Postausideoita someen ja blogiin syksylle

Syksy on toisille aivosumun aikaa, jolloin on vaikeaa keksiä uutta, innostua tai inspiroitua mistään. Kesälomien jälkeen kiireet kasautuvat päälle ja pian alkaakin jo jopa lähestyvä joulu stressaamaan.

Olen itse käynyt nyt jo 1,5 kuukauden aikana kesäloman jälkeen läpi kaiken maailman fiilikset väsymyksestä ja lomaltapaluuahdistuksesta super innostumiseen ja ihanaan työn flowhun.

Kokosin tähän blogiin muutamia postausideoita someen ja blogiin syksylle, heille muille joiden aivot ovat myös jumissa välillä!

Syksyn viralliset juhlapäivät syksyllä

  • Suomen luonnonpäivä (elokuun viimeinen lauantai)
  • 5.9 Yrittäjänpäivä
  • 6.11. Pyhäinpäivä
  • 14.11. Valvomisen sunnuntai (kaksi viikkoa ennen 1. adventtia.)
  • 21.11. Tuomiosunnuntai (viikko ennen 1. adventtia)
  • 6.12. Itsenäisyydenpäivä
  • 13.12. Lucian päivä

Muut syksyn merkkipäivät ja kansainväliset päivät

Linkkivinkit hauskoihin teemapäiviin läpi vuoden!

Muita mielenkiintoisia löytöjä

  • Duran Duran-yhtyeen arvostuspäivä – 10.8. – samaten kuin Laiskottelupäivä ja Maailman leijonien päivä
  • Huonon runouden päivä – 18.8.
  • Suomen luonnon päivä – elokuun viimeinen lauantai
  • Suomenhevosen päivä 6.9.
  • Positiivisen ajattelun päivä 13.9.
  • Halaa rumpalia-päivä – 10.10.
  • Kansallinen epäonnistumisen päivä – 13.10.
  • Taulukkolaskentapäivä 17.10.
  • Movember alkaa – 1.11.
  • Vuoden harmain päivä 13.11. (Hartwallin Long Drinkin brändäämä)
  • Sähkökitarapäivä – 27.11. eli Jimi Hendrixin syntymäpäivänä

Otsikkoideoita postauksille liittyen syksyyn

  • Mistä virkeyttä syksyyn, top 5 vinkkini
  • Syksyn paras X valmistusohje (syksyn lemppari leivonnainen tai ruoka, käsityö tms.)
  • Lasten kanssa tekemistä syksyllä
  • Terveyttä luonnon antimista syksyllä
  • Syksyn suunnitelmiani X (teema)
  • 10 parasta vinkkiä syksyn X ( oma teema, esim. leivontaan)
  • Syksyn lookkini (omat syksyn vaatetustyylit)
  • Syksyn kivoimmat asusteet
  • Vinkit kodin sisustukseen syksyyn
  • Askarteluvinkit syksyyn, luonnon materiaaleista
  • Mitä odotan syksyltä
  • Syksy, paras vuoden aika
  • Syksy, ikävin vuodenaika

Lue myös muita postausideoita ja vinkkejä

.