Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä.
Olenkin tätä jo somessa taannoin ihmetellyt, ja päätynyt välillä pohtimaan, mitä tämä vain poikien äitinä oleminen on verrattuna tyttöjen äitinä olemiseen? Onko siinä jotakin eroa arjessa? Arvaan, että puheen aiheissa ainakin ehkäpä, ja arkisissa ajanviettotavoissa. Vaiko ei? Meillä joka päiväistä on esimerkiksi videopelit, mutta ymmärtääkseni tytötkin pelaavat paljon:D!
Onko tyttöjen kanssa helpompaa vai vaikeampaa?
Muutama tuttu yhden tai useamman tytön äiti on sanonut vuosien varrella että ”Ole iloinen pojista, kun he ovat niin leppoisia. Tyttöjen kanssa se on ihan erilaista.” Millä tavalla se on erilaista? Kuvittelisin, että tyttöjen kanssa voi olla murrosiässä haastavaa, omalla tavallaan, mutta niin myös poikien kanssa!
Nuorempana minusta tuntui, että pikkutytöt voivat olla ’ärsyttäviä’. Siitä ehkä jotenkin juontui aikuisuuteen sitten se, että toivoin omasta lapsesta poikaa, tai ensimmäisestä lähtien siis poikaa, sitten tyttöä (vaikka tuntui ”pojalta”), kolmannesta sitten ei muuta oikein uskonutkaan kuin että poikahan se!
Poikavaltainen arki
En tiedä muuta, mutta poikien kanssa arki on ainakin yhtä pyykin pesua, rikkinäisiä sukkia, AINA hukassa olevia sukkia… Ilman rajoja ei oikein muuta tehtäisi kuin pelattaisiin pleikkaria. Asiat on melko yksinkertaista selittää ja käydä läpi erimielisyydetkin. Ja sellainen itseäni ärsyttävä pierukakka-huumori kukoistaa:D. Ovathan pojat sillä tavalla leppoisia, että suurta draamaa ei ole erimielisissä tilanteissa. Jos suututaan, niin suututaan kunnolla, mutta lepytään myös nopeasti! Tytöt voivat kyllä olla aikamoisia draamakuningattaria, eikö?
Kun perheessä onkin molempia, sekä poikia että tyttöjä niin voi olla vaikea ehkä kertoa näitä eroja. Muistan että itselläni on ollut pienenä jos jonkinmoista nahistelua oman veljen kanssa, eikä siitä voi sanoa varmuudella kumpi milloinkin aloitti. Se taisi olla aina tahallista toisen ärsyttämistä puolin ja toisin, sisarusrakkautta toisin sanoen! Tyttöjen kesken sitten oli taas kyllä vähän erilaista kitkaa joskus. Itselläni on siskopuolia, joiden kanssa en ole varttunut, mutta sijaiskodissa, jossa kasvoin oli muitakin tyttöjä.
Voihan pojat!
Omaan poika-arkeen on niin tottunut että on vaikea kuvitella erilaista arkea. Meillä ei näy juuri ollenkaan ”tyttöjen leluja”, eikä katsella heille enemmän suunnattuja ohjelmia. Jos meillä on joku pieni tyttö kylässä, pulassa ollaan ajanvietteen suhteen, kun koko taloudesta löytyy vain yksi nukke!
Muistan jonkun minulle on kommentoineen, että tyttöjen kanssa se on sitä että omat meikit ei ole enää omia, kun tietty ikä tulee vaan kaikki viedään kysymättä! Onhan se kiva että siltä säästyy ainakin:D. Meillä poikien lähiaikojen suurimmat toiveet ja ”pakko-saada” tarpeet liittyvät ainoastaan joihinkin peleihin, mopoon, virtuaalilaseihin.. (jälkimmäistä EI meille tule!).
4 ajatuksia aiheesta “Poikien äitinä olemisen ihanuus”