Lasten synttärit korona-aikana, miten pitää hauskat juhlat

Korona-aika koettelee ihan kaikkia, mutta ehkä eniten siitä on haittaa lapsille. Aloin pohtia, miten olisin itse nähnyt maailman teininä tai 10-vuotiaana (meidän isompien poikien iät) jos tilanne olisi ollut samanlainen kuin nyt. Luultavasti olisin ollut aika ahdistunut, ainakin teini-iässä. Me tosin asuttiin maalla, joten välimatkat oli pitkiä emmekä nähneet kavereita jatkuvasti vapaa-ajalla, mutta nekin harvat kerrat kyllä olisi harventuneet tälläisenä aikana. Ja sitten kun olen aina ollut aika syviä pohdiskeleva ihminen, niin varmastikin tälläinen pandemia olisi sotkenut nuoruuden huolettomuuden tunnetta aika pahasti.

Mutta siis asiaan, lasten synttärit, niiden peruuntumiset tai pakollinen juhlinta korona-aikana vain oman perheen kesken on harmillinen asia, koska synttärit luonnostaan on useimmille lapsille niin tärkeä juttu! Me ei olla koskaan oltu sellaisten jättijuhlien perään, jossa pitää olla koko luokallinen porukkaa mutta on tosi ikävää, ettei oikein ketään voi kutsua. Viime keväänä meillä kävi molempien isompien poikien kummit, ja kyllähän sekin on muutosta perusarkeen se, mutta ei lapsen silmin sitten (ehkäpä) niin erikoista kuitenkaan.

Tässä keskimmäisen pojan viime vuoden synttärikakku! 🙂

Millaiset synttärit on ok korona-aikana?

Vastaus on ollut aika yksiselitteinen viime aikoina kokoontumisrajojen takia; juhli kotona perheen kesken. Nyt kuitenkin näyttää siltä että rajoituksia ollaan purkamassa kohti kesää pikku hiljaa, joka on toisaalta helpotus ja toisaalta sitten taas kauhistus koska vielä ei olla kovinkaan selvillä vesillä uusien tartuntalukujen kanssa.

Pohdin nyt siis sitä että jos kutsuisimme toukokuussa ihmisiä juhlimaan poikien yhdistettyjä synttäreitä (isompi täytti jo helmikuussa) niin mikä olisi vieraiden kokoonpano? Ei oikein mitään hajua. Kummit ovat ne tärkeimmät, ja ehkä muutama sukulainen. Tai sitten voisiko useampi sukulainen käydä, mutta eri aikaan? Äitienpäiväkin on tulossa kaiken keskelle.. Järjen mukaan pienet ryhmät eri aikaan ei kauheasti muuta asioita mutta toisaalta sitten taas kyllä. Tämä on niin syvältä joutua pohtimaan tälläisiä…

Ja pienemmän pojan viime vuoden synttärikakku.

Perheen keskenkin voi juhlia isosti

Varmasti ihan vaan ydinperheen keskenkin tässä voi keksiä kivat synttärit, joissa on ohjelmaa, herkkuja ja yllätyksiä. Mutta eihän se sitten ole kuitenkaan sitä, mitä lapsi odottaa vai onko kuitenkin ihan riittävästi? Meidän pian 10-vuotias poitsu kyselee tämän tästä, ketä tulee vieraaksi ensi kuussa ja mitä sitten synttäreillä tehdään. Toistaiseksi olen vastaillut vain että saa nähdä…! Kamala vastaus, mutta kun mitään ei voi oikein päättää vielä.

Sellaiset synttärit voisikin olla toisaalta kivat, että mukana ei ole vieraita, mutta ollaan panostettu silti kaikkemme; tehty herkut ja ohjelmaa ja yllätyskivaa lapsille. Ja sitten mukaan diskoilua ja muuta hauskaa yhdessä! Kun tuohon hetkeen oikein panostaisi kaikkensa samalla tavalla kuin vieraisiin, niin ehkäpä saataisiin ihan vaan perheen keskenkin mukavat ja mieleen painuvat kemut aikaiseksi.

Aiempien vuosien synttäriherkkuja:)

Seuraa Instassa!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 ajatuksia aiheesta “Lasten synttärit korona-aikana, miten pitää hauskat juhlat”

.