Eilen vähän jännitti, mitä tuleman pitää kun uutiset povasi vuosikymmenten myrskyä heti joulun jälkeen. Emme olleet jaksaneet varautua mitenkään mahdolliseen sähkökatkoon, ja joululta oli enää muutama tuikkukin enää jäljellä.
Päivän ja illan aikana tuuli voimistui ja suhisi yhä kovempaa talon ilmaputkissa, joita lähtee esimerkiksi vessasta ja suihkusta. Kattopellit paukkuivat yhä lujempaa. Kovat tuulen puuskat kuului sisälle saakka.
Eniten, jos jotain, jännitin sitä että joutuuko armeijassa joulun yli ollut poikamme tehtäviin myrsky-yönä, hänen toimenkuvanaan kun on kuljettaa sairastuneita sairaalaan länsirannikolle. Olisi aika kauheaa ajaa tuossa myrskyssä pimeällä, väsyneenä keskellä pahinta myrskyaluetta. Ilmeisesti tehtäviä ei kuitenkaan tullut, joulu kun on hyvin rauhallista aikaa kasarmilla.
Emme kovasti murehtineet ympärillä raivoavaa myrskyä, katsoimme illan elokuvia eikä sähkökatkoja näkynyt. Aamulla nukuttiin pitkään ja ulos vilkaistessa aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.. katto pysyi paikallaan, eikä ulkona näkynyt juuri mitään jälkiä myrskystä. Sähkötkin toimi edelleen. Someen eksyttäni näin, että lähiympäristössä tuhoja oli kuitenkin tullut jonkun verran.
Tämä myrsky oli meille lempeä. Niitäkin kertoja kun on historiassa ollut, jolloin sähköt ovat olleet poikki vuorokauden ainakin, joka ei ole mukavaa sähköllä lämpiävässä talossa keskellä kylmää talvea.. vielä kun takka puuttuu.
Lopulta meille ei käynyt mitään. Sähköt pysyivät päällä, katto paikoillaan ja elokuvat pyörivät ruudussa ihan normaalisti. Aamulla aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kuin mitään ei olisi tapahtunut – paitsi ehkä pienessä hämmennyksessä, että tätäkö tässä nyt sitten jännitettiin.
Mutta ehkä sekin on ihan sallittua. Että välillä varautuu mielessään pahimpaan ja saa vastineeksi vain kaatuneita puita jossain vähän kauempana ja muistutuksen siitä, ettei elämä aina tottele ennusteita. Luonto kävi sanomassa hei, ja me vastattiin nyökkäämällä ja keittämällä kahvit.
