Kesäjuhlien järjestämistä

Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä.

Viimeisimmistä meidän kesäjuhlista, joissa olisi ollut koolla hieman enemmän porukkaa on aikaa nyt reilu 3 vuotta. Viime kerralla juhlittiin nuorimman pojan ristiäisiä syyskuussa 2018. Tänä kesänä vuorossa onkin esikoispojan rippijuhlat, joiden kokoa sekä pitämistapaa onkin joutunut miettimään ihan uudella tavalla, kiitos koronan.

Lapsuudessa juhlat oli aina isoja

Haluaisin kutsua kaikki juhliimme. Ihan kaikkiin juhliin. Lapsuudessa meillä oli ihan kaikissa juhlissa kuten rippijuhlissa, yo-juhlissa ja syntymäpäivillä (kun isä tai äiti täytti isompia pyöreitä), kirjaimellisesti kaikki sukulaiset ja hyvät tutut sekä lähimpiä naapureita kutsuttuna. Totuin siihen, että näin se pitääkin olla. Nyt sitten aikuisena onkin ollut joskus haasteita juhlia suunnitellessa, ”tyytyä” ns. ”pieniin” juhliin, koska päähän on pinttynyt lapsuudessa ja nuoruudessa tottumus, että aina pitää juhlia isosti. No eihän pidä, eikä itsellämme ole vastaavan kokoista tuttujen ja sukulaisten verkostoa ainakaan vielä, mistä kertyisi joka juhlaan jotakuinkin 100 henkeä vieraita!

Tunnelmaa häistä v.2014

Pienet vai suuret kesäjuhlat korona-aikana

Pohdiskelin viime syksynä ja talvellakin vielä, että kyllähän me nyt juhlitaan isosti rippijuhlia, tuli mitä tuli. Kevään aikana mieli kuitenkin kääntyi. Enää en edes tiedä nyt, mikä on kokoontumisraja meidän kotiseudulla, jos sellaista on. Kiitos erittäin ’selkeän’ viestinnän koronarajoituksista! Olemme päätyneet nyt kuitenkin juhlimaan vain lähimpänä asuvien lähimmäisten kesken, ja ulkona jos mahdollista, omassa kodissa. Uskon että näin on paras.

Pienemmän kokoisia juhlia on toisaalta kivempi suunnitella, koska paineet eivät ole niin suuret. Tarjoilut ja muut voi silti tehdä isosti tai pienesti, miten tykkääkin mutta ehkä hieman taloudellisemmin.

Meidän rippijuhlien suunnittelua

Pojan lemppariväri on nykyään musta. Eli mustat juhlat? Ehkäpä ei.. Olen googletellut kaikenlaista ideaa, miten koristelisi kotia tai tarjoilupöytiä mustalla, mutta luulen että musta tarvitsee kaverikseen väkisinkin ainakin valkoisen tai hopean, muuten on liian synkkää. Juhlakaupasta bongasin mustia ilmapalloja ja paperiviuhkoja, jotka voisivat sopia päivään.

Nämä pikku kimalteet ovat peruja meidän häistä v.2014, sittemmin käytetty synttäreillä, kummitytön rippijuhlissa ja nuorimman pojan ristiäisissä

Juhlakakku rippijuhliin

Kakku on tuottanut päänvaivaa jo jonkin aikaa. Teettää ja maksaa vai tehdä itse riskillä? Tätä on palloteltu jo pitkän aikaa enkä tiedä mikä se lopputulema on vieläkään. Musta-valkoista ja kaunista kakkua en itse onnistune missään olosuhteissa loihtimaan. Enkä haluaisi tyytyä kaupan valmispohjiin näissä juhlissa.

Bongasin tälläisiä ihania kakkuideoita toisilta

Muita ihania ideoita kesäjuhliin

Kesäjuhlissa näkee aika usein juhlatelttoja. Sellainen olisi kiva itselläkin, vaan luulen että taas haaveeksi jää. Teltassa voisi lämpimänä päivänä olla tarjolla juomista ja pientä purtavaa vaikkapa lapsille. Esimerkiksi Samirent.net vuokraa Pirkanmaalla juhlatelttoja. Vuokrahinnat ovat kyllä aika isoja pieniin juhliin. Ehkä meille siis jotain muuta.

Tarjoiluja voi kesällä monipuolistaa helposti laittamalla pöytään myös raikkaita hedelmiä ja marjoja. Mansikat sopivat tarjolle sellaisinaan, ja mukaan sopii esimerkiksi vesimelonin viipaleita, miksei kirsikoitakin! Kesä on vuodenaikana sellainen kiva juttu, jolloin tarjoilutkin voi olla kevyempiä juhlissakin, vaikka vaan grilliruokaa.

Pihan voi koristella kutsuvaksi ja juhlavaksi kukilla. Jos ei ole budjettia ostaa kaupasta kukkia (koska ne maksaa..) niin luonnonkukistakin saa juhlavaa lisäilmettä ulos. Kukkia ja lehtipuiden oksia voi kerätä vaikka isoihin maitotonkiin tai metalliämpäreihin. Jotain tälläistä yritän itsekin saada aikaan.

Juhlakoristeluiden lopullinen väriteema

Tykkään suunnitella juhlien ilmettä aina kovasti, mutta lopputulema on useimmiten siltikin jotakin hätäisesti väsättyä, kun kaikki on tullut jätettyä viime tinkaan. Niin se varmaan nytkin menee. Tässä pähkäiltyäni asioita ja selailtuani ideoita, meidän teema voisi olla mustaa ja valkoista sekä pisara luontoa. Niistä saanee sellaisen kivan ilmeen, ettei ole liian synkkää tai pelkistettyä. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi!

Lue lisää meidän rippijuhlista

Vastaa käyttäjälle Minna m Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 ajatuksia aiheesta “Kesäjuhlien järjestämistä”

.