Kun saimme erityislapsen, joka ei ole oppinut puhumaan, maailma alkoi vähitellen avautua aivan toisenlaisena kuin olin kuvitellut. Sanojen tilalle tulivat eleet, ilmeet ja omanlaiset ääntelyt – ja niistä muodostui kokonainen kieli, joka ei näy sanakirjoissa, mutta tuntuu syvällä.
Perheemme on oppinut virittäytymään jotenkin ihan uudelle taajuudelle. Sellaiselle, jossa ymmärretään ilman sanoja. Aluksi se oli hapuilevaa, epävarmaa, tunnustelua. Toisinaan piti todeta, etten ymmärrä lastani. Kuuntelua, katsomista, erehtymistä. Ja sitten, huomaamatta, siitä tuli arkea.
Opimme erottamaan, milloin on hätä.
Milloin jokin sattuu, ja milloin vain harmittaa.
Milloin naurattaa niin, että keho heiluu mukana, ja milloin on vain rauhallisen tyytyväinen olo.
Opimme tunnistamaan hetket, jolloin hän kaipaa syliä – ja ne, jolloin kosketus on liikaa.
Milloin väsymys painaa silmiä, milloin hän haluaa olla yksin omassa kuplassaan.
Milloin seura tekee hyvää, milloin pelkkä läsnäolo riittää.
Opimme myös arkisemmat asiat:
milloin on nälkä, milloin jano.
Milloin jokin tietty esine on juuri nyt maailman tärkein asia.
Milloin ääntely tarkoittaa “auta”, ja milloin se tarkoittaa “katso minua”.
Joskus, kauan ennen tätä kaikkea, olen ajatellut, etten ikinä selviäisi erityishaasteisen ihmisen hoitajana. Ajatus tuntui silloin nuorena musertavalta, jopa pelottavalta. Kaikki oli tuntematonta ja juuri siksi niin uhkaavaa. En osannut kuvitella meidän elämää, jossa sanoja ei ole käytössä. En osannut kuvitella itseäni siinä roolissa.
Mutta tähän on kasvettu, muuta mahdollisuutta ei ole ollut. Hitaasti, päivä kerrallaan, kunnes kaikki alkoi tuntua täysin luonnolliselta. Rakkaus ei kysynyt oikeaa hetkeä, tai lupaa, eikä se odottanut valmiita taitoja. Se vain tuli ja opetti kuuntelemaan eri tavalla ja pysähtymään. Katsomaan tarkemmin. Luottamaan siihen, että ymmärrys voi syntyä myös hiljaisuudessa.
Olen oppinut, että tuntematonta ei aina kannata pelätä. Joskus se, mikä tuntuu ensin mahdottomalta, muovautuu osaksi elämää niin huomaamattomasti, ettei sitä enää osaa ajatella toisin.
Tämä on rakkautta, joka ei tarvitse sanoja. Ja silti se sanoo kaiken.
