Blogia päivitetty 1/2025. Päätin jakaa oman sektiokokemukseni uudelleen. Kirjoitin tästä alun perin vuosia sitten, mutta koen, että kokemukset – myös harvinaisemmat – ansaitsevat tulla kuulluiksi silloin, kun joku etsii tietoa ja vertaistukea. Tarkoitukseni ei ole kallistaa kuppia mihinkään suuntaan, vaan kertoa, että joskus asiat voivat mennä myös näin.
Suunnitellusta sektiosta päättäminen vaatii aina paljon miettimistä silloin, kun se on valittavissa itse, ja vaikka ei vaatisikaan, niin ajateltavaa siinä riittää väkisinkin kaikkine pelkoineen ja jännityksineen. Itselleni tapahtui suunnitellussa sektiossa juuri se komplikaatio, jota en uskonut todellakaan kohdalle osuvan, ja jonka sivuutin aina silloin kun sivistin itseäni ennen leikkausta kaikella mitä VOISI tapahtua. En ollut kokenut vatsan alueen leikkauksia koskaan ennen sektiota.
Suunniteltu sektio lapsen perätilan takia
Meille suunniteltu sektio tuli synnytystapana vaihtoehdoksi lapsen perätilan takia, emmekä halunneet lähteä yrityksiin kääntää lasta oikein päin. Ennen leikkausta, keväällä 2018 kävin läpi useamman kerran kaikki sektion mahdolliset haitat ja komplikaatiot mitä netistä sattui löytymään, ja pohdin tarkkaan, hyväksynkö kunkin riskin. Riskejä ovat mm. verenvuodot, tulehdukset ja leikkaushaavan ongelmat sekä pitkä toipuminen.
Olin hetken (vain pienen hetken) valmistautunut jopa yrittämään synnytystä perätilasta koska sitä suositeltiin, ja lantion mitat olisivat sallineen sen. Perätilasynnytyksen riskit olivat lopulta niin isot omassa vaakakupissani, että en uskaltanutkaan lupautua siihen, ellei sitten tulisi supernopea syöksysynnytys jossa ei keretä muuten reagoimaan!
Vaan yhden mahdollisen asian sivuutin, eli sen, että puudutus ei aina tehoa leikkauksissa. Tästä löytyi varsin vähän tietoa sekä kokemuksia tuolloin ja ajattelin, että kun olen saanut aiemmin jo kerran selkäydinpuudutuksen polvitähystyksessä, ja se on toiminut silloin täydellisesti, niin eihän tuollaista nyt voi käydä. Varmaankin minkä tahansa leikkauksen kamalin mielikuva on se, että tuntisi kaiken mitä tehdään.
Miksi niin usein käy juuri se, mitä ei odota tapahtuvan?
Mutta kuinkas sitten kävikään. Sairaalassa tuntui heti alusta alkaen vähän siltä, että tänään ei kaikki mene putkeen. Osastolle piti saapua syömättä ja juomatta olleena jo seitsemältä aamulla, mutta leikkaussaliin lähdettiin vasta kolmen jälkeen iltapäivällä. Odotus oli piinaavaa, kun alkoi jo näyttää ensin siltä, että päivystyspotilaiden takia leikkaus siirtyy toiseen päivään – enkä tosiaan saanut odotellessa syödä mitään. Ihan hullua muuten että tuollaisia siirtoja sattuu, ja varsinkin kun kyse on sektiosta!
Selkäydinpuudutuksen epäonnistuminen sektiossa
Tässä kohtaa on ehkä hyvä sanoa yksi asia selvästi: en halua pelotella ketään tai kyseenalaistaa keisarileikkauksia synnytystapana. Valitsisin suunnitellun sektion edelleen, jos tilanne sitä vaatisi.
Kirjoitan tästä siksi, että joskus harvinaisetkin asiat tapahtuvat – ja silloin tieto ja toisten kokemukset voivat auttaa ymmärtämään omaa tilannetta.
Leikkaussalissa valmisteluiden jälkeen anestesialääkäri ei löytänyt heti selästä oikeaa kohtaa, mihin pistää, vaan joutui pistämään useampia kertoja. Jo se oli tuskaa. Mietin siinä pöydällä pikaisesti, että noh, välillä näin käy ja eiköhän tämä tästä. Aiemmassa kokemuksessani oikea pistokohta löytyi heti.
Hetken kuluttua minulle sanottiin, että kohta puudutus alkaa vaikuttamaan etkä tunne enää mitään alavartalossa. Kuitenkin jo kerran aiemmin tuon puudutuksen kokeneena odotin ihmeissäni, että milloin se vaikutus oikein alkaa, ja ihmettelin, kun tunsin edelleen minuuttien kuluessa vatsan pesun ja muut toimet. Mukana oleva henkilöstö rauhoitteli minua ja kertoi, että kyllä minun kuuluukin tuntea kylmää (kun aluetta putsataan) ja paineen tunne on myös normaalia leikkauksen ajan, ja se voi myös tuntua epämiellyttävältä, mutta ei kipeältä.
Sitten viillettiin. Tunsin sen, koko pitkän viillon. Puudutus todennäköisesti vähensi sitä viillon tunnetta, mutta se vihlaisi kunnolla ja piitkään. Sen jälkeen tunsin, kuinka vatsaani viillettiin lisää ja pian alkoi se kamalin eli vatsan kaivelu. Tunsin, kuin sisuskalujani olisi revitty irti vatsasta ja samaan aikaan lähtisi ilmat pihalle, enkä voinut sille mitään.
Kerroin, että minuun sattuu, mutta kesti aikansa ennen kuin pääsimme hoitajien ja anestesialääkärin kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että on kyseessä oikea kunnon kipu eikä vain ”epämiellyttävä tunne”. Loppua kohden jo huusin kivusta ja paniikki alkoi häämöttää. Minulta kysyttiin, haluanko nukutuksen vai koitanko kestää siihen saakka kun lapsi on ulkona – päätin sitten kestää.
Loppu onkin sitten hämärän peitossa. Kun vauvamme syntyi, saimme nähdä hänet lyhyesti ja sitten sain nopeasti jotakin niin tehokasta kipulääkettä että muistikuvia ei ole leikkauksen loppuosasta enää. Luulin jälkikäteen olleeni hereillä koko leikkauksen loppuajan, mutta käytyämme mieheni kanssa tapahtumia jälkikäteen läpi tajusin, että siinä vierähti melkein tunti, ennen kuin olin itse heräämössä vauvan synnyttyä. Olin siis ollut jollain tavalla taju kankaalla tai niin vahvoissa lääkkeissä, että muisti meni siltä osin. Onneksi mieleeni jäi kuitenkin leikkauksen jälkeinen ensikohtaaminen vauvan kanssa ja imetysyritys heräämössä – vaikka ne todella unisia muistikuvia ovatkin.
Nyt kun mietin jälkikäteen, niin ennen kipua tilanteessa oli jo jotakin, mitä en osannut silloin nimetä. Olin antanut kehoni täysin toisten käsiin, luottanut ammattilaisiin ja siihen, että kaikki sujuu kuten on suunniteltu. Kun kävi ilmi, ettei puudutus toiminut, pelko ei liittynyt pelkästään kipuun, vaan siihen, etten voinut tehdä mitään. Olin hereillä, paikallani, enkä voinut keskeyttää tapahtumia – olin täysin muiden varassa. Tiesin, että kipulääkitystä ei voida tehostaa ennen kuin vauva on ulkona, ettei häneen päädy liikaa lääkeaineita ja yhtäkkinen nukutus olisi sitten taas oma riskinsä kaikille. Niinpä piti vaan mennä tilanteen mukana, vaikka sattui kuinka paljon.
Selkäydinpuudutus komplikaatiot ovat sektion riskejä
Selkäydinpuudutuksen epäonnistuminen on yksi monista leikkausten ja puudutusten riskeistä. Yleisempää lienee se, että puudutus loppuu kesken leikkauksen tai toimenpiteen. Joissain puudutustavoissa, kuten epiduraalissa, voidaan onneksi puudutetta lisätä kesken toimenpiteen. Kävin tapahtumat läpi myöhemmin ensin hoitajan, sitten sektiossa olleen anestesialääkärin kanssa. Selitystä sille ettei puudute toiminut, ei saatu. Valitsisin kaikesta tapahtuneesta huolimatta suunnitellun sektion uudelleenkin, mikäli tilanne sitä vaatisi – kuten lapsen perätila. Vaihtoehtona toki suositeltiin sitä alatiesynnytystä, mutta sen riskit olivat omassa puntarissani paljon isommat kuin leikkauksen.
