Tämä ei ole sisustusblogi, eikä myöskään mikään ”viisi vinkkiä minimalistiseen elämään” -teksti. Nyt tulee kertomus kodista, joka räjähti huomaamatta ja vähän salakavalasti.
Meillä ei siis tapahtunut mitään dramaattista eikä koti lentänyt palasina ilmaan. Ei muuttoa, ei vesivahinkoa, ei mitään yhtä hetkeä jota voisi syyttää. Koti ei räjähtänyt yhdessä yössä – se vain alkoi valua käsistä.
Kaikki alkoi ehkä viime kesänä, vanhimman pojan ylioppilasjuhlien aikaan. Juhlia ei pidetty kotona, vaan vuokratussa juhlapaikassa. Se tuntui silloin helpotukselta, kun ei tarvinnut siivota koko kotia juhlakuntoon ja stressata siitä. Paitsi että tavaraa liikkui, ja paljon. Ja kun juhlat olivat ohi, purkaminen jäi. Ensin huomiselle. Sitten ensi viikolle.. ja lopulta levinneistä tavarakasoista tuli jonkunlainen kierre. Sitä oli jollain tapaa niin puhki juhlien jälkeen (vaikka stressin piti olla minimoitua) että oli helpompi vaan antaa kaiken olla kauniisti levällään. Sittemmin siitä on tullut se sellainen hallittu kaaos, joka on ja pysyy.
Miltä räjähtänyt koti oikeasti näyttää
Ei se nyt miltään katastrofialueelta näytä, mutta siltä, että tähän on tultu nimenomaan vähitellen. Keittiössä on nurkassa laatikoissa kasat vanhoja leluja, jotka ovat selvästi jo nähneet parhaat päivänsä, mutta joita en ole saanut aikaiseksi käydä läpi. Eteisessä on tuolit, joita ei enää tarvita, sekä pahvilaatikoita täynnä kauniisti järjesteltyä pahviroskaa, jotka oikeasti ovat menossa kierrätykseen – eivät ole vain koristeena. Kodinhoitohuone näyttää varastolta siltä, että sinne on kannettu tavaraa ajatuksella ”tämä on väliaikaista” jo aika kauan sitten. Kodin eri tasot eivät enää ole tasoja, vaan välivarastoja. Ja pahinta on se, että kaikkeen on jo vähän tottunut.. liikaa.
Ja sitten tulee tämä hetki ja tämä viikko yhtäkkiä; pojan 20-vuotissynttärit joita ollaan juhlistamassa pienesti perheen kesken – mutta silti. Yhtäkkiä näen kodin kuin vieraan silmin.
Mitä tehdä, kun aikaa kodin suureen siivoukseen ei oikein olisi?
Ensimmäinen asia, joka tässä kai pitää hyväksyä on se, että täydellistä ei ole tulossa. Tämä ei taida olla se hetki, jolloin elämä laitetaan kerralla kuntoon.
1. Näkyvä piiloon riittää
Keittiö. Eteinen. Olohuone. Ne tilat, joissa oikeasti ollaan. Kodinhoitohuone saa olla oma projektinsa.. katsotaan se kuntoon suurin piirtein.
2. Piilottaminen on sallittua
Pahvilaatikko, jätesäkki, huone jonka oven voi sulkea. Tämä ei ole huijaamista, vaan oikeaa selviytymistä.
3. Kolme kasaa, ei enempää
- tämä jää
- tämä lähtee
- tähän en koske nyt
Se viimeinen kasa pelastaa yllättävän paljon hermoja.. mutta sekin pitää piilottaa jonnekin!
4. Aika rajataan
Niinä hetkinä kun innostaa touhuta, se on 15 minuuttia. Tauko. Uusi kierros. Ilman pikku taukoja ja vaikka työn tekoa välillä homma vaan paisuu ja venyy ikuisuuteen, sekä päättyy ärtymykseen.
5. Tuo tullessas, vie mennessäs
Opin tämän viisauden äidiltäni jo lapsena. Nyt sitä on jotenkin järkevä ja helppo noudattaa ja huomaan, että se toimii! Kotona tulee kuljettua edestakaisin varmaan miljoona kertaa päivässä.. ja jos aina nappaa mennessään tai tullessaan jotain nurkissa lojuvaa tavaraa mukaan ja vie paikalleen.. siivous tapahtuu kuin itsestään!
Entä mitä tekisi Auri Kananen?
Tietysti mietin, mitä tekisi Auri Kananen tässä tilanteessa. Todennäköisesti hän ei ainakaan miettisi jokaisen tavaran tarinaa. Hän kävisi läpi kaiken rojun, tekisi nopeita päätöksiä ja luottaisi siihen, että selkeys tuo helpotusta – vaikka kaikki ei olisi lopullisesti ratkaistu. Ja ehkä tärkein oppi: ei odoteta inspiraatiota. Tehdään ensin, fiilis tulee perässä.
Miksi tavara kasaantuu juuri tällaisissa vaiheissa
Onko tämä huonoa organisointia tai saamattomuutta? Ehkä molempia, tai sitten vain elämää. Kun arki on täyttä, isot juhlat vievät energian ja siirtymävaiheita on useampi päällekkäin, tavara jää väliin ja jumiin. Ja mitä pidempään se on siinä, sitä isommalta sen käsittely alkaa tuntua.
Koti on koti, ei kulissi – niin se on. Meillä koti näyttää juuri nyt ainakin aidolta, jos joltain.
💭 Milloin sinun kotisi viimeksi levisi käsiin?
💭 Ja mikä sen oikeastaan aloitti?
