Skip to content

Joulun odotukset ja lahjavinkit 2020

No niin, kohta sitä ollaan taas kerran joulussa. Joka vuosi se yllättää näin ’aikuisena’. Itseäni riivaa aina sama saamattomuus, mitä tulee joululahjoihin; ensin lupaan joka vuosi itselleni että tämä vuonna hankin kaiken ennakkoon ja pitkin vuotta jo hyvissä ajoin.. ja sitten huomaan näin pari viikkoa ennen joulua että hupsis, taas kävi näin eikä mitään ole oikein hankittu, eikä mihinkään oikein olisi isosti varaakaan. No mutta, joulun tunnelman luo ehkäpä osittain juuri se joulua edeltävä hössötys, kun saa miettiä mitä kenellekin antaisi.

Jouluhössötys on hyvästä, mutta liika on liikaa

Ainahan sitä joulusta tykkäävät vähän hössöttävät, myös tänä vuonna vaikka ajat ovat kovia monelle. Tykkään siitä, kun joulua ennen voi, ja saa miettiä millainen yllätys sopisi kenellekin, ja paketoida lahjoja. Se kuuluu jouluun. Kuitenkin sellainen ihan hullu stressi jouluruoista ja ostoksista menee yli hilseen; AINA juuri ennen mitä vaan pyhiä meno on ihan viidakosta kaupoissa ja liikenteessä. Ihmiset hamstraavat kuin viimeistä päivää, ihan niin kuin ruoka olisi loppumassa kaupoista. Nykyään kaupat ovat auki pyhinäkin, mutta se ei ole vaikuttanut kyllä mitenkään hillitsevästi kyseiseen ennen-pyhää-sekoamis-ilmiöön, vaan aina sama massahysteriä iskee.

Voiko joulusta tai pyhistä nauttia oikeasti, jos on juossut kaupasta toiseen ja otsa hiessä kokannut edeltävät päivät? Itse en voi. Mutta jokainen tavallaan:) Joulu tulee mielestäni ihan yhtä lailla vaikka jääkaappi ei pullistelisi kymmeniä eri ruokalajeja, tai vaikka joka nurkkaa ei olisi siivottu viimeisen päälle.

Saisiko ”koronajoulu” ihmiset oikeasti rauhoittumaan?

Tänä vuonna on ilmeisesti jokin trendi, että useilla oli joulukuuset jo marraskuussa pystyssä?! Meillä ei ole vieläkään…

Voi hyvin olla, että koronaan liittyvät rajoitukset estävät tänä vuonna tapaamisia. Nyt jo näyttää siltä, että rajoja vedetään yli joulunajan. Toisille rajoitukset voivat olla kova paikka, mutta ajattelen itse, että ehkä tämä on hyvää vaihtelua!?

Jospa se, ettei saa reissata paikasta toiseen saisi ihmisiä todella rauhoittumaan paikalleen ja ottamaan rennommin – ja keskittymään heihin jotka siinä lähellä ovat. Parhaassa tapauksessa joulusta tulee rentouttavampi ja vähemmän väsyttävä, kun voi ”vaan olla”. Toki löytyy heitäkin, joille joulusta voi tulla rajoitusten vuoksi yksinäinen. Toivottavasti kaikille löytyy sellainen tapa viettää joulua, että voi olla yhdessä jonkun kanssa, vaikka sitten etänä! Onneksi nykyaika mahdollistaa hyvin muunkin kuin face-2-face -kohtaamiset.

Joulutoiveeni

Tämä vuosi on ollut niin erilainen, ja maailma on muuttunut. Siinä samalla on ehkä jotenkin muuttunut oma asennekin joihinkin asioihin. En ole moneen vuoteen toivonut mitään isompia lahjoja, jos mitään, mutta tänä vuonna en osaa nimetä yhtäkkiä yhtään mitään toivetta! Itseäkin ihmetyttää tämä. Kaikkeahan sitä haluaisi itse itselleen ostaa, mutta kun joku toinen kysyy toivetta, mitään ei tule ulos.

Joulun pyhiksi ja välipäiville on itselläni vain nämä toiveet; rentoutunut mieli, lasten ilo, positiiviset ajatukset uudesta vuodesta.

Joululahjaideoita muille

Tänä vuonna meillä ei ole kukaan muukaan – poikkeuksellisesti – toivonut mitään suuria lahjoja. Lastenkin toiveet ovat yllättäneet, kun ne ovat rajautuneet melkeinpä vain muutamiin lahjakortteihin.

Olen etsinyt ja pohtinut vähän erilaista lähestymistapaa myös muille annettaviin lahjoihin; mitä jos lahjat olisikin kerrankin oikeasti harkittuja ja yksinkertaisia – ja (ehkä) oikeasti tarpeellisia. Ja järkevän hintaisia. Tähän koitan pyrkiä.

Vinkkini muille oikeasti ilahduttavia lahjoja miettiville:

  • Pelaaville pojille (ja tytöille): Google Play/Apple Store ja PlayStation -lahjakortit
  • Kodin laittajalle ihanat Luklabel-tuotteet (15% alennus koodilla HEIDIHALONEN)
  • Hemmottelua rakastaville jotain erilaista: Vuohenmaito-kosmetiikkatuotteet
  • Lämpimät neuleasusteet ovat aina ihania! Siis kaulahuivit, pipot, lapaset ja säärystimet.
  • Erilainen vempain piirtäville lapsille on smART Sketcher-projektori
  • Arjen tehokoneille eli esimerkiksi jonkin muotoista toimistotyötä tekeville ja yrittäjille erilaiset kalenterit ja muistiovihot ovat hyvä idea, ainakin itse tykkäisin!
Tänä jouluna voisi ihan jokainen pyrkiä vaan siihen että OTTAA RENNOSTI!
Spread the love
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •