Unelmia todeksi – oma e-kirja julki

Niin sitä vaan löytää itsensä välillä keskeltä sellaisia asioita, joita ei olisi aiemmin uskonut ikinä tekevänsä. Vähän kuin vaikkapa sellainen, että henkilö on aina ajatellut, ettei voisi ikimaailmassa astua lentokoneeseen (lentopelon takia), mutta löytääkin joku päivä sitten itsensä suunnittelemasta etelänmatkaa vailla huolta. Tai se, että päätyy itsevarmana esiintymistyöhön kouluttamaan toisia, vaikka on aina vihannut kaikkea esiintymistä ujouden takia. Jälkimmäiseen samaistun itse ihan täysin. Tosin en haluaisi vieläkään esiintyä työkseni, mutta sitä on ollut pakko alkaa miettiä jossain muodossa tehtäväksi, sillä työhöni liittyviin haaveisiin liittyy esiintymistä, ainakin videon tai äänen muodossa.

Minua ei ole koskaan kiinnostanut lukeminen tai kirjoittaminen. Kirjailijan ammatti on aina tuntunut jotenkin ylitylsältä ja olen ollut vahvasti sitä mieltä, ettei itsestä ole tarinan kertojaksi missään muodossa. Lapsena ja nuorena kirjoitin kyllä monen monta päiväkirjaa kannesta kanteen täyteen, joten ehkäpä siellä on kytenyt piilossa jokin kipinä aina näihin päiviin saakka.

No niin siis siihen asiaan. Mieluisin työskentelytapani, harrastus ja haaveeni on tällä hetkellä kirjoittaminen! Ihan käsittämätöntä, kun sitä oikein mietin. Olen opastanut Unelmaduunia-verkkokurssilla osallistujia luomaan oman tähän astisen elämänkartan, josta voi sitten tutkiskella omia piilessä olevia kykyjä ja innostuksen kohteita. Luulen, että itselleni yksi sellainen on kirjoittaminen ja lukeminen, joita olen aina kuvitellut vihaavani.

Oman e-kirjan julkaisu

E-kirja on juuri julkaistu! Olen hurahtanut täysin kirjoittamiseen, ja kova hinku onkin oppia lisää koko ajan. Mielessä pyörii jos jonkinlaista bisnesideaa, jota voisi tehdä kirjoittaen, ja pään sisällä pyörii ehkä vähän liiankin kova tohina aiheeseen liittyen! Mieleni on niin kovin malttamaton heti-kaikki-mulle -tyyppi, että kirjoitustyön aikaa vievä luonne on todellakin haaste, mutta hyvä sellainen!

Kirjan voi ostaa tästä.

Omia unelmiaan pitää seurata! Jos unelmat ovat hukassa, niitä voi löytää lisää

Haluan tsempata sinua, kaikkia oman unelmansa etsijöitä ja omasta unelmasta unelmoivia! Elämä ei aina ole sellaista, että siihen välttämättä sisältyisi unelmia. Eteen voi tulla menetyksiä ja pettymyksiä tai arki saattaa vaan muuttua välillä niin harmaaksi ja rutinoituneeksi, että kysymykseen ”Mistä unelmoit?” ei enää osaakaan vastata. Unelmia voi kuitenkin vaikeuksienkin keskellä löytyä lisää, ja ne luovatkin arkeen sitä merkitystä, jota me kaikki tarvitsemme. Oman itsetuntemuksen kasvattaminen ja siihen liittyvät harjoitukset auttavat kokemukseni mukaan löytämään lisää unelmia ja ideoita siitä, mitä innostavaa sitä voisi haluta elämässään tehdä!

Tässä esittelyssä omien tämän hetkisten unelmieni ensimmäinen tuotos.

E-kirja: Näin teet vaikutuksen Instagramissa


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

.