Lempeämpi tapa tehdä työtä, näkyä ja elää.
Meidän perheen ylioppilasjuhlat olivat toissa viikolla. Olin suunnitellut kaiken etukäteen sataan kertaan: mitä tarjoillaan, missä järjestyksessä asiat tapahtuvat ja mitä aion sanoa puheessani. Olin jopa tehnyt listan pienimmistäkin yksityiskohdista. Tavoitteena oli luoda unohtumattomat ylioppilasjuhlat – ja niin varmasti kävikin, vaikkei ihan kaikin osin sillä tavalla kuin suunnittelin. Yo-juhlat kokemuksia – jännityksestä yllätyksiin Olen luonteeltani suunnittelija. …
eli kuinka juhlat suunnitellaan, muistetaan, unohdetaan ja lopulta vietetään. On yksi muistilista, jota olen viime viikkoina tarkistanut enemmän kuin lompakkoni saldoa, sääkarttaa tai lasten wilma-viestejä: YO-juhlien muistilista. Se alkaa aina toiveikkaasti, järjestelmällisesti ja aikataulutetusti. Ja päättyy yleensä siihen, että istun olohuoneen lattialla servettipaketti toisessa ja suklaapala toisessa kädessä miettien, miksi päätin tehdä kaiken itse. Mutta …
En ole valmis. Enkä taida olla kovin valmis vielä hetkeen. Ylioppilasjuhlat lähestyvät, ja toisaalta olen super innoissani. Kuohuviinit on jo hankittu, juhlatila varattu, kahvit porisevat tulevassa mielessä ja kakku on tilattu. Voi kun ne riittäisi! Kaiken juhlallisuuden keskellä täällä on yksi äiti, joka selaa edelleen kaikkia Suomen verkkokauppoja etsien juhlamekkoa, jota ei taida olla olemassa. …
Ensi syksynä meidän pienin erityinen poitsu astuu koulumaailmaan. Meidän tyyppi kun ei vielä itse kävele, ei puhu eikä viito, niin hieman pelottaa tämä muutos. Eihän nämä haasteet hänen menoaan hidasta, mutta ainahan sitä itse miettii, miten uudet aikuiset osaavat tulkita hänen maailmaansa. Voin rehellisesti sanoa, että jännittää – tai on jännittänyt tähän asti. Etukäteen olen …
Oma äitini kuoli, kun olin vain viiden. Siihen liittyi sairautta, huonoa tuuria ja alkoholismia, elämän rosoisuutta, jota pienen lapsen ei koskaan pitäisi joutua näkemään. Varhaislapsuudessani oli hetkiä, jotka eivät kuuluisi kenenkään lapsen muistoihin. Mutta silti, kaiken keskellä, äitini rakasti. Olen kantanut äitiäni mukanani kaikki nämä vuosikymmenet ja aina äitienpäivän lähestyessä sekä isoina juhlapyhinä muistot tulvivat …
Hiihtoloma on täällä – mutta mitä tehdä lomalla kotona, kun lapset ovat eri-ikäisiä ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat?
Viikonlopun koittaessa jälleen päätin. Nyt vaan ollaan. Ei kiirettä, ei aikatauluja, ei sitä jatkuvaa kelloon vilkuilua ja “kohta pitäisi”-mietintää. Olihan ystävänpäivä ja perjantai – täydellinen syy pysähtyä ja herkutella perheen kanssa. Suunnitelma oli yksinkertainen: 1. Herkkuja – kaikkea sellaista, mitä normaalisti muka vältellään. Suklaata, sipsejä ja jäätelöä. 2. Elokuva – koko perhe sohvalla ja joku …
Aamulla kello soi taas ihan liian aikaisin. Kahvi tippuu hitaasti, ja samalla yritän pukea itseni ja lapseni, etsien kadonnutta lapasta, joka onkin syöty rikki taas eilen vaikka juuri sen parsin kasaan.. Ja sukkiakaan ei löydy mistään. Ja pyykitkin ovat vielä märkiä, ja pojalle pitäisi keksiä vaatetta hoitoon. Ja toinen nukkuu melkein pommiin kun pitäisi lähteä …
Siinä hän seisoi, valomiekka kädessä ruskeassa kaavussa. Esikoiseni, valmiina lähtemään penkkariajelulle kaupunkia kiertämään. Hän oli valinnut asukseen Obi-Wan Kenobin – viisas jedimestari, rauhallinen ja jalat maassa. Hetken mietin, olisiko ehkä pitänyt huolestua. Oliko tämä jokin hienovarainen viesti minulle? Että tässä nyt seison, äiti, muuttumassa hitaasti viisaaksi aikuiseksi, jolla on mielipiteitä mutta ei enää sitä samaa …
Miten ihmeessä selviän tarjoiluista ilman pitopalvelua? Kevät tuo kohta mukanaan jälleen paljon ihania asioita: valoa, lämpöä, ja tietenkin.. meillä on tiedossa vanhimman lapsen ylioppilasjuhlat! Yksi asia painaa mieltäni juhliin liittyen enemmän kuin mikään muu – tarjoilut. Tai tarkemmin sanottuna, miten ihmeessä saan kokoon järkevän ja asiallisen ruokakokonaisuuden, kun kokkaustaitoni ovat parhaimmillaankin alle keskinkertaiset? Kutsulistalla on …
Tiedättekö sen tunteen, kun ajattelee, että tänään on ihan tavallinen päivä? Sellainen perusarki, jossa työ sujuu, kahvikuppi pysyy lämpimänä ja kaikki menee juuri niin kuin kalenteriin on kauniisti suunniteltu. No, en minäkään. Tänäänkin olin puoliksi nauttinut työn ilosta ja siitä harvinaisesta hiljaisuudesta, joka syntyy, kun lapset ovat päiväkodissa ja koulussa. Olin jopa ehtinyt raivata iltapäivästä …
Istun tässä päivystyksen odotusaulassa, ympärilläni muiden vaimeita yskähdyksiä ja hiljaista puheensorinaa. Herättyäni tänään tunsin kuinka elefantti olisi istunut rintakehällän. Tunsin, kuin hengittäisin super tiukan korsetin läpi, joka puristi yhtäaikaa joka puolelta – ilmaa kyllä tuli, mutta ei niin kuin pitäisi. Yritin rentoutua aamukahvin voimin mutta hiki puski läpi koko kehon ja vessassa katsoessani peiliin näin …