Lomareissu lasten kanssa – riemua vai kauhua?

Tänään alkaa päivän päätteeksi syysloma! Loma, jota on odotettu! Me emme suunnitelleet kovin paljoa etukäteen mitään ohjelmaa syyslomalle, mutta sitten arkinen arki tarjosi ”tekosyyn” lähteä liikkeelle, joten miksipä ei?!

Voitin nimittäin eräässä arvonnassa kivan elämyksen Leviltä, kerron tästä varmasti myöhemmin lisää. Tuon elämyksen olisi saanut käyttää missä kohtaa vaan talvikautta, mutta me totesimme että halutaan mennä jo nyt. Syksyinen Lappi on näkemättä!

Lähtökohdat perhelomalle

Meillä on syysflunssa! Perheen pienin poika on siis räkätaudissa toista päivää. En voi uskoa että tämä tuuri kävi kohdalle, mutta näin kai se menee että juuri se juttu minkä toivoit menevän toisin, käy toteen. Nyt vaan sormet ristissä toivotaan, että me muut säilyttäisiin terveenä.

Mitä uskaltaa odottaa lomalta, jossa aina voi sattua ja tapahtua lasten kanssa

Niin, aiemmista kokemuksista lomareissuissa voin sanoa, että onkohan parempi, kun en asettaisi juuri mitään odotuksia lomalle? Silloin ei pety pahasti? Tarkoitan sitä, että aina jotain voi sattua ja tapahtua, kun lasten kanssa ollaan matkalla. Jo heti automatkalla voi tulla pahaa oloa, kinastelua, jatkuvaa pissahätää, kaikenlaista.. tilanteita ja hetkiä, jolloin ei tunne ”olevansa lomalla”.

Loma ei todellakaan aina ole sellaista sielun lepoa lasten kanssa, mutta jos asettaa odotukset koskemaan oikeita asioita, niin sitten pettymykset ehkä olisivat pienempiä? Voisin siis nyt uskaliaasti odottaa perheen yhteistä laatuaikaa, jossa keskitytään vain toisiimme ja mukavaan yhdessäoloon. Olen järjestänyt asiat niin, että työjuttujen ei pitäisi häiritä tällä kertaa loman viettoa. Näin aivot saavat ainakin lepoa jatkuvasta tietotyöstä.

Olen onnistunut myös olemaan suunnittelematta loman ohjelmaa etukäteen. Tuntuu aika kivalta, kun kaikki on mysteeriä; mennään ja tehdään sitä mikä tuntuu hyvältä ja mitä kivaa edestä löytyy. Perheessä on tällä hetkellä vielä yksi lapsi, jolla on kyynärsauvat ja pienin kulkee rattailla, joten sen mukaan on rajoittunutta meidän menemiset ja aktiviteetit.

Hyvää syyslomaa!

Lue myös

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “Lomareissu lasten kanssa – riemua vai kauhua?”

.