On kulunut melkein kaksi viikkoa meidän perheen ylioppilasjuhlista, ja minä – ”juhlaemäntä”, organisoija, tunteiden vivahteiden tulkki ja tarjoilulinjaston päällikkö – olen edelleen aivan poikki.
Ja kun sanon “poikki”, en tarkoita “vähän väsynyt”. Tarkoitan sitä, että kehoni käy säästöliekillä ja mieli kysyy vähän väliä: “Mitäs nyt?”.
Juhlahuuma ja sen jälkimainingit
Juhlia edeltänyt pitkä jännitys, suunnittelun eri vaiheet, ruokalistat, kutsut, puheet, kengät, kynnet ja aikataulut – kaikki niihin ladatut tunteet – purkautuivat yhdellä kertaa juhlapäivänä. Ja vaikka kaikki meni lopulta hyvin (vaikka ne salaatit unohdettiinkin), niin nyt jälkikäteen huomaan, että olo on vähän kuin maratoonin jälkeen. Enkä ole koskaan juossut maratoonia, mutta kuvittelen että tunne on samankaltainen: väsyttää, mutta ei tiedä minne päin pitäisi edes kääntyä lepäämään.
Tässäkö tää oli?
On hassua huomata, miten juhlia saattoi odottaa kuukausitolkulla, mutta sitten kun kaikki oli ohi, olo olikin yllättävän tyhjä. Sellainen tässäkö tää oli? -fiilis.
Ei sillä, että juhlat eivät olisi olleet tärkeät ja kauniit – ne olivat aivan ihanat. Mutta jotain jäi jälkeen. Juhlien jälkeen iski hiljaisuus. Ja hetkellinen identiteettikriisi. Olenko nyt enää yhtään mitään, kun ei ole juhlalistaa nenän edessä ja joka iltaan mahtuvaa muistilappusavottaa?
Seuraavat juhlat – jo helpottaa!
Onneksi elämä tasapainottaa itseään: vuoden päästä keskimmäinen pojista pääsee ripille. Ja nyt tuntuu, että ne juhlat hoidetaan kuin vanhat tekijät! Ruokamäärät? Helppoa. Tarjoilut? Helppoa. Juhlajännitys? No ehkä vähän, mutta nyt tiedän, että selviän siitäkin.
Ylioppilasjuhlien opetus: ensi kerralla muistan, että täydellisyys ei ole tärkeintä. Tärkeintä on se, että ihmiset ovat yhdessä. Ja että joku saa muistaa ne salaatit.
Palautumisen taito
Tässä kohtaa tekisi mieli antaa itselleni jonkinlainen “palautumisen opas perhejuhlien jälkeen”. Mutta ehkä en tarvitse ohjeita, ehkä tarvitsen vain aikaa. Edessä päin odottaa juhannus, kesäloma, ja jos on pakko alkaa suunnitella taas jotain niin vaikka sitten ensi kesän juhlia.
Jos sinäkin olet joskus ollut “yliemäntä” tai “ylijärjestäjä” oman perheesi juhlissa, tiedät varmaan tunteen. Että kaikki meni hyvin, mutta silti väsyttää ja mieli on tyhjä. Se on ihan ok.
Palautuminenkin on yksi juhlien osa!
