joku yrittää vain saada lapset ajoissa nukkumaan.
Jos voisin, lähtisin toiselle planeetalle
En varmaan ole ainoa joka on miettinyt tai sanonut jotain tyyliin “Jos tämä menee vielä hullummaksi, minä muutan Marsiin.” Siellä ei ainakaan ole geopoliittisia kriisejä, ainakaan vielä.
Sitten katson keittiötä ympärilleni, ja jälleen se oikea todellisuuteni on hyvin arkinen. Keittiössä joku pyytää lisää maitoa. Toinen etsii puhelintaan. Kolmas kertoo jotain koulupäivästä.
Turvassa siellä missä olemme yhdessä
Ehkä täydellistä turvapaikkaa ei ole olemassa, kenellekään. Mutta on yksi asia, joka tuntuu turvalliselta. Se, että olemme yhdessä tässä hetkessä ja että tavallinen elämä jatkuu: aamupuurot, koulureput, tiskivuoret ja joskus myös se ilta tai yö jolloin kaikki menee pieleen. Maailma on sekava, mutta meidän pieni maailmamme on silti tässä.
Muistutus: Vaikka uutiset olisivat kuinka raskaita, arjen pienet hetket ovat edelleen arvokkaita.
Ja jos joskus oikeasti löytyy se planeetta, jossa kaikki vain hengähtävät ja rauhoittuvat… voin harkita muuttoa sinne. Ja perustaa uuden yhteiskunnan jolla on joku järki päässään. Mutta siihen asti pysyn täällä – ja yritän pitää tämän oman pienen maailmani kunnossa.
