Vieraskirjoitus: Mitä mielemme oikeastaan tekeekään?

Kirjoittaja: Sari Sydänsävel

Mieli on kokonaisvaltainen elin. Se on osa aivoja ja sitä mielletään enemmän henkiseksi puoleksi ihmisessä, vaikka se on varsin fyysinen väline ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.

Olen intuitiivinen mielen valmentaja ja olen koko ikäni osannut tulkita ihmisen mielen toimintaa ilman että olen sitä suuremmin opiskellut. Vasta viimeisen vuoden aikana olen ottanut opiskellakseni mieltä enemmän ja opiskelut ovat painottuneet neuro linguistiseen ohjelmointiin eli NLP:hen. Myös hypnoosin salat ovat tulleet tutuiksi ja siinä, missä ihmiskäsityksemme saattaa rajautua hypnoosin olevan jotain mambo jambouta, olen oppinut että me joka päivä käytämme hypnoosia toinen toisillemme ja etenkin itsellemme. Hypnoosi on siis varsin yleinen arkipäiväinen toiminto ja pystymme tuottamaan sillä itsellemme ja ympäristöllemme sekä hyvää että huonoa. Mielen yksinkertainen toimintamenetelmä

Miten mieli sitten oikeastaan toimii?

Kun synnymme ihmislapsiksi tähän maailmaan, meillä ei ole minkäänlaista käsitystä maailmasta. Olemme äidin kohdussa kasvaessamme saaneet äidin tunnetiloja ja mielemme on kehittynyt alustavasti sen mukaan, minkälainen äitimme on ollut raskausaikana ja mitä ulkopuolisia ääniä ja äidin tunnetiloja olemme kokeneet kohtuun. Pystymme tunnistamaan kohtuun kuultuja ääniä ja tunnistamaan ihmisiä. Mielemme on siis kohdussa jo kehittynyt siten, että pystymme tunnistamaan aistiemme avulla tuttuja asioita kohdussa kasvun ajalta.

Mielemme jatko kehittyy aina sitä mukaan, mitä meille puhutaan, mitä meille näytetään, miten meitä hoidetaan ja minkälaisia tunnetiloja meille osoitetaan ja jaetaan kanssamme. Opimme tapoja ajatella, opimme tapoja toimia. Ihmiskielessä miellämme nämä asiat helpommin oikeiksi ja vääriksi tavoiksi toimia.
Vanhempamme opettavat meille asioita, jotka he ovat itse oppineet elämänsä aikana. He toimivat siten, kun kokevat sen olevan parhaaksi ja opettavat meille niitä asioita, mitkä uskovat auttavan meitä elämässämme.

Mielemme imee kaiken mitä näemme, kuulemme, tunnemme, haistamme ja maistamme. Jokainen aistikanava on suorassa yhteydessä mieleemme. Aistit auttavat mieltämme ymmärtämään asioita, mieltämään asioita hyviksi ja huonoiksi. Ja sitten kokemukset. Koetut tapahtuvat. Aistien kautta tulleet tilanteet elämässämme. Toiset traumaattisempia kuin toiset.

Nämä tällaiset kokemukset, opitut mallit ja toimintatavat saattavat luoda meille haitallisia ajatuksia mieleemme, jotka estävät meitä elämästä täydellä potentiaalilla.

Traumojen vaikutus mielen toimintaan

Traumat ovat yksi perimmäinen syy mielenterveysongelmille. Herkempi mieli vaikuttuu herkemmin traumaattisista tapahtumista ja kokemuksista.
Mieli tuppaa suojelemaan itse itseään traumaattisissa hetkissä ja monet unohtavat totaalisesti isommat traumaattiset kokemukset. Mieli uskoo, ettei jotain kamalaa ole tapahtunut. Kuitenkin ajan saatossa pahimmatkin traumat muistuvat mieleen ja nämä saattavat olla pahojakin hetkiä ihmismielelle.

Äkillisestä mieleen kohdistuvasta paineesta, pahoista traumaattisista tapahtumista mieli niin kutsutusti nyrjähtää ja tuloksena on psykoosi. Mieli lakkaa toimimasta.

Miten välttää traumatisoitumista? Miten pysyä tasapainoisena?

Me olemme sitä mitä ajattelemme. Mitä siis haluat ajatella olevasi? Pystymme välttämään traumatisoitumisen sillä, että keskitämme ajatuksemme niihin asioihin, jotka tuottavat meille hyvää, tunteisiin, joita haluamme tuntea, kokemuksiin, joita haluamme kokea. Lopulta kaikki, joka mielen toiminta on niin yksinkertaista, että se melkein naurattaa. Me vain itse onnistumme ajatuksiemme kanssa luomaan kaikesta hankalaa, vaativaa, ongelmallista, haasteellista, vaikeaa, pelottavaa, onnistumatonta, pettyvää, menetyksellistä. Miksi emme kääntäisi ajatuksiamme ylösalaisin?

Ajattele, kuinka paljon paremmin voisit voida, kun joka päivä näkisit kaikessa mahdollisuuksia? Jos ajattelet tässä kohtaa, että helppohan se on siellä noin kirjoittaa, mutta tulepa elämään minun elämääni, niin voin hyvä lukija kertoa, että minä olen ollut yksi meistä kaikista, joka onnistuu omin ajatuksin torpedoimaan omaa elämäänsä ja estämään itseään saavuttavasta sitä, johon on potentiaalia. Ja miksi? Koska onnistuin ajattelemaan, ettei minulla ole mahdollisuuksia. Kokemukseni lapsuudessa ja nuoruudessa saivat tuntemaan, etten ole mitään. Uskoin muiden puheita, kuuntelin mitä muut sanoivat, koska olen aina arvostanut toisen ihmisen mielipiteitä.

Opin kuitenkin sen, että voi arvostaa toisen mielipiteitä, mutta niitä ei tarvitse ottaa omakseen ja toimia toisen mielipiteiden perusteella. Omat mielipiteet on sallittuja ja vain me itse voimme määrittää, millaista elämää elämme.

Sari Sydänsävel

Mikäli sinua kiinnostaa tietää lisää oman mielesi toiminnasta ja kuinka voisit hallita sitä paremmin, ota minuun yhteyttä.

Tämän sivuston omistaja, Heidi Halonen on päivittämässä kotisivujani, joten sinne en suosittele juuri nyt piipahtamaan, mutta enemmän ajatuksiani ja muuta minusta löydätte esimerkiksi instagramista @sydansavel nimellä. Minulta saat niin etä- kuin live valmennusta, kuukausipaketteja sekä suosittua 5 kerran valmennuspakettia. Lisäksi minulla on teemoittain verkkokursseja, jotka sisältävät videomateriaalia, tehtäviä ja vinkkejä avuksesi arkeesi.

Lisätietoja:

0505527990 tai 0404199131 sekä sydansavel@sydansavel.fi.
Vastaamme yleensä 24 tunnin sisällä.
Lisäksesi voit halutessasi saman tien varata ajan haluamaasi palveluun, osoitteesta www.timma.fi/sydansavel

Sari Sydänsävel

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

.