Sektiosta toipuminen oli nopeaa
Vaikka itse sektion aikana tapahtui mitä tapahtui, toivuin kaikesta fyysisesti hyvin nopeasti. Leikkausta oli tekemässä tai ainakin viimeistelemässä niin taitava tekijä, että hän ompeli sektiohaavaan piilo-ompeleita sulavalla langalla. Näin ollen minulle ei jäänyt tikkejä poistettavaksi, eikä edes näkyviin koko haavaan. Lisäksi sektioviilto tehtiin niin alas, ihan bikinirajalle tai jopa vähän sen alle, että sektioarpi ei näy kenellekään. Tästä olen aika onnellinen.
Toipuminen sektiosta kävi tosiaankin nopeasti. Haava ei vuotanut yhtään, ja kaikki jälkivuoto oli hyvin vähäistä. Kun lähdin liikkumaan päivän kuluttua sektiosta, en muistanut pian enää koko haavaa. Tähän vaikuttaa varmasti se, että vauvamme joutui lasten teho-osastolle ihan eri osaan sairaalaa, ja olin pakotettu kävelemään monta kertaa päivässä tuonne toiselle osastolle, aika pitkän matkan. Toki alkuun se tuntui kesähelteillä ja hormonimyrskyssä maratonin suoritukselta, mutta helpottui nopeasti. Ja ihan varmasti jatkuva liikkeessä olo nopeutti omalla kohdallani parantumista.
Vuosien jälkeen voin sanoa, että tämäkään kokemus ei määrittele minua, mutta se on osa minua vieläkin. Fyysisesti toivuin sektiosta nopeasti, mutta itse tapahtuman ymmärtäminen vei enemmän aikaa.
Palaan tähän kokemukseen joskus yhä uudelleen. Ehkä en ole vieläään sitä kokonaan käsitellyt, koska nuorimmaisemme syntymän jälkeen tapahtui niin paljon kaikkea muutakin, jota piti yrittää käsitellä ja ymmärtää. Juuri silloin huono sektiokokemus oli vähäisin huoleni. Haluan samalla muistaa, miten monella tavalla synnytykset voivat mennä, koska aiemmat kokemukseni olivat mitä tavallisimpia normaaleja synnytyksiä. Ja koska ehkä joku, joka etsii nyt tietoa tai vertaistukea, löytää tästä jotakin, mikä helpottaa omaa oloa edes vähän.
Kommentoi/lähetä viestiä jos olet kokenut saman! Olisi kiva kuulla vastaavista muiltakin.
Otsikkokuva: Unsplash
[…] Oma sektiokokemukseni […]
[…] Kuten olen aiemmin kirjoittanut, meidän suunniteltu sektio oli aika järkyttävä kokemus. Olin valmistautunut siihen henkisesti lukien hyvin paljon leikkauksesta ja kaikista mahdollisista komplikaatioista, mutta lopulta kaikki valmistautuminen oli turhaa. Sektio onnistui kaikin puolin hyvin muuten, mutta puudutus ei onnistunut, ja täten kivunlievitys meni pieleen. Tapahtuneesta voi lukea tästä blogista lisää. […]
[…] sitten kolmannen lapsemme synnyttyä. Tein silloinkin töitä ennen synnytystä, tässä kohtaa suunniteltua sektiota edeltävään iltaan saakka 30 asteen helteessä. Olin suunnitellut palaavani parin päivän […]
[…] Neljäs juttu oli lopulta vielä se, että lapsemme oli loppuraskauden perätilassa. Tämä oli todellakin hyvin paljon ajatuksia ja pelkoja herättävä juttu. En tietenkään olettanut, että lapsella on jokin sairaus koska hän ei käänny, mutta tein paljon ajatustyötä sen eteen että miksi vielä tälläinen mutka tuli matkaan, ja aionko synnyttää perätilassa. Emme suostuneet käännösyrityksiin joten suunniteltu sektio oli lopulta valintamme. Sektion kulusta voit lukea täältä. […]