Nuorempana joulupaketeissa oli aina yksi varma sisältö: villasukat. Usein jopa kahdet. Eri väriset, eri näköiset, joskus vähän liian isot, joskus kiristävät. Ja joka kerta sama ajatus: taasko näitä. Olisin mieluummin ottanut melkein mitä tahansa muuta.
Villasukat olivat silloin merkki siitä, että lahjan antaja neuloo paljon. Tiesin aina keneltä ne joulun kahdet eri sukat ovat. Mutta olin vielä liian nuori – tosi kauan – ymmärtämään noiden villasukkalahjojen merkitystä.
Nyt tilanne on toinen.
Nyt, kun ikää on 40+, villasukat eivät enää ilmesty joulupaketteihin entiseen tapaan, ja juuri siksi niitä välillä kaipaa. Ihan oikeasti. Samalla huomaan, että ne vanhat, vuosien varrella saadut villasukat ovat käytössä talviaikaan jalassa lähes päivittäin. Vaihdellen värejä ja neulostyyppejä sen mukaan, millä tuulella satun olemaan.
Ja tässä kohtaa on kai pakko myöntää: villasukat ovat yksi selkeimmistä merkeistä aikuisuudesta. Aikuisuudesta, jossa mukavuus menee edelle. Jossa kylmä lattia tuntuu kylmältä, eikä sitä tarvitse enää sietää periaatteesta. Jossa ei enää todistella kenellekään, että pärjään ilmankin villasukkia.
Villasukat eivät ole enää vain lämmike, luulen että ne ovat mielialan mittari. On olemassa ne kaikkein paksuimmat, jotka vedän jalkaan silloin, kun päivä on raskas ja tekee mieli olla rauhassa. On värikkäät sukat, jotka valitsen silloin, kun mieli on kevyempi. On ne neutraalit, huomaamattomat parit, jotka kertovat siitä, että tänään ei tehdä numeroa mistään. Sitten on ne koristeneuloksiset, kauniit jotka voi laittaa jalkaan vaikka kyläänkin mennessä.
Aikuisuudessa oppii myös arvostamaan asioita, joita ennen piti itsestäänselvinä tai tylsinä. Lämmintä kotia. Hiljaista aamua. Lämpimiä jalkoja. Kukaan ei ihmettele, vaikka istun keittiön pöydän ääressä villasukat jalassa keskellä päivää.
Villasukat ovat myös merkki siitä, että elämä on muuttunut. Ennen tärkeämpää oli näyttää hyvältä, luulen. Nyt tärkeämpää on voida hyvin. Ehkä kaikkein eniten villasukat kertovat hyväksymisestä. Siitä, että olen sinut itseni kanssa. En kaipaa jatkuvaa menoa, meteliä tai näyttävyyttä. Kaipaan lämpöä, rauhaa ja pieniä arkisia mukavuuksia.
Villasukka lifestyle, onko se tylsyyden merkki? Että ollaan jossain pisteessä aikuisuutta, melkein keski-iässä, ja jotain on jäänyt taakse pysyvästi? Jos onkin, onko se huono asia? En osaa päättää.
Jos joskus vielä saan joululahjaksi villasukat, lupaan olla avaamatta pakettia silmiä pyöritellen. Saatan jopa hymyillä – ja miettiä, millaisen päivän fiilikseen ne parhaiten sopivat.
