En ole valmis. Enkä taida olla kovin valmis vielä hetkeen. Ylioppilasjuhlat lähestyvät, ja toisaalta olen super innoissani. Kuohuviinit on jo hankittu, juhlatila varattu, kahvit porisevat tulevassa mielessä ja kakku on tilattu. Voi kun ne riittäisi! Kaiken juhlallisuuden keskellä täällä on yksi äiti, joka selaa edelleen kaikkia Suomen verkkokauppoja etsien juhlamekkoa, jota ei taida olla olemassa.
Olen selaillut niin monta mallia, väriä ja mittataulukkoa, että alan nähdä pitsiä silmissäni. Yksi on liian juhlava, toinen liian rento, kolmas olisi ihana mutta hinta liian iso tai toimitusaika on “ehkä ehtii juhliin mennessä”. Yhden mekon jo tilasin, sovitin, huokaisin ja olin melkein tyytyväinen. Olen alkanut epäillä, että oikea juhla-asu löytyy vain toisen ulottuvuuden portaalin kautta – tai ei ollenkaan.
Onneksi tärkeimmän eli itse juhlapäivän sankarin asu on jo hankittu lakkia myöten. Mitäpä sen lopulta on väliä, miten muut pukeutuvat.
Ylioppilasjuhlien tarjoilut: kyllä, ei, ehkä, uusi suunnitelma
Meidän ylioppilasjuhlien tarjoilusuunnitelma on muuttunut noin yhtä monta kertaa kuin idea mekostakin. Ensin halusin tehdä kaiken itse (vaikken osaa). Sitten halusin pitopalvelun, mutta budjetti ei riittänyt. Sitten päätin, että ehkä vähän ulkoistan. Pinterestissä kaikki näyttää helpolta ja kauniilta, mutta todellisuudessa mietin, kuinka moni huomaa, jos tarjolla on montaa eri salaattia mutta kaikissa on melkein samoja aineksia.
Olen tehnyt listoja, yliviivannut asioita ja kirjoittanut ne uudelleen toiselle paperille. Miten yksi juhla voi aiheuttaa näin monta tiedostoa Google Driveen?
Ja sitten se tärkein aamu meni uusiksi
Juuri kun olin saanut ajatuksen siitä, miten juhlapäivä käynnistyy ja missä järjestyksessä mitäkin tehdään, tuli tieto: lukion virallinen lakitustilaisuus onkin samana aamuna. Eli – no niin, hyvästi alkuperäinen aikataulu.
Me emme välttämättä ehdi juhlatilaan ennen vieraita. Me emme ehdi sinä aamuna tehdä mitään. Onneksi edellinen päivä on aikaa kaikelle mikä silloin onnistuu ja kiitos maailmankaikkeus – sain keittiöön apuja. Jouduimme siirtämään juhlien aloitusaikaa ja tilanne on nyt se, että meidän pitää vain toivoa parasta ja luottaa apujoukkoihin. Ja siihen, että ihmiset eivät tule katsomaan servettien väriä vaan juhlimaan ihmistä.
Kutsulista ja viime hetken mietinnät
Ai niin – ja mietin edelleen, pitäisikö kutsua pari ihmistä lisää. Vähän tekee mieli, mutta en ole varma. Entä jos tila käy ahtaaksi? Entä jos tarjoilut eivät riitä?
Tässä kohtaa on hyvä todeta, että mikään ei koskaan mene täydellisesti, mutta pitää nauttia matkasta – jännityksestä, odotuksesta ja lopultahan tämä ei ole mikään äitinä ja juhlien järjestäjänä onnistumisen testi vaan juhlimme nuorta, joka on saavuttanut yhden merkkipaalun. Juhlapäivästä tulee juuri oikeanlainen. Meidän näköinen. Epätäydellinen ja lämmin.
Ehkä valmius on yliarvostettua.
Ehkä riittää, että juhliin tullaan. Että joku sanoo “onnea” ja toinen ottaa palan kakkua. Että äiti seisoo kulmassa vähän hämillään, herkistyneenä ja väsyneenä, mutta onnellisena.
Kuohuviini on kylmässä. Ruokaa on. Kahvit keitetään. Kakkua riittää. Ja tämä äiti? No, hän tulee olemaan paikalla. Sydän täynnä rakkautta.
