Heinäkuu on kesän parasta aikaa. Heinäkuulla on minulle erityinen paikka sydämessä. Ei pelkästään siksi, että se on keskikesän kauneinta aikaa, vaan siksi, että se tuoksuu lapsuudelle – heinälle, bensalle, metsälle ja eväille keskellä peltoa.
Kun moni muu suuntasi lomareissuille tai rannalle, meillä pakattiin mukaan mehukannut ja juustoleivät, vedettiin lippis syvälle päähän ja lähdettiin heinähommiin tai marjametsään. Asuin siis ison osan lapsuuttani maatilalla.
Kilpaa paalien perässä
Parasta olivat ne päivät, kun heinäpaalit odottivat pellolla, ja me lapset saatiin osallistua tositoimiin. Kuka kantaa eniten paaleja kärryyn? Kuka kiipeää korkeimmalle kasaan? Kuka kasaa suorimmin paalit peräkärryyn? Kilpailun tuntu, pölyiset vaatteet ja hikiseksi tullut niska – kaikki se tuntui ihan seikkailulta.
Ja ne eväät! Juuri siinä, keskellä peltoa traktorin varjossa, ruoka maistui maailman parhaimmalta. Edes kärpäset tai paarmat eivät haitanneet.
Traktorin ratissa ensimmäistä kertaa
Sain myös ajaa traktoria ja maasturia jo ennen kuin jalat kunnolla ylsivät polkimille. Sijaisperheeni isä tai isoveli antoi nopeita ohjeita, ja minä puristin rattia innoissani – ja eteenpäin vaan sitten mentiin. Tärisevä pelto, pieni jännitys ja valtava ylpeyden tunne – se oli vapautta ja vastuuta pienelle ihmiselle.
Niissä hetkissä opin enemmän kuin arvasinkaan: työstä, periksiantamattomuudesta, ilon löytämisestä arjen keskeltä. Ne kesät eivät olleet mitään kiiltokuvia, mutta ne olivat totta. Ja ne opettivat rakastamaan yksinkertaista, arkista elämää luonnon keskellä.
Lapsuusmarjojen maku ei unohdu
Heinäpeltojen lisäksi kesiin kuului tietenkin marjametsä. Mustikat, vadelmat ja lakat – osa ämpärissä, osa suoraan suuhun. Opin tarkkailemaan, kuuntelemaan metsää. Opin, että hiljaisuudessa on turvaa.
Heinäkuun muistoista kiitollisena
Nyt, kun katselen omia lapsiani kesälaitumilla, toivon salaa, että hekin saavat joskus kokea jotain samanlaista. Että he muistavat jonain päivänä jotain samankaltaista, kuten auringon heijastuksen pellon laidalla, mehun maun hikisen päivän jälkeen, pellon pölyn ja ilon, joka syntyy tekemisestä yhdessä.
Heinäkuun tuoksu vie minut aina takaisin. Se muistuttaa siitä, mistä tulin – ja mitä en koskaan halua unohtaa.
