Viime aikoina olen pysähtynyt yllättävän usein miettimään yhtä asiaa: mikä tekee päivästä hyvän – oikeasti? Kun en jaksa enää miettiä ainakaan sitä, miten meidän päivämme näyttäisivät yhtä tavanomaisilta kuin kuvitteellisesti muiden päivät.
Arjessa on paljon hetkiä, jotka menevät ohi ilman sen suurempaa analyysiä. Silti joskus huomaan illalla miettiväni: oliko tämä hyvä päivä? Ja jos oli – miksi?
Hyvä päivä ei näytä samalta kaikille
Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten eri ihmiset elävät.
Yksi tuttu sanoi taannoin suoraan, että viihtyy yksin. Hän ei kaipaa parisuhdetta tai perhettä ympärilleen. Ja hän vaikutti aidosti tyytyväiseltä.
Toinen kertoi, ettei heidän perhe matkustele lainkaan. Ei ulkomaille, ei mökille, ei edes viikonloppureissuille. Ja silti heidän arjessaan ei tuntunut olevan mitään, mikä kaipaisi “parantamista”.
Joku kolmas elää hyvin täyttä ja sosiaalista elämää, jatkuvasti liikkeessä ja menossa. Ja kaikki on hyvin, ainakin suurimmaksi osaksi.
Ja kaikki nämä näyttävät omalla tavallaan toimivilta. Minä taas? Haluan että ympärilläni on perhettä, haluan matkustella jos se vaan on mahdollista, paljon enemmän mitä teemme.. enkä siedä ihmisjoukkoja tai nauti aktiivisesta sosiaalisesta elämästä.
Se pieni sana, joka ohjaa yllättävän paljon
Sitten huomaan itseni. Huomaan ajattelevani monesta asiasta, että pitäisi.
Pitäisi tehdä enemmän yhdessä.
Pitäisi lähteä johonkin.
Pitäisi luoda enemmän muistoja.
Pitäisi elää jotenkin aktiivisemmin.
Pitäisi elää terveellisemmin.
Mutta kun pysähdyn hetkeksi, huomaan jotain olennaista: en aina edes halua niitä asioita. Ajatus ei lähde minusta, vaan se tulee jostain muualta. Ehkä siitä, mitä näkee ympärillä, ehkä siitä, mitä ajatellaan olevan “normaalia perhe-elämää”. Tai siitä, miltä hyvä elämä näyttää ulospäin.
Normaali arki ei ole kai mikään projekti
Nykyään puhutaan paljon siitä, miten arkea voi parantaa. Optimoida. Tehdä paremmaksi. Mutta entä jos arki ei ole projekti, jota pitää kehittää koko ajan?
Entä jos hyvä päivä ei synny siitä, että siihen lisätään jotain? Vaan siitä, että siitä jätetään jotain pois.
Pois vertailu. Pois oletukset. Pois ajatus siitä, että pitäisi elää tietyllä tavalla. Pois tavoitteet saada aikaan mahdollisimman paljon, jotta sitten huomenna olisi helpompaa? Mutta kun ei se tekeminen yleensä loputtomalla tekemisellä lopu..
Mikä tekee päivästä hyvän?
Ehkä hyvä päivä ei olekaan se, joka näyttää hyvältä, vaan se, joka tuntuu omalta.
Hyvä päivä voi olla myös keskeneräinen, väsynyt, sekava ja täynnä muutoksia.
Ehkä tärkein kysymys ei ole “mitä pitäisi tehdä”
Tärkein kysymys lienee, kenen elämäntapaa yritän toteuttaa? Kun sen kysymyksen pysähtyy oikeasti kysymään, moni “pitäisi” alkaa hiljalleen menettää merkitystään. Ja tilalle tulee jotain merkityksellisempää.
Haluanko minä tätä – vai luulenko vain, että minun kuuluu haluta?
Pikku vinkki!
Jos kuulut heihin – kuten minä – jotka yleensä toteavat mielessään päivän lopuksi jonnekin maailmankaikkeuteen että Kiitos, SELVISIN tästä päivästä.. niin, lopeta se. Lopeta selviytyminen! Minä itse lopetin. Nykyään totean että kiitos tästä hyvästä päivästä, olipa se millainen tahansa!
