Korona-ajan ihmeitä

Viikonloppu olikin yllättävä pitkästä aikaa näin korona-aikana! Meidän pienimmän pojan erityistarpeiden takia piti käydä silmälasikaupassa tilaamassa linssit, koska silmälääkäri on todennut tarpeen silmälaseihin. Harmiksi kaikki ne liikkeet, joihin voi käyttää sairaalan maksusitoumusta sijaitsee Tampereella ja siis kaukana meistä. Valittiin sitten liikkeeksi Ideaparkin optikkoliikkeet koska sinne on helpoin ja yksinkertaisin ajaa.

No mitäs ihmeellistä tässä siis? Reissu ei mitenkään napannut ensinnäkään näin pahana korona-aikana, ja toiseksi otti päähän se että pitää lähteä niin kauas kyseiselle asialle. Kaikki erityissairaanhoidon jutut ovat aina kaukana, ja mieluummin sitä olisi rentoutunut turvallisesti kotona, koska tänne on niin jämähtänyt ja erakoitunut ettei oikein osaa lähteä liikkeelle enää! XD

Kauppakeskuksen rauha ja suojautuneet ihmiset yllätti totaalisesti

Kuinkas sitten kävikään. Kauppakeskuksen sisätiloissa vallitsi ihana rauha; ei väkitungosta, ei jonoja, ei hälinää. Ravintolat olivat tietystikin kiinni joka vaikutti osaltaan asiaan. Jokaisella vastaan tulevalla ihmisellä ja monella lapsellakin oli maski päässään, joka toi niin hyvän mielen! Samaa ei näe meillä Sastamalassa valitettavasti, eikä hiihtolomalla voinut kokea samaa esimerkiksi Rovaniemellä poiketessamme. Tämä visiitti Ideaparkissa yli vuoteen oli siis kaikkea muuta, mihin on tottunut viime aikoina ja aiemmin. Vessassa käydessä ei ollut yhtään jonoa, itseasiassa olin ainoa koko vessassa.

Ensi kertaa niin pitkästä aikaa mielen täytti hyvä olo ihmisten ilmoilla. Ensinnäkin oli ihanaa olla ”ihmisten ilmoilla”, vaikkakin kyse oli vain kaupoista mutta silti! Kyllä sitä voi pienestäkin olla onnellinen, kun on tottunut käymään jo vuoden vain lähestulkoon kahdessa oman kaupungin kaupassa ja ihmiskontaktit kodin ulkopuolella ovat rajoittuneet niihin. Ensi kertaa pitkästä aikaa olo oli myös turvallinen, koska kaikilla oli maskit ja ihmisiä niin vähän liikkeellä, ettei tungosta voinut kertyä minnekään. Aivan ihanaa!

Mieleeni pälkähti jopa sellainen ihan hullu ajatus, josta ei ole viitsinyt edes haaveilla vuoteen, eli että miltäköhän laivalla näyttäisi tilanne? Olisiko siellä yhtä harvassa ihmiset? Jos, niin ei kai siellä mahdotonta olisi selvitä terveenä matkasta?! Voi miten ihanaa on edes uskaltaa haaveilla pienestä lomasta ”ihmisten ilmoilla” pitkästä aikaa!

Lue myös:

.