Skip to content

Heidi Halonen

Digiäidin elämää etätyön, kodin ja perheen pyörteissä

Mikä on uusi normaali?

Taas tuntuu, että viime keväinen painajainen toistuu. Ja ihan kuin sellainen mielikuvituksissa joskus pyörinyt kauhuskenaario maailman valloittavasta kulkutaudista olisi päässyt taas uusiksi valloilleen. Tai niin kuin ihan uusi tauti olisi puhjennut. Ja ihmettelen, miten se on mahdollista tässä ajassa.

Pitääkö koko ajan olla varpaillaan?

Onkohan se jatkuvasti hoettu ”uusi normaali” nyt sitten tätä ylä- ja alamäkeä koronan kanssa jatkossa? Välillä mennään päin puuta ja ojan pohjia lujaa, ja ihmetellään siellä pohjalla että miten näin kävi. Ja välillä sitten taas hurrataan kun koronaa ei ole, ja nostellaan maljoja koska ollaan oltu niin hyviä hoitamaan tilanne. Viittaan tällä siis hallitukseen ja Suomen päättäjien toimintaan tässä kaiken keskellä. M i k s i se on niin hidasta?

Viime keväästä saakka on mediasta saatu kuulla sitä toitotusta koko ajan vastaukseksi kritiikkiin, että ”me olemme tehneet oikea-aikaisia toimia” ja ”toimitaan tilanteen tasalla”. Mutta eihän tämä ole sitä alkuunkaan, vaan sitä että annetaan ensin liekin oikein levitä ja sitten vasta aletaan sammuttamaan. Ja nyt sai lukea että ensi viikolla ”jo ehkä” kokoonnutaan pohtimaan koronatoimia! Ai että JO? Onneksi paikallisesti on alettu toimia sentään.

Tokihan tässä ei auta jatkuva paniikkikaan asiasta yhtään vaan uudenlaiseen arkeen on mukauduttava. Ehkäpä koronakin on pian yksi influenssan tyyppinen virus muiden joukossa, johon saa rokotteesta kausisuojan halutessaan.

Miten tilanne vaikuttaa lapsiin?

Nykyajan nuoret, pienimmistä lapsista lähtien joutuvat jatkossa elämään keskellä suurta epävarmuutta. He kuulevat aikuisten varmasti jatkuvasti puhuvan koronasta, tartuntaluvuista, testaamisesta sekä ehkäpä taloushuolista ja kaikesta mitä tämä aika kylvää ympärilleen. Lapset kuulevat vanhempien puheista myös pelon, mitä jos me saamme tartunnan, mitä jos lapset saavat… Aloin pohtia, miten tälläinen jatkuva epävarmuus ja kuoleman pelkoa uutisoiva yhteiskunta vaikuttaa lapsiin pitkällä aikavälillä? Meno on ihan eri luokkaa kuin omassa nuoruudessa, joka ei ollut sekään kuitenkaan iäisyys sitten.

Miks AINA on se korona?!

Lapsia käy jotenkin sääliksi. Tokihan omienkin lasten olen nähnyt tosi hyvin mukautuvan tähän aikaan, mutta toisinaan läpi paistaa selvä pettymys ja harmi tilanteesta. Aina ei pääse kaverille tai asioille, kaupoille ja kaupungille niin huolettomasti kuin haluaisi. Tai ei voida lähteä ihmismassoihin reissuun. Olisi kiva mennä elokuviin tai huvipuistoihin, mutta ei mennä. Se voi olla raastavaa, vaikka ilmankin noita asioita tulee ihan hyvin toimeen! Ja sitten se, että lasten kanssa ei enää välttämättä viitsi suunnitella kovin kaukana tulevaisuudessa olevia asioita tai reissuja, koska ei ole mitään takeita että ne toteutuu.

Aikuiset ne vasta ovatkin kovilla

Tänään kuuntelin (..kun tässä ollaan hurahdettu seuraamaan politiikkaa..) jotakin sanasotaa eduskunnasta ja siellä joku puhuja totesi että meillä on kaikkien muiden kriisien lisäksi käsillä mielenterveyskriisi Suomessa. Se varmastikin pitää paikkansa. Ne ihmiset, joilla on ollut ongelmia ennen tätä, ehkä kärsivät lisää tai jäävät nyt ahdingossaan muiden alle, ja he joilla on alttiutta yhtään mielenterveydellisiin haasteisiin, ehkä lipuvat ongelmiin helpommin. Ja sitten vielä ne lukuisat joiden elämää korona-aika on yhtäkkiä ravistellut ja kovaa – kuten yrittäjät.

Tämä kaikki ahdistaa, muiden puolesta. Eikä silmiä voi ummistaa, mutta ei sitten kuitenkaan voi tehdäkään mitään.

Spread the love
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